Poimin tälle päivälle vanhasta postauksesta vuosi sitten omassa elämässäni tapahtuneen tositarinan hyvästä tahdosta, mikä sopii niin hyvin tähän joulunalusaikaan. Siksi tämä retusoimaton uusinta. Jotkut eivät ehkä ole sitä vielä lukeneet...
"Sain olla todistamassa muutamaa päivää ennen jouluaattoa kaiken kauppakeskuksen hälinän ja kiireen keskellä, että maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tai ainakin sillä miehellä, joka osoitti todellista joulumieltä pientä poikaani kohtaan kauppakeskuksen kirjakaupassa. Vaikka poika (2v.) ei vielä joululahjaksi saanutkaan kaivuria, hän sai lahjaksi jotakin, joka antoi myös minulle lahjaksi mitä parhaimman: hyvän joulumielen.
Tarina hyvästä tahdosta
"Sain olla todistamassa muutamaa päivää ennen jouluaattoa kaiken kauppakeskuksen hälinän ja kiireen keskellä, että maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tai ainakin sillä miehellä, joka osoitti todellista joulumieltä pientä poikaani kohtaan kauppakeskuksen kirjakaupassa. Vaikka poika (2v.) ei vielä joululahjaksi saanutkaan kaivuria, hän sai lahjaksi jotakin, joka antoi myös minulle lahjaksi mitä parhaimman: hyvän joulumielen.
Olin
lähtenyt extempore jouluostoksille kuluttamaan aikaa kahden
pienimmäisen kanssa sillä aikaa, kun tytöt olivat hakemassa
joulutodistuksiaan viimeisenä koulupäivänä. Sullouduin Suomalaisen
kirjakauppan ostoskärryineni, jossa pikkuprinsessa oli
turvakaukalossaan. Juniori bongasi mitä mielenkiintoisempia kirjoja
hyllyistä sillä aikaa, kun itse etsin esikoisen toivomuslistalla ollutta
keittokirjaa. Silmät kirkkaina sädehtien pikkumies kiikutti minulle
Myyrä-palapelikirjaa ja jos jonkinlaista autokirjaa, ja ilmoitti kunkin
kohdalla "tästä mää tykkään". Jonkin tekoselityksen varjolla lähdimme
palauttelemaan kirjoja takaisin omille paikoilleen, mutta Myyrä-kirjan
jemmasin vaivihkaa ostoskärryyn. Siirryin kärryineni jonoon, kun
takavasemmalta kuului taas juniorin onnellinen ja päättäväinen ääni
"tästä mää tykkään! Määä haluun tän!!" Hän oli löytänyt suuren ja hienon
kirjan nimeltään Mahtava kulkuneuvokirja. Jokaisen pienen pojan unelma.
Tajusin heti, että tästä en helpolla selviä. Tai tietysti pääsisi
helpolla, jos saman tien nakkaisi kirjan kärryyn ja opettaisi pojalle,
että tästä eteenpäinkin äiti ostelee kaupasta kaikkea mitä hän keksii
haluta, vinkua ja kinuta. Sen kuin vaan vinguttaa kiltisti kassalla
korttia.
Ensin siis ystävällinen kehoitus "laita kirja paikalleen, se ei ole meidän kirja vaan kaupan sedän". Ei vaikutusta. Poika kävelee kirja kädessään päättäväisesti kohti kassajonoa. Vilkaisen vaivihkaa kirjan taakse ja huomaan hinnan 26.90e. Liikaa heräteostoksi, joka pitäisi antaa kumminkin heti käyttöön... Eihän sitä sitten enää voisi lahjaksikaan jemmata. Annan kirjan takaisin pojalle kehoittaen :" Vie kirja takaisin, se on kaupan sedän kirja". Ei vaikutusta. Viereisen kassajonon aikuiset alkavat seurata tahtojen taistelua kiinnostuneina. Eräs ehkä kolmenkympin korvilla oleva mies hymyilee minulle osaaottavasti. "Nyt äiti ei osta sitä", sanon. Ei vaikutusta. Takana oleva rouva sanoo pojalle: "Tuollaisia kirjoja pitää toivoa joulupukilta." Yhdyn rouvan puheisiin: "Niin, sellaista pitää toivoa joulupukilta". Viereisen jonon nuori mies edelleen katsoo vuoroin minua vuoroin poikaa hymyillen.
Seuraavaksi turvaudun raukkamaiseen toisen puolesta puhumiseen: "Tuo setäkin on sitä mieltä, että se pitää viedä hyllyyn". Ei edelleenkään vaikutusta. Poika puristaa kirjaa entistä tiukemmin ja päättäväisemmin. Mies lähtee kuitenkin juoneen mukaan niin, että ojentaa kätensä poikaa kohti, ja hieman hämmentyneenä poika selvästikin löyhentää otettaan kirjasta ja rupeaa empimään. Kehoitan poikaa: "Kirja pitää antaa sedälle." Vastahankaisesti hän lopulta luovuttaa kirjan avuksi tulleelle miehelle, mutta samalla juoksee pettyneenä ja sydäntäriipivästi itkien hakemaan lohdutusta äidin takinliepeestä. No, siinä sitten yritän säilyttää joulumielen pettynyttä poikaa lohdutellen ja maksan ostokseni.
Siirryn vähän sivummalle ison ostoskärryni kanssa. Yhtäkkiä huomaan jonkun laittavan kärryymme muovikassin. Hämmentyneenä tajuan, että henkilö oli viereisessä kassajonossa ollut nuori mies, joka viilettää jo ulos kaupasta. Lyhyesti hän katsoo vain hymyillen olkansa yli meihin päin. Kun tajuan, että pussissa on Mahtava kulkuneuvokirja, tekee mieleni lähteä miehen perään. Isojen ostoskärryjen kanssa se on ahtaassa kaupassa kuitenkin mahdotonta. Kun pääsen kaupan oviaukon kohtaan, näen miehen yläkertaan johtavissa liukuportaissa. Hän katsoo meihin edelleen hymy kasvoillaan, johon voin vain vastata nostamalla peukkua ja sanomalla hyvin artikuloiden huuliani liikutellen: kiitos! Mies kääntää katseensa jälleen kulkusuuntaansa ja jatkaa matkaansa...
..mitä ilmeisimmin hän on saanut itselleen hyvän joulumielen, jota ei senteissä ja euroissa lasketa.
Ensin siis ystävällinen kehoitus "laita kirja paikalleen, se ei ole meidän kirja vaan kaupan sedän". Ei vaikutusta. Poika kävelee kirja kädessään päättäväisesti kohti kassajonoa. Vilkaisen vaivihkaa kirjan taakse ja huomaan hinnan 26.90e. Liikaa heräteostoksi, joka pitäisi antaa kumminkin heti käyttöön... Eihän sitä sitten enää voisi lahjaksikaan jemmata. Annan kirjan takaisin pojalle kehoittaen :" Vie kirja takaisin, se on kaupan sedän kirja". Ei vaikutusta. Viereisen kassajonon aikuiset alkavat seurata tahtojen taistelua kiinnostuneina. Eräs ehkä kolmenkympin korvilla oleva mies hymyilee minulle osaaottavasti. "Nyt äiti ei osta sitä", sanon. Ei vaikutusta. Takana oleva rouva sanoo pojalle: "Tuollaisia kirjoja pitää toivoa joulupukilta." Yhdyn rouvan puheisiin: "Niin, sellaista pitää toivoa joulupukilta". Viereisen jonon nuori mies edelleen katsoo vuoroin minua vuoroin poikaa hymyillen.
Seuraavaksi turvaudun raukkamaiseen toisen puolesta puhumiseen: "Tuo setäkin on sitä mieltä, että se pitää viedä hyllyyn". Ei edelleenkään vaikutusta. Poika puristaa kirjaa entistä tiukemmin ja päättäväisemmin. Mies lähtee kuitenkin juoneen mukaan niin, että ojentaa kätensä poikaa kohti, ja hieman hämmentyneenä poika selvästikin löyhentää otettaan kirjasta ja rupeaa empimään. Kehoitan poikaa: "Kirja pitää antaa sedälle." Vastahankaisesti hän lopulta luovuttaa kirjan avuksi tulleelle miehelle, mutta samalla juoksee pettyneenä ja sydäntäriipivästi itkien hakemaan lohdutusta äidin takinliepeestä. No, siinä sitten yritän säilyttää joulumielen pettynyttä poikaa lohdutellen ja maksan ostokseni.
Siirryn vähän sivummalle ison ostoskärryni kanssa. Yhtäkkiä huomaan jonkun laittavan kärryymme muovikassin. Hämmentyneenä tajuan, että henkilö oli viereisessä kassajonossa ollut nuori mies, joka viilettää jo ulos kaupasta. Lyhyesti hän katsoo vain hymyillen olkansa yli meihin päin. Kun tajuan, että pussissa on Mahtava kulkuneuvokirja, tekee mieleni lähteä miehen perään. Isojen ostoskärryjen kanssa se on ahtaassa kaupassa kuitenkin mahdotonta. Kun pääsen kaupan oviaukon kohtaan, näen miehen yläkertaan johtavissa liukuportaissa. Hän katsoo meihin edelleen hymy kasvoillaan, johon voin vain vastata nostamalla peukkua ja sanomalla hyvin artikuloiden huuliani liikutellen: kiitos! Mies kääntää katseensa jälleen kulkusuuntaansa ja jatkaa matkaansa...
..mitä ilmeisimmin hän on saanut itselleen hyvän joulumielen, jota ei senteissä ja euroissa lasketa.
Hyvää mieltä ja tahtoa joulun odotukseenne!
VillaVaahtokarkki
