keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kemin lumilinna osa 2

Lumilinnan sisäänkäynti johdattaa  linnan salaperäisiin käytäviin ja saleihin.

Ahti toivotti tervetulleeksi valtakuntaansa ja vartioi ensimmäisessä salissaan lasten ja lapsenmielisten leikkejä. (Myöhään sunnuntai-iltana oli tilaa temmeltää ja kuvata. Tosin kuvaaminen oli hieman haasteellista hyvin hämyisissä valaistuksissa, joten osa kuvista on vähän tärähtäneitä ja kohisevia.)
Pulahtaa voi vaikka pallomereen...
... tai liukua väriä vaihtavassa jäisessä liukumäessä.

 
Linnassa kuuluu olla tietysti salaperäinen aarrekammio.

Kaakao- tai kahvihetken voi viettää tässä kahvilan salissa...
... ja ihailla samalla upeita jääveistoksia.


Linnan ravintolassa on mahdollista syödä muutakin kuin näin jäisiä rapuja.


Ahdin valtakunnan saleissa on tilaa isommillekin pöytäseurueille.


Keskimmäisen salin seinäveistoksissa ui mm. rakastuneita merenneitoja.

Viimeisen salin seinäveistoksissa oli kaikenlaisia syvyyksien mereneläviä.





Salin perällä olleesta merihirviöstä oli vaikea saada tärähtämätöntä kuvaa hämyisessä valossa, mutta tämä kuva ajakoon asiaansa, vaikka ei nyt teekään oikeutta taidokkaalle jääveistokselle.
Näissä kolmessa salissa voi viettää jo melko suuretkin häät.
 Salin pöydillä oli hauskalla idealla tehdyt lyhdyt: lasin ympärille huovutettu "lumilinna".

Lumilinnan kappelissa voi mennä vaikka naimisiin - valintana varsin viehättävä vihkikirkko.

Lumilinnassa voi myös yöpyä.

Hääsviitin jäätävän hienoa sisustusta. 
Taatusti elämyksellistä kellistää itsensä yöksi tähän sänkyyn.
 

Sivupöydällä shampanja pysyy taatusti kylmänä,
mutta jottei olo muuttuisi liian hyiseksi...
 
... jäinen takka tuo valollaan huoneeseen lämmintä tunnelmaa.

Tässä olikin melkoinen määrä kuvia, joilla ei silti mitenkään pysty kuvaamaan sitä satumaista tunnelmaa, jonka paikan pällä voi kokea. Siispä suosittelen kipin kapin kyläilemään Ahdin valtakuntaan, jos Kemin nurkilla liikut. Lisätietoja lumilinnasta löydät täältä. Tänä vuonna kevät tulee niin kohisten, että voi olla parasta tehdä vierailu niin pian kuin mahdollista, jos sellaista vielä suunnittelet.

Hurmaavan Huvilan arvontaan ehtii osallistua vielä huomiseen klo 18.00 asti, sillä kirja tulee näillä näkymin huomenna painosta ja suoritan sitten arvonnan. Arvontaan ehdit mukaan vielä  tästä.

***
VillaVaahtokarkki



maanantai 24. helmikuuta 2014

Kemin lumilinna osa 1

Josko viimeinkin saisin katkaistua viime aikojen blogihiljaisuuteni näillä hiihtoloman kuvilla. Sain viettää virkistävän hiihtoloman vanhempien tyttöjeni, heidän kahden serkkunsa sekä veljeni Anssin ja tyttöystävänsä Chelsean kanssa Lapin Jerissuvannossa.  Ajomatka oli pitkä, joten elämyksellinen sininen pysähdyshetki Kemin lumilinnassa oli paikallaan. Jos tämän tai ensi viikon hiihtolomalaiset Ylläs-Pallas-Levi -tuntureiden seutuvilla eivät ole lumilinnaan vielä poikenneet, voin sitä ehdottomasti suositella.
Lumilinna rakennetaan joka vuosi uudelleen tietyn teeman ympärille. Tänä vuonna upea linna rakennettiin ennätysajassa - vain 15 päivässä! Vuoden 2014 teemana ovat Meren salaisuudet. Lumilinna on auki yleisölle huhtikuun 6. päivään saakka. Lisää tietoja lumilinnasta saat täältä, klik!


Linnan sisäpihalla on hienoja jää- ja lumiveistoksia.




Koko seurueemme laski innoissaan pihalla olevassa lumisessa liukumäessä.
Lumisen majakan päältä avautui aava maisema päivän siniseen hetkeen.

Linnan sisäpihalla on puoteja kahviloineen, jotka tosin olivat sunnuntai-iltaan ajoittuvan vierailumme aikana jo sulkeutuneet. Kuvaamisen kannalta tyhjä pihapiiri oli mitä otollisin.
Luminen merirosvolaiva oli kaunis illan hämyisessä sinessä.




Linnan sisäänkäynti on vaikuttava.




 Haluatteko kurkistaa sisään?


***

VillaVaahtokarkki


P.S. Viime viikolla sain iloisen tiedon Raksaniksit-kilpailun voitosta. Suuri ja nöyrä kiitos kaikille blogikirjoitustani äänestäneille! Aivan ensimmäisenä taidan laittaa Taloon.com:iin tilauksen kunnollisesta lämpökompostorista. Se on pitkään ollut jo hankintalistalla, mutta kyseiseen (mielestäni häiritsevän rumaan) muovipömpeliin en vain näin kotiäitinä ollessani voinut/ raaskinut satoja euroja investoida. Olisin niin kovasti halunnut suunnitella ja toteuttaa esteettisen version kyseisestä innovaatiosta, mutta eipä se ole viimeiseen kolmeen vuoteen mahtunut ajan puutteen vuoksi, joten ehkä se ei mahdu sitten seuraavaankaan kolmeen vuoteen... Ehkä nyt luovun esteettisyydestä jo ekologisuudenkin nimissä. Josko tänä kesänä saisi edes hoidettua vaikka tuon jo ihan tavallisen ruman roskapöntön aiheuttaman esteettisen haitan pois etupihalta ja päiväjärjestyksestä... Kaikki siis ajallaan :)

P.P.S. Muistathan osallistua Hurmaavan Huvilan arvontaan, johon pääset tästä, klik!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Arvotaan Hurmaava Huvila

 Ilmassa alkaa olla jo kevään tuntua. Korviini kantautui aivan hurmaavan huumaava huhu:
 Ilona Pietiläisen uusi kirja Hurmaava Huvila ilmestyy kolmen viikon kuluttua.
 Tätä pitää päästä tunnustelemaan jo heti painotuoreena!
 Ilonan Talven taikaa ja Lumoava Joulu -kirjat ovat seikkailleet olohuoneessamme fiilistelykirjoina koko pimeän talvikauden, mutta nyt saavat kevät- ja kesätunnelmoinnit alkaa.


Hurmaavassa Huvilassa on yhteensä 168 sivua, ja se on kooltaan ruhtinaallinen A3. Tiedossa on paljon luettavaa ja katseltavaa, sekä hyväntuulisia ja persoonallisia ideoita keväisiin ja kesäisiin koteihin ja puutarhoihin.
Ehkä minua eniten jänskättää tällä kertaa lukea ne sivut, joiden kautta pääsenkin vieraaksi omaan kotiin ja puutarhaan... Tarkkasilmäisimmät lukijat saattoivat tunnistaa yllä jo joitakin tuttuja kuvia. Tämä oli ihana kesäinen seikkailu, jossa oli suuri ilo olla mukana - kiitokset Ilonalle!





Seikkailun kunniaksi sain arvottavaksi yhden Hurmaavan Huvila -kirjan. Arvonta-aikaa on noin kolme viikkoa kirjan julkaisemispäivään asti. Arvonnan säännöt olkoot samat kuin Ilonallakin: 

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta, kaksi arpaa sujahtaa lukijaksi jääneille, kolme Facebookissa peukuttaneille ja neljä arpaa saavat tämän postauksen jakaneet. Kerro kommentissasi arpojesi lukumäärä.
 

Sinulla on nyt myös mahdollisuus tilata kirjaa - 20%:n hintaan  (ovh. 38 €) minun kauttani, jolloin saat sen luettavaksesi ensimmäisten joukossa heti julkaisemisen jälkeen. Toimituskulut ovat 8.50 €, mutta jos asut pk-seudulla, voit halutessasi tulla noutamaan omasi suoraan Villa Vaahtokarkista.

Lähetä sitova kirjatilauksesi osoitteeseen: villa.vaahtokarkki@gmail.com


Onnea arvontaan, 
sekä varsin hurmaavaa viikonloppua kaikille!
 
♥♥♥

VillaVaahtokarkki 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vierailulla Tuiren puutarhassa

Mikäs sen ihanampaa keskellä talvea kuin muistella välillä kesää. Tässä tulee varsinainen kuvakimara vierailultamme Tuiren luona viime kesältä. Ritari E lähti katsastamaan naapurivaltakunnan uutta linnaa tuonne toiselle mäelle. Ottipa hän onneksi äitinsä sekä pikkuprinsessan myös mukaan :).

Linnan ympärillä kukki upeasti kuninkaaliset liljat.


Ritareilla sattui olemaan vapaapäivä, eli ihan normi vaatteissa pihalla käyskenneltiin virka-ajan ulkopuolella sen kummemmin haarniskoja kolistelematta.

Tuiren kanssa olemme viimeisen vuoden aikana useamminkin istuskelleet elämästä nauttimassa puolin ja toisin. Ajatella, että bloggaajat täällä vaan istuskelevat välillä ilman kameran räpsymistäkin chillailemassa, ettekä te tiedä sillä ruudun toisella puolella siitä mitään, he-he ;). On ollut ihana löytää läheltä ystävä, joka jakaa samoja intohimoja, kuten puutarhailun, sisustamisen ja kiinnostuksen mielummin vanhoja kuin uusia tavaroita kohtaan.
Linnanherrojen toimisto. Täällä vietetään tärkeitä kokouksia.

Tuiren talossa on tuulahdus Tuulen viemää -elokuvan tunnelmaa.
Ja väri on talossa tietysti maailman kaunein! ;) Tuiren koti Krista Keltasen ottamin kuvin esiteltiin muuten tammikuun Country Living -lehdessä, jossa väriä oli luonnehdittu osuvilla sanoilla `frosty pink`. Jutun oli alunperin kirjoittanut Hannis, mutta se oli harmillisesti laitettu jonkun muun nimiin. Nyt juuri parhaillaan Tuiren kodin rakennustarina on uusimmassa Suuri Talo Extra -lehdessä.

Koska rakastan kukkien kuvaamista, tässä teille elokuista kukkaloistoa Tuiren kauniista puutarhasta:
 syysleimu
Ritausma-ruusu



sinipiikkiputki


malva
katkero & maksaruoho

valkoinen syysleimu
(Syys?)hortensia
törmäkukka



David Austin -ruusu `Scepter`d Isle`



Tälle David Austin -lajikkeelle haluaisin kyllä löytää vielä omasta ruusupenkistäni paikan. Maljamainen kerrottu kukka on aivan lumoavan kaunis!

Ehkä mieltänne vielä lämmitän parilla muullakin varsin kesäisellä postauksella, mutta  nauttitaan silti edelleen talvesta ja lumesta.
Suuret kiitokset vielä kaikille tähän mennessä tai jatkossa blogiani raksaniksit-kisassa äänestäneille! Kovasti olette minua kirittäneet, vaikkei ihan heti linkitykset toimineetkaan :). Äänestää voi edelleen joka päivä kerran ja aikaa siihen menee vajaa minuutti. Äänestykseen ja kilpailuarvontaan pääset näppärästi oikeasta sivupalkin kuvakkeesta tai
tästä.
 
Leppoisaa ja levollista sunnuntaipäivää kaikille!

VillaVaahtokarkki