Mehukkaita epäsisustuskuvia

Keskiviikon terveisiä! Nyt on pakko laittaa välipostausta ihan reaaliajasta. Eilen oltiin ahkeria ja mehumaija porisi koko päivän. Sekamehua valmistui 18 litran pulloa. Mökkireissulla oltiin poimittu kaksi sangollista viinimarjoja, muutama litra villivadelmia, vähän juolukkaa ja mustikkaa. Lisäksi laitettiin joukkoon vuosikertamarjat pakkasesta: viinimarjoja, puolukkaa, karhunvatukkaa, mustikkaa ja mansikkaa. Nuo Ikean pullot ovat kyllä hyviä ja edullisia (1.90€) omien juomien valmistukseen.

  En tiedä mikä tarve mulle tuli taas muistuttaa kaikille, joiden ruutuaika ylittää reilusti puolitoistatuntia päivässä, että täällä beigevalkoisessa alakerrassamme (jos tekstiilejä ei huomioida) ei elämä todellakaan ole aina niin beigevalkoista.   Tuo noin puolitoista tuntia on aika, jonka jälkeen olen huomannut oman todellisuudentajuni ja medialukutaitoni alkavan hämärtyä. Alan sen jälkeen jo häilyvästii kuvitella, että joissakin kodeissa on aina ja ikuisesti vain siistiä, tai että skandinaavinen minimalimi on ainoaa tyylikkyyttä, tai että romanttinen tyyli taas aina pikkusievää ja mautonta näpertelyä, tai että kaikissa kodeissa on valkoiset ektorpit ja poivrenoir ja seldemer -tyynyt, tai että beigevalkoisuudessa ylipäätään on jotain vikaa. Hehe, sietokykyni on siis melkoisen pieni, ja siksi yritän pitää todellisuudentajustani jotenkin kiinni tekemällä kaikkea muuta kuin istumalla ruudun ääressä. Ehkä ajatus tähän postaukseen lähti Jennin hauskan sarkastisesta kirjoituksesta. En tiedä meneekö tää jo blogimaailman sosiaalipornoksi, mutta näytän kumminkin taas muutaman kuvan todellisuuden toisesta ääripäästä, vaikka tiedän, ettei tarttis. Olenhan siihen pari kertaa aiemminkin sortunut. Sulkekaa silmänne, ketkä ette halua katsoa. Lupaan sitten Katri Lehtolan ottamia sisustuslehtikuvia lähitulevaisuudessa vastapainoksi;) Ja ehkä en enää tämän jälkeen koe tarvetta todistella, että vaahtokarkin näköisessä kodissa asuu ihan tavallinen perhe, vaikka tiedän, että jotkut medialukutaidottomat  ja ennakkoluuloiset luokittelevat mutkin Jennin juuri mainitsemaan pioni-äitien joukkoon. Mulla ei ole kuitenkaan tarvetta ylläpitää erityisemmin sellaista mielikuvaa, vaikka varmasti joskus sellaisia pioni-äidin "täydellisiä" hetkiä joukkoon mahtuukin. Oon miettiny, että noi ennakkoluuloiset tai sarkastiset luokitukset on jotenkin aika hauskoja, vaikka harva niihin muotteihin kumminkaan mahtuu. Ei nihin turhan tunteellisesti kannata suhtautua, vaan pilke silmäkulmassa;)

 Mehunkeiton lomassa oli näppärä aloittaa huoneenvaihtoprojekti. Työhuoneesta tehdään viimeinkin vanhimmalle tytölle oma huone. Vuoden aikana hän on hyvin kypsynyt ajatukseen perhostapeteista ja huoneensa jakamisesta luopumiseen. Kiva saada taas oma huone ja omat jutut.

Aamulla kuvasin työhuoneestamme kuvakulman, jota en aikaisemmin ole teille näyttänyt tai kuvannut. Pianomme on nimittäin todella ruma. Mun todellakin tekis mieli tarttua suhumaalipulloon ja maalata se vaikka pinkiksi (tai edes valkoiseksi tai vaikka beesiksi, hehe). Se kun ei ole mikään Steinway.

Paitsi, että se näyttää tässä kuvassa paljon todellisuutta paremmalta, vaikken olekaan kuvaa käsitellyt... Kuvia en ikinä saanut työhuoneen historian aikana seinälle kollaasiksi, vaan ne jäivät kököttämään tuohon pianon päälle sekalaiseksi seurakunnaksi.

 Kirjahyllyjen tyhjennys oli jo alkanut...

... ja hävityksen kauhistus olohuoneessa sen mukainen. Just oltiin ennen lomareissua siivottu. Siisteydestä sai nauttia loman jälkeen siis tasan sen lyhyen hetken myöhään sunnuntai-iltana, kun tultiin kotiin, eikä lomalaukkuja ja nyssyköitä oltu kannettu vielä sisälle... Ne, jotka luitte sen Kodinrakentaja-lehden jutun, verratkaa näkymää. Arjen variaatio on melko suurta yhdenkin päivän aikana;) Tai itse asiassa tää pieni kaaos jatkuu vielä useamman päivän, jos se MrA maalaa vanhaa kaappia ja mä en ehdi järkkäilee noita rojukasoja. Aina, kun on jokin isompi projekti menossa, täällä on melko boheemin näköistä. En pysty todellakaan pitämään kaikkia palikoita kasassa, jos joku niin luulee, eikä mulla ole tarvetta kenellekään niin luulotella. Olen oppinut sietämään kaaosta, vaikka se ei olekaan luonteeni mukaista. Sotkun takia en kovin helposti suostu hermojani menettämään, mutta rajansa tietysti kaikella, ja silloin ei pienestä kiukkuenergiastakaan ole haittaa. Nyt rajat saa olla aika joustavat.

Illalla lattiaakin jo alkoi näkyä. Olohuoneen vanha kaappi siirtyi MrA:n ruiskumaalaamoon autokatokseen. Kaappi tulee sen jälkeen uuteen tytön huoneeseen. Se oli kätkenyt sisään juhlasomisteet, kynttilät jne., joita en keväällä ollut ehtinyt kunnolla järjestää ja karsia. Nyt kirppikselle lähtee taas yhtä sun toista iso läjä.

Kirjahyllyjen lasien taakse taidan hommata sellaista beigevalkoista kirjatapettia ihan vaan niiden kiusaksi, joita se ärsyttää. Ehkä kuitenkin ilman tota beigevalkoista, hehe. Kirjojen riemunkirjavat värit toisaalta pomppaavat silmille, toisaalta ovat niin kodikkaita. Sävysävyyn tai aakkostaen en niitä ala järjestellä, koska järjestys on aihepiireittäin kaikkea maan ja taivaan väliltä.

 

Illalla työpöytäkin löysi paikan olohuoneen vanhan kulahtaneen tuunausta odottavan funkkissenkin  kohdalta. Pöydän ääressä uudella paikalla nytkin tätä postausta kirjoittelen. Tuntuu toimivalta paikalta tietokoneelle keittiöpöydän sijaan. Työhuoneessa kone ei koskaan viihtynyt. Ehkä syksyn tullen koululaiset siirtyvät tekemään läksyjään vihdoinkin  keittiönpöydän sijasta tämän pöydän ääreen. Kotitoimisto on käytännöllisin aivan keittiön läheisyydessä. Huomatkaa toi ällön sininen Ikean kassi. Tai jotkuthan siitäkin väristä tykkää. Siellä on tapetit, joiden kuvia juuri laitoin yläbannerin alta löytyvälle rakentajan kirppikselle... käykää kurkkaamassa, jos kiinnostaa. Edullisesti tapetit vaikka mökistä makkariin.
 Ja rajaamalla sain tuosta yllä olevasta näkymästä ihan kelpo sisustuskuvan...

...paitsi auts... piti ottaa vielä uusiks, kun noi johdot tuolla alavasemmalla näkyivät.

 Ennen lomareissulle lähtöä mulla oli projektina myös ulkovarastomme siivous, maalaus ja hyllyjen uudelleen järjestäminen. Seinät olivat jääneet ennen muuttoa vain kipsilevypinnalle. Haluan saada varastoon joillekin kasveille talvehtimismispaikan, joten toimeen oli vaan ryhdyttävä, ja hyvä niin.

Siivous oli tooodella hidasta, koska erinäisiä muistolaatikoita jälleen löytyi. Ne keväällä näyttämäni permanenttirullat osoittautuivat nimittäin vain jäävuoren huipuksi. Muutimme ensimmäiseen asuntoomme häiden jälkeen silloin joskus vuonna miekka ja kirves, kun olin 19 v. Sen jälkeen muuttoja on ollut vain kolme ennen edelliseen kotiimme muuttoa, joka oli vuonna 2001. Motivaatiokämppään ja tähän kotiin muuttaminen olivat melkoisia paniikkimuuttamisia, jolloin en ehtinyt/jaksanut käydä läpi kaikkia tavaroita. Eli voitte kuvitella, että näin pitkällä yhteisellä hamsteritaipaleella sitä karsittavaa on vaan kertynyt, vaikka tolkuttomasti olen vuosien varrella tietty vaatetta ja tavaraa Fidaan ja kierrätyskeskukseen kärrännyt.  Mitään en ole jaksanut myydä sitten opiskeluaikaisten kahden Hietsureissun jälkeen. Tässä vielä kuvia siitä kaaoksesta.  

 Kaikkea epämääräistä rojua oli kertynyt mm. järkyttävä määrä rakennusaikaisia maalipurkkeja, jotka olivat pakastuneet ja pilaantuneet.

 

Varastoa siivotessa löytyi laatikollinen vanhoja kirjeitä ja kortteja. Jotka tietenkin pienimmät levittivät pitkin ja poikin lattiaa.  Ei taida nykyajan nuorilla tällaisia kokoelmia kertyä. Toisaalta se on aika ihanaa, että on tallessa ne mun ja rakkaani seurusteluajan kirjeetkin. Vino pino nuoruuden herkkää ja kihelmöivää ihastus- ja rakastumisvaihetta. Mun viestintä on tainnut jäädä tuolle kirjeenvaihtoajalle. Olen sielultani hidas. Tekstiviesteihin ja sähköposteihin totuttelukin vei aikoinaan todella kauan. Enkä vieläkään koe niitä omimmiksi. Olisin sopinut paremmin elämään ihan toiselle vuosisadalle... Ja Facebookissa en edelleenkään ole, vaikka nyt sitä sentään jo harkitsen. 

Tää on taitanut olla samalla totuttautumista siihen, että olen armottomasti keski-ikäistynyt, kun huomaan tonkivani 20 vuotta vanhoja seurusteluajan kirjeitä (meidän seurustelun alkamisesta tuli huhtikuussa 20 vuotta!) ja neljännesvuosisataa vanhoja ripariajan kirjeitä. Mut hei tää on kivaa olla keski-ikäinen! On ihana elää todellisuudessa, eikä median ja elokuvien luomassa epätodellisuuskuplassa, jossa tää maailma on vain kaksviivakolmekymppisten. Arki on ihanaa, mehumaija porisee ja hilloja valmistuu!:)
 Oletteko te säilöneet kirjeenvaihtojanne, tai edes vain tämän kauden satoa?

Tällaista tällä kertaa, ja tää sai nyt olla viimeinen kerta kuvin tätä sorttia - mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!

VillaVaahtokarkki

P.S. Ei hitsit, miten saatoinkin unohtaa vielä pari parasta kuvaa:
 
Lomareissulla on poikettu mäkkärissä ja äidin esteettinen painajainen on kulkeutunut kotiin asti... ja se taatusti kulkeutuu myös energiajätteeseen huomenna. Täysin turha toimimaton kapistus, sekä lasten, että äidin mielestä. Pienin siitä pari minuuttia jaksoi iloita. Aina ei muista erikseen sanoa, että ei oteta leluja ateriaan...

... mutta tytön matkapuuhakirja kertoo kaiken oleellisen sotkunkin keskellä:)

Naked truth: Sotkun anatomia

Palmusunnuntain jälkeisenä maanantaina huomasin, että Sallyn blogista olin saanut sisustusblogeja kiertävän haasteen näyttää, miltä koti näyttää arjen ja elämän keskellä. Tartuin välittömästi kameraan, ettei olisi tullut kiusausta ruveta paikkoja kaunistelemaan, sillä tilanne oli poikkeuksellisen herkullinen noin niin kuin tirkistelynhaluisten kannalta. Sallyn edelliseen "A blog with substance"-haasteeseen en ole ehtinyt vastata, mutta kaunis kiitos vielä siitäkin!

Omaa oloa kuvia näyttäessä huojentaa tietoisuus siitä, että nämäkään eivät vastaa ihan sitä normitodellisuutta. Haaste sai kuitenkin minut pohtimaan ja kirjoittamaan aika paljon siisteydestä ja sotkuisuudesta ylipäätään, ja siksi tämänkin postauksen tekeminen vähän kesti... Onnea nille, jotka jaksavat lukea tekstitkin loppun asti, ja tervetuloa tiirailemaan nyt sitä kolikon kääntöpuolta. Toivon, että tämä lisää lukijakunnan medialukutaitoa yleisesti ottaen, vaikka en varsinaisesti mediakasvattaja olekaan.

Palmusunnuntaita edeltäneestä lauantaiaamusta voin näyttää kuvan keittiönpöydän "kattauksesta" näin alkuun:

Yritin miettiä, miten näitä kuvia lukee sellainen ihminen, jolla on hyvä medialukutaito ja elämänkokemusta (M&E), ja miten taas ennakkoluuloisesti ja elämää mustavalkoisesti tulkitseva medialukutaidoton "anonyymi panettelija" (AP). Lopuksi tulkitsen kuvaa todellisuuden mukaan. Tästä kuvasta heiltä voisi tulla vaikkapa tällaisia kommentteja:

AP:" Järkkyy. Ei voi olla totta, että jollain on noin törkyinen keittiönpöytä... kamalan siivotonta väkeä!

M&E: "Jaa, taitaa olla keittiönkaappien siivous meneillään... Näkyy olevan talousmuovit ja kuiva-ainekaappi työn alla..."

Todellisuus: Oltiin koko konkkaronkkana ryhdytty mittavaan suursiivousprojektiin ja tyhjennetty kaapit yhdessä keittiön pöydälle lauantaiaamuna, pyyhittiin kaapit ja järjestettiin uudelleen. Kaappien siivous kesti huomattavasti lyhyemmän hetken, kuin jos olisin yrittänyt selviytyä siitä yksin. Silloin se olisi keskeytynyt ehkä sata kertaa ja kestänyt koko viikon...Ihan kaikkia kaappeja ei siltikään saatu vielä lauantain aikana valmiiksi, koska muutakin ohjelmaa päivään sisältyi.

 Tältä keittiö näytti maanantaina heti, kun olin haasteen saanut. Kuvat ovat suoraan kamerasta ilman sen kummempia säätöjä.

 AP: "Kello on jo melkein kaksi maanantaina ja noin tolkuton kaaos vielä viikonlopun jäljiltä. Juoko se äiti siellä vaan kahvia ja bloggaa päivät pitkät?!... Projekti on edelleen ihan levällään, vaikka just se sano siivonneensa... Karseeta, miten jollain voi olla lähtenyt homma noin hanskasta... Mokomakin yhteiskunnan vapaamatkustaja!"

M&E: "On siellä uusi viikko taas alkanut... Sunnuntai on ilmeisesti mennyt lepäillessä ja perheen kanssa puuhaillessa, niin kuin kuuluukin. Toivottavasti urakka saadaan päätökseen ja sitä voidaan juhlia, vaikka nuo pikkuiset tuossa näyttävät sitä mukaa sotkevan, kun äippä siivoo..."

Todellisuus: Palmusunnuntaina on virvottu. Koko keskikerros ja kellarikerroksen askarteluhuone plus portaat on virvontaoksien silppua täynnä, jota on imuroitu pariin kertaan jo sunnuntai-iltana ja maanantaiaamuna. Imurinletku lojuu lattialla, koska imuroitavaa tulee koko ajan erinäisiä laatikoita siivoillessa. Äiti on sunnuntai-iltana käynyt kuntosalilla ja stretchingissä. Jumppareissun päätteeksi hän on istahtanut väsyneenä mutta virkistyneenä iltapalalle ja viettänyt blogihetken jatkuvan siivoamisen sijaan. Maanantaita ei ole todellakaan aloitettu puhtaalta pöydältä... eikä maailma ole tälläkään kertaa kaatunut siihen.

 Maanantaiaamuna äiti on yrittänyt varastaa hetken vanhan kaapin sälälaatikon järkkäilyyn sillä aikaa, kun juniori on syönyt aamupalaansa (huom. siisti ylälaatikko!). Tasoilla lojuu edelleen tavaroita odottamassa kuskausta paikalleen... Tiskit saavat odottaa sitä, että kone on pessyt edellisen satsin...tytöt hoitavat tyhjennyksen. Lattia on jo kertaalleen aamulla imuroitu ja siivottu, mutta se on myös nanosekunnissa uudelleen sotkettu, verhonvaihto on kesken... Siirryimme juniorin kanssa parin extempore-pääsiäiskortin askarteluun, jonka jälkeen ollaan purettu vielä ylimääräistä energiaa ulkona... Lounaan jälkeen on työtasot levällään, koska ennen juniorin päikkäreitä leikimme vielä ylhäällä vähän aikaa. Varsin huonosti nukutun yön jälkeen (pikkuprinsessan unikoulu ollut menossa) istun hetkeksi alas juomaan kahvia ja lukemaan mm. Sallyn blogipäivitystä, josta tämän haasteenkin bongasin. Junioria en ole saanut  nukahtamaan päikkäreille. Koulusta palanneet tytöt onneksi katsovat vähän aikaa pienten perään. Otan kamerani esille, ja kuvaan surutta sen hetkisen todellisuuden kodistamme... kellarin kaameuksia voin paljastaa joskus toiste, kun nyt en sinne kameran kanssa kerinnyt.

Eteinen oli ehkä järkyttävimmässä jamassa pitkään aikaan. Pari virpojakaverin lainaamat vaatteet olivat edelleen maanantaina tuolilla, kengät hujan hajan. Kiireisiä virpojia oli kotiutunut ilmeisesti hyvän saaliin kera... Arkieteisessä kirpparille meneviä paperipusseja ja keräyspahvipussi lattialla kaatuneena...

Tytöt laittoivat tavaransa paikoilleen, kun heitä asiasta muistutin. Toiseen kuvaan tytöt olivat jo ehtineet nostaa takit tuolilta pois.

 

Makkari oli melko kuosissaan, vaikken jaksakaan yleensä laittaa päiväpeittoa paikoilleen.

Kylppärissä olin aamulla aikaisin siivonnut pari laatikkoa sillä aikaa, kun pikkuiset katsoivat makkarissa ison siskon kanssa hetken aamun lastenohjelmia ennen tytön kouluun lähtöä. Projekti jäi kesken, joskin jotain valmistakin oli ehtinyt tulla...

 Olen ollut yllättynyt muutamia sisustusbloggaajien vastaavia naked truth-postauksia lukiessa, miten moni kommentoija tuntuu todellakin luulevan tai pelkäävän, että blogistien tai sisustuslehtien kodeissa näyttää aina yhtä siistiltä kuin kuvissa. Todellisuudessa (sori kun väännän vähän rautalangasta) sisustusblogien kodeissa asuu vain tavallisia ihmisiä ja siellä eletään ihan tavallista elämää niin kuin muissakin kodeissa, saipa blogista tai sisustuslehdestä minkä kuvan tahansa. Blogin, lehden tai minkään muun median perusteella en ainakaan itse tee kirjoittajasta tai jutun kohteesta yhtään pitemmälle meneviä tulkintoja, koska niissä näkyy vain promillen luokkaa henkilön elämästä ja todellisuudesta.

Sotku on aina sotku, eikä siitä mihinkään pääse, mutta ainakaan itse en satunnaisen vierailun tai sotkukuvan perusteella luokittele tai leimaa ihmistä "sotkuiseksi" tai "siistiksi". On osattava nähdä kuvan tai sen hetkisen tilanteen taakse. Jos ihminen on esimerkiksi univajeessa, fyysisesti vakavasti sairas, loppuunpalanut, masentunut, tai käy läpi jotain psyykkisesti kuormittavaa prosessia, on selvää, että ainakin hetkellisesti (päiviä, viikkoja, jopa monta vuotta) voi elämän mielekkyyden lisäksi kadota myös siivoamisen merkitys. Silloin ihminen suhteuttaa asioiden tärkeyttä vähän isommasta perspektiivistä, jolloin arjen sotkut ovat vain pikku juttuja. Omassa elämässänikin on menty läpi pidempi ajanjakso, jolloin ollaan menty todella selviytymisvaihteella... Oli tilanne mikä oli, niin  niin kauan kuin tässä ajassa tallataan, olostaan voi silti tehdä huomattavsati viihtyisämmän pitämällä ympäristönsä siistinä.

Olohoneen ilme ehti muuttua jo kuvien ottamisen aikanakin melkoisesti. Ekassa kuvassa vain tyynyt olivat vähän miten sattuu. Seuraavassa kuvassa ne ovat jo lattialla, kun olin käynyt välillä räpsimässä kuvia työhuoneesta...

...mitäs siitä, vaikka silkkityynyt luuhaavat lattioilla, kunhan lapsilla on hauskaa!  

 Vanhan kaapin päälle on jemmattu peli, jota oltiin pelattu perjantaina miehen  ja isojen tyttöjen kanssa Eart Hourin aikaan kynttilänvalossa... se kuuluisi oikeasti kellarissa olevaan arkiolohuoneen pelikaappiin. Myös varsin sisustuksellinen kirkkaankeltainen pomppupallo on nostettu kaapin päälle... juniorin vauhti meinaan yltyy välillä melkoiseksi.

Työhuone pienen projektin keskellä:

AP: " Siis edelleen ihan karseeta...mitä ihmeen sälää tulla arkistokaapin päällä on: rälläkkä, pianosarana, rikkinäinen kellopeli, neulatyyny, akkarii, pokkarii, kameran laatikko jne. Vieläkin noi kuvakollaasin kehykset makaa tossa pianon päällä seinälle laittamatta. Ei  voi olla noin saamatonta porukkaa...Ja kattokaa tota työpöytää ja nojatuolia! Kuka tollasen kaaoksen keskellä pystyy asumaan?!"

  M&E: "Jaa-a, nyt en kyllä ihan  ymmärrä. Aika boheemia meininkiä. Näyttäis olevan verhojenvaihtoprojekti meneillään, mutta mistä toi kaikki muu sälä on tänne eksynyt?"

Todellisuus:  Syksystä helmikuun loppuun asti mies on ollut linnoittautuneena työhuoneeseen tenttipaperiensa keskelle. Sen jälkeen paperit ovat odottaneet siivoajaansa kuukauden. Tosin joulun aikaan toi huone oli ihan kuosissaan. Pikkasen on tenttiläistä väsyttänyt urakan jälkeen, ja itse en toisen papruihin todellakaan koske. Mukavampaa kun on mielummin puuhannut pitkästä aikaa jotain lasten kanssa ja ollut muutenkin vähän rennompi. Onneksi työhuone ei ole jatkuvasti silmien ja kovan käytön alla, joten sotkut ovat voineet ihan hyvin odottaa rauhassa siivoojansa aikaa. Sitten alkaisin huolestua, jos kuukausi tolkulla huone näyttäisi tuolta ja hakisin jo ulkopuolistakin apua; joku huolestuisi jo muutaman tunnin tai päivän jälkeen, mutta itse olisin sillä periaatteella jo pyöreässä huoneessa suljetulla osastolla... sen verran tärkeämpiäkin huolikohteita on ollut. Pianosarana odottelee tossa rälläkällä katkaisua, että saatais taas toi lattialla oleva työpöydän kaapinovi paikoilleen, josta vanha sarana oli irronnut. Lisäksi kaapin päälle on eksynyt pari lastenhuoneeseen kuuluvaa juttua. Neulatyyny liittyy verhojenvaihtoon. 

 

Laitoin nyt vielä muutaman kuvan projektin edistymisestä parin seuraavan päivän ajalta, kun niitäkin tuli otettua. Loppuviikosta tuli vieraita, mutta silloinkin oli yksi ja toinen siivousurakkaan kuuluva juttu kesken. Vuosien varrella olen siedättänyt itseäni kestämään sotkuihin liittyvää häpeää, koska mielestäni on silti parempi, että näkee ystäviä, kuin että häpeässään jättää heidät kutsumatta. Todellinen ystävä ei pidä minua huonona ihmisenä sotkujen takia, eikä tule arvostellen testailemaan sormellaan, mistä pölyä löytää. Esimerkiksi näissä Neljän tähden illallinen -tyyppisissä ohjelmissa näkee välillä sellaisia vieraita, jotka tekevät pölytestejään itselleen lähes vieraan ihmisen kodissa, johon heidät on kutsuttu --- mielestäni täysin käsittämätöntä, rajatonta ja todella törppöä käytöstä, jos nyt ihan suoraan sanon, ja puolestani heitä arvostelen. Tunnen suurta myötähäpeää näiden ihmisten käytöksen puolesta. Toisen koti on sentään toisen koti, ja varmasti jokainen resurssiensa mukaan parhaansa vieraiden viihtymisen eteen yrittää!
 
Lapsiperheessä tilanne koko ajan elää ja elämään kuuluvat hetkelliset sotkut, jos vanhemmat myös leikkivät lastensa kanssa eivätkä koko ajan itse siivoa. Tosin tunnustan, etten itse pysty keskittymään lasten kanssa leikkimiseen, jos kaaos on ylittänyt tietyn rajan. Sen verran adhd-taipumusta mulla taitaa olla... Normaalitilanteessa joku nurkka voi olla hyvinkin "edustuskuntoinen", kun taas joku osa kodista voi olla ihan järkyttävän sotkuinen ja projektin alla. Silloin jos ja kun pitää priorisoida, mistä päästä paikkoja pitää siistinä, niin itselläni menee seinien sisäpuoliset osat (oman perheen hyvinvointi) listassa talon ulkopuolisten sotkujen (muiden hyvinvointi) edelle, oli se sitten jonkun mielestä kuinka itsekeskeistä ajattelua tahansa. En siis kuulu niihin, jotka viimeiseen asti yrittävät säilyttää kulissit kunnossa ja miettivät, mitä muut ajattelevat, vaikka hienoahan olisi aina pystyä muutkin huomioimaan. Aina ei suuren perheen kanssa vaan voi, kun ei jaksa. Perusarjessa väsymys yleensä painaa enemmän ja vähemmän ja keskittymiskyky siisteyden ylläpitämiseen on välillä todella olematon. Paremman kuvan lukijan totudenjanoa tyydyttämään saisi tietysti ottamalla siivotusta kohteesta kuvia useamman kerran vaikkapa viikon aikana (ja vielä muulloin kuin suursiivouksen keskeltä), jolloin näkisi, miten elämä muuttaa kuvaa.


Tätä ennen olen ottanut blogiini kuvia sellaisista hetkistä, kun kyseinen kuvauskohde on juuri siivottu. En halua silloin esittää olevani siistimpi ihminen kuin todellisuudessa olen, vaan haluan kuvissa välittää kauneutta, jota varmasti jokaisessa kodissa on. Ehdin postailla noin kerran viikossa, joten kyllä viikkoon niitä kauniita hetkiäkin saa mahtumaan ihan kiitettävästi. En ole harrastanut sitä, että kaapaisisin tavarat kuvauksen tieltä Ikean siniseen (mielestäni todella rumaan, mutta asiansa hyvin ajavaan) kassiin, mutta jos joku blogisti niin sattuu tekemään, niin sekin on mielestäni ihan ok, koska se tuo varmasti iloa arkeen.

 Kodinhoitohuoneessa on ollut koko viikon meneillään vaatekaappien armoton perkaus ja pyykkäys. Siistiä hetkeä ei ole ollut moneen päivään... Tyttöjen huoneessa oli kaveri ollut palmusunnuntain ja maanantain välisen yön kylässä.

 Sisutusblogien ja -lehtien "genreen" ei kuulu näyttää näitä normaalin elämän epäesteettisimpiä hetkiä, mutta kukapa muukaan niitä kotonaan haluaa aktiivisesti kuvata saatika muille esitellä? Kuka ihan oikeasti haluaa nähdä kuvia ventovieraan ihmisen sotkuisista nurkista päivittäin? Ehkä se on lohduttavaa, mutta ei yhtään inspiroivaa. Sotkuista kotia näyttämällä ihminen paljastaa itsestään paljon intiimimmän ja haavoittuvaisemman puolen, kuin siistiä kotia kuvatessaan. Sotkuissa näkyy eletyn elämän jälki, siisti kuva kodista on vain  kuva tilasta ja sen viihtyisästä tunnelmasta.

Vielä yhteenvatona: Sisustusblogeissa keskitytään elämän kauniisiin ja visuaalisiin puoliin, jotka eivät synny sattumalta, vaan niihin on erikseen keskityttävä ja niitä luotava. Rumuus, sotku ja lika tässä langenneessa maailmassa syntyvät ihan itsestään. Itse en usko maailman sattumanvaraiseen kauneuteen muutenkaan, vaan luonnossakin ihailen Suuren Suunnittelijan tarkoituksellista, merkityksellistä ja aktiivista luomistyötä, oli se sitten jonkun mielestä kuinka epätieteellistä ajattelua tahansa. Ideana sisustusblogeissa on saada kaunis tunnelma talteen, mikä sinänsä on yhtä todellinen kuin sotku --- edes sen (erikseen luodun tai lavastetun) hetken. 

Koko totuus vielä edellisistä kuvista: Olimme aloittaneet pääsiäisen alla mittavan suursiivouksen ja ruvenneet järjestelmällisesti siivoamaan läpi kaikkia kaappeja ja laatikoita ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen muuttomme jälkeen. Sälää on joka puolella menossa paikasta a paikkaan b, joka on pääosin kierrätysastia. Operaatio piti tehdä jo vuosi sitten, mutta silloin mies makasi viikkotolkulla täyshoidettavana yläkerrassa polvileikkauksensa vuoksi, enkä itse loppuraskaudesta kaiken passaamisen jälkeen venynyt enää kaappeja siivoilemaan. (Joo, seli seli...) Rakennusaikana tapahtunut muutto motivaatiokämppään ja sen jälkeen tähän kotiin olivat molemmat olleet melkoisia paniikkimuuttoja, jolloin ei oltu keritty ja jaksettu kunnolla kaikkea ylimääräistä tavaraa karsia. Kevät, kesä ja syksy hujahtivatkin muissa puuhissa, joita blogiinkin olen kirjannut. Laskeskelin, että tähän siivousurakkaan menee normiarjen keskellä (ilman tukiverkostoa = miehen vanhemmat 350 km:n päässä) kolme viikkoa, kunnes kaikki tarpeettomaksi käynyt materia on karsittu ja kuskattu UFFille, Fidaan, kierrätykseen tai kaatopaikalle. Siivousprojekti on edellyttänyt tietysti kaikkien isompien perheenjäsenten osallistumista, ja on tarkoittanut käytännössä sitä, että ruutuaika laitetaan minimaaliselle tasolle. Tällä hetkellä telkkarin muutoinkin vähäinen katselu on ehdollistettu samanaikaiseen pyykkien silittämiseen.  Juniori on saanut myyrä- ja puuhapete-videoiden yliannostuksen ja itse olen viettänyt ahdistavia hetkiä päivisin loputtomalta tuntuvan kaaoksen keskellä. Olen yrittänyt siitä huolimatta pystyä keskittymään välillä myös leikkimään pienten kanssa. Tämä on ollut nyt vaan armotonta suorittamista, vaikka armollisuus menee ainakin mulla noin yleensä ottaen arvona siisteyden edelle.  Elämä on opettanut tätä perfektionistia hölläämään pipoaan... Mutta rajansa kaikella sotkullakin --- nyt se raja viimein tuli vastaan.

Tällaista sotkua tällä kertaa, seuraavaksi palaan sitten siisteihin kuviin kodista, jossa myös kaapit ovat järjestyksessä. Niitä en silti yksityisyyssyistä teille rupea esittelemään. Luulen, että homma tuli nyt aika tyhjentävästi kuvattua ja lukijakunnan medialukutaitoa toivottavasti lisättyä, joten jos jollakin blogistilla on tähän vielä lisättävää, niin olkaa hyvät vain ja tarttukaa haasteeseen:)

Siistiä viikkoa kaikille!

XXX

VillaVaahtokarkki

Totuudenjanoa keittiössä

Valkoisessa keittiössämme näyttää aina tältä...

...ehkä kerran päivässä, tai viikossa tai edes kahdessa...tai ainakin hetken ennen vieraiden tuloa. Paitsi ei edes aina silloin, jos vierasvalmistelut ovat vielä vaiheessa. Tyttö totesi näitä kuvia katsellessaan: "Voi kun meillä olisi aina näin siistin näköistä". Blogiharrastuksen myötä on tullut paljon medialukutaitoon liittyviä keskusteluja tyttöjen kanssa. Muistan miten minua nuorempana suunnattomasti ärsytti sisustuslehtien tyyli näyttää vain täydellisiä koteja. Tai suoraan sanoen en silloin edes ymmärtänyt, miksi ylipäätään jotkut haluavat kotejaan kuvattavan julkisiin lehtiin. Silloin olin vielä niin mustavalkoisen totuudenjanoinen tosikko, etten oikein tajunnut, että sisustuslehtijutut ovat aikuisten leikkiä ja joidenkin harrastus, jossa todellisuus, idealismi, unelmat, tunnelmat ja mielikuvat sekoittuvat mukavasti keskenään, ja josta inhorealismi ja usein myös arkirealismi on blogattu pois. Leikkimielisyys elämässä on hyvä säilyttää, vaikka totuudenjanoinen muuten olisikin. Sen verran silti tunnen vastuuntuntoa medialukutaidottomia kohtaan, että päätin tehdä blogissani kenties ainoan kerran niin, että näytän postauksen lopussa kuvan siitä, miltä keittiö jo näytti illalla vieraiden lähdettyä. Te, jotka haluatte säilyttää kauniin mielikuvanne siitä, että VillaVaahtokarkissa kaikki on aina suorastaan vaahtokarkkimaisen siistiä, älkää katsoko postauksen viimeistä kuvaa:) Jos tänne nyt joku medialukutaidoton tosikko sattuisi eksymään, niin selvennän vielä, että blogissani haluan olla vieraanvarainen: siispä en näytä suurperheen arkirealismin sotkuja, jotka ovat jokaiselle ihmiselle tuttuja, vaan räpsin kuvia muistoiksi niistä verrattain lyhyistä siisteistä ja kauniista hetkistä, jotka nekin ovat totta...edes sen hetken.

Keittiömme suunnittelua saneli vanha astiakaappi, jonka halusin tälle seinälle. Sen vuoksi tingin korotetusta uunista ja astianpesukoneesta.

Yllä oikealla tyttöni E:n rakennusaikana tekemä keraaminen vaahteranlehti, joka toimii teepussialustana.

Kaapinovien vetimiksi valitsin mielestäni juuri sopivan kokoiset ja muotoiset nupit, jotka löytyivät Biltemasta. Vastaavia nuppivetimiä ei ollut löytynyt keittiövalmistajan valikoimista. Vinkin nuppeihin olin saanut sukulaiseltani Juhalta ja Elinalta, jotka rakensivat kauniin Kannustalon paria vuotta meitä ennen. Nuppivetimien pariksi tuli linjakkaammat Ikean vetimet, jotka toimivat laatikoissa mielestäni nuppeja paremmin. Näin sain hakemaani modern country -tyyliä, joka sopii tällaiseen kaupunkihuvilaan olematta kuitenkaan liian ennalta arvattavaa tai kliseistä.

Kaapinovet ovat valkoiseksi petsattua ja lakattua koivua, joka on kestävämpi vaihtoehto kuin vastaava valkolakattu ovi tai mdf-ovi. Valkoiseksi maalattu massiivipuu olisi tehnyt taas mielestäni liian kylmän ja kliinisen vaikutelman yhdistettynä valkoisiin kivitasoihin. Valkoiseksi petsattu tammi olisi sopinut materiaaliksi sen puolesta, että alakerran lattiat ovat sitä, mutta päädyin koivuun, joka on pintakuvioltaan tammea rauhallisempi. Koivupinta antaa tilaa vanhalle astiakaapille katseenvangitsijana eikä kilpaile sen kanssa.  Kaappi on käsitelty Allbäckin pellavaöljymaalilla.

 Ja nyt lopuksi se illan reality vieraiden lähdettyä...

Haasteena itselleni ja muillekin: arvostan itseäni niin paljon, että aloitan päiväni puhtaalta pöydältä:)

Hyvää päivänjatkoa toivottaen

VillaVaahtokarkki