Sulhanen ja morsian saivat onnellisesti toisensa. Häähumun jälkimainingeissa on täällä otettu pääosin rennosti lepäillen. Vähän on puutarhan syyslaittoa vielä ollut. Loput rakennusjätteet kellarikerroksen jäljiltä sain siivottua pois autokatoksen päädystä, eli kaikkea sellaista tekemistä, johon ei ole ollut aikaa aikaisemmin. Tarkoitukseni oli kuvailla tänne seuraavaksi kotiäidin konttoria, mutta ymmärrettävästä syystä se ei ole ollut oikein kuvauskunnossa juhlaviikonlopun jäljiltä. Kahdeksasta yövieraasta jälkipyykkiä riittää hetkeksi omien pesemättömien pyykkien lisäksi. Onneksi kone pesee puolestani :) Yleisesti ottaen juhlien aikaan on ollut ilo huomata, että siskoni seitsemänhenkinen perhe sekä muut sisarukseni mahtuvat kotiimme hyvin majoittumaan. Suurempiakin perheitä on mukavaa vastaanottaa vieraiksi, kun tarvittaessa jostakin talon nurkasta löytyy myös yksityisyyttä. Puutalon eduksi on laskettava se, että aiempaan kivitaloomme verrattavaa häiritsevää kaikuisuutta ei isolla porukalla ole.
Laitoin tähän postaukseen muutaman lähinnä omiin hääpuuhailuihini liittyvän kuvan. Jonkinlaiseksi kotiäidin puuhaportfolioksi tämä blogi on alkanut muodostua. Voi olla, että joku saa tämän perusteella vääristyneen käsityksen, että olisin koko ajan jotai hääräämässä ja häsyämässä, mutta se ei suinkaan pidä paikkaansa. Kyllä välillä pitää osata vaan ollakin ja ottaa rennosti. Omaan kameraan tuli yllättävän vähän räpsittyä häistä kuvia, koska kuvaus oli muuten hyvin järjestetty. Enemmän tuli keskityttyä häätunnelmasta nauttimiseen ja seurusteluun. Kiitos M ja P, teillä oli kauniin lämminhenkinen hääjuhla, jonka parasta antia olitte luonnollisesti te päivän päätähtinä!
Laitoin tähän postaukseen muutaman lähinnä omiin hääpuuhailuihini liittyvän kuvan. Jonkinlaiseksi kotiäidin puuhaportfolioksi tämä blogi on alkanut muodostua. Voi olla, että joku saa tämän perusteella vääristyneen käsityksen, että olisin koko ajan jotai hääräämässä ja häsyämässä, mutta se ei suinkaan pidä paikkaansa. Kyllä välillä pitää osata vaan ollakin ja ottaa rennosti. Omaan kameraan tuli yllättävän vähän räpsittyä häistä kuvia, koska kuvaus oli muuten hyvin järjestetty. Enemmän tuli keskityttyä häätunnelmasta nauttimiseen ja seurusteluun. Kiitos M ja P, teillä oli kauniin lämminhenkinen hääjuhla, jonka parasta antia olitte luonnollisesti te päivän päätähtinä!
Malja sulhaselle ja morsiamelle!
Hääaamun hässäkkään liittyi iso operaatio nimeltään verhojen vaihto. Jo juhlapaikkaan tutustuessa olin morsiamen kanssa ollut samaa mieltä
siitä, että juhlasalissa olleet verhot näyttivän lievästi sanottuna
arkisilta ja kulahtaneilta. Paikka oli kuitenkin ainoa järkevä hääpaikka
noin suurelle häävierasjoukolle, joka oli saatavissa parin kuukauden
varoitusajalla Helsingistä. Halusin ehdottomasti vaihtaa verhot
hääjuhlaa varten ja ompelin 24 uutta verhoa Ikean Knoppa-lakanoista.
Ompelussa ei ollut muuta kuin yhden alareunan taitteen ompelu, mutta
silitykseen tarvittiin useamman henkilön apua. Kiitokset kaikille
silitysurakkan osallistuneille!
Hääpaikalle pääsi koristelemaan ja verhoja ripustelemaan vasta hääpäivän aamuna, mikä toi omat haasteensa juhlapaikan kuntoon saattamiseen. Varsinkin kun vähäisiksi jääneiden yöunien jälkeen olimme tunnin myöhässä hääpaikalta. Peräkärryyn oli pitänyt aamulla vielä pakata käsittämättömän paljon erilaisia koristeluun liittyviä yksityiskohtia ja muistilistasta huolimatta morsiusneidoille sitomani kimput jäivät kellarikerroksen jääkaappiin! Oikeastaan eniten aikaa kului pöytien järjestämiseen paikoilleen, jonka olin jostain syystä luullut kuuluvan pitopalvelun tehtäviin. Onneksi talkooväkeä oli paikalla ja pöydät löysivät paikkansa. Opin itsestäni sen, etten ole parhaimmillani "työnjohdollisissa" tehtävissä silloin, kun itsellänikin on paljon askarreltavaa. Tai varsinkaan silloin, jos en ole edes tajunnut olevani jonkinlainen työnjohtaja. Jotenkin en pysty silloin järkevästi ohjeistamaan muita. Paineen alla toimin itse kyllä tehokkaasti, jos saan keskittymisrauhan. Olen huono "käskyttämään" muita, mistä olisi stressitilanteessa monesti hyötyä, koska muut ovat silloin alttiita palvelemaan. Olin laatinut jonkinlaiset kirjalliset ja kuvalliset koristeluohjeet juhlapaikan eri alueista, mutta en tiedä minkä verran niistä lopulta oli apua. Verhot saatiin paikoilleen, vaikka verhojen pitsiset sivupidikelenkit unohtuivat kotiin. Kauniisti suorinakin laskeutuen ne kyllä muuttivat salin heti juhlavaksi ja valoisaksi, eikä tehty työ ollut turhaa.
Avioliittoonsiunaaminen tapahtui juhlasalin lavalla. Somisteeksi pääsi mm. opiskeluaikana takomani viisihaarainen kynttilänjalka, joka näkyy lyhdyn takana. Koukeroineen oikein passeli romanttiseen juhlaan:)
Siskoni tytöt S&S morsiustyttöinä
Morsiustytöt S, E, M ja S
Koska minua jäi harmittamaan, että morsiustyttöjen kimput unohtuivat hääpäivänä kotiin, tytöt pukivat pukunsa päälleen vielä juhlien jälkeisenä päivänä, että saatiin kuvat tytöistä myös kimppujen kanssa. Hiuksia ei tosin enää juhlakampauksille jaksettu laittaa. Samalla juhlimme isojen tyttöjen 13-vuotispäiviä, jotka olivat jääneet yhdessä vielä juhlimatta.
Kimput sidoin reilunkaupan ruusuista ja neilikoista. Pohjalehdiksi olin onnistunut pelastamaan puutarhasta nukkapähkämönlehtiä juuri ennen ensimmäistä pakkasyötä.

Pienimmästä morsiusneidosta ei kameraani ollut tullut tämän parempaa kuvaa, joten mukana pällistelee mukana oma naamakin. Pääkoristeensa morsiusneito on huitonut jo perempaan talteen. Tältä näytin juhlien alussa, kun tyttöjen mekkoihin paremmin mätsäävä mekko ei ollut vielä päälläni. Miksi ei, niin se onkin jo toinen pitkä ja monivaiheinen stoori, etten taida sitä tänne jaksaa nyt kirjoittaa. Sillä ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä täysimeväisen puklujen kanssa... Asuni vaihtui tosiaan vielä juhlamuodollisuuksien jälkeen. Morsiusneito sai muuten maistaa ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa vasta häistä seuraavana päivänä, eli helpolla pääsin häähössötyksistä yltiötyytyväisen täysimeväisen kanssa:)
Ihanaa loppuviikkoa kaikille toivotellen
VillaVaahtokarkki







