Joulukalenteri luukku 17

Poimin tälle päivälle vanhasta postauksesta vuosi sitten omassa elämässäni tapahtuneen tositarinan hyvästä tahdosta, mikä sopii niin hyvin tähän joulunalusaikaan. Siksi tämä retusoimaton uusinta. Jotkut eivät ehkä ole sitä vielä lukeneet...

Tarina hyvästä tahdosta

"Sain olla todistamassa muutamaa päivää ennen jouluaattoa kaiken kauppakeskuksen hälinän ja kiireen keskellä, että maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tai ainakin sillä miehellä, joka osoitti todellista joulumieltä pientä poikaani kohtaan kauppakeskuksen kirjakaupassa. Vaikka poika (2v.) ei vielä joululahjaksi saanutkaan kaivuria, hän sai lahjaksi jotakin, joka antoi myös minulle lahjaksi mitä parhaimman: hyvän joulumielen.

 Olin lähtenyt extempore jouluostoksille kuluttamaan aikaa kahden pienimmäisen kanssa sillä aikaa, kun  tytöt olivat hakemassa joulutodistuksiaan viimeisenä koulupäivänä. Sullouduin Suomalaisen kirjakauppan ostoskärryineni, jossa pikkuprinsessa oli turvakaukalossaan. Juniori bongasi mitä mielenkiintoisempia kirjoja hyllyistä sillä aikaa, kun itse etsin esikoisen toivomuslistalla ollutta keittokirjaa. Silmät kirkkaina sädehtien pikkumies kiikutti minulle Myyrä-palapelikirjaa ja jos jonkinlaista autokirjaa, ja ilmoitti kunkin kohdalla "tästä mää tykkään". Jonkin tekoselityksen varjolla lähdimme palauttelemaan kirjoja takaisin omille paikoilleen, mutta Myyrä-kirjan jemmasin vaivihkaa ostoskärryyn. Siirryin kärryineni jonoon, kun takavasemmalta kuului taas juniorin onnellinen ja päättäväinen ääni "tästä mää tykkään! Määä haluun tän!!" Hän oli löytänyt suuren ja hienon kirjan nimeltään Mahtava kulkuneuvokirja. Jokaisen pienen pojan unelma. Tajusin heti, että tästä en helpolla selviä. Tai tietysti pääsisi helpolla, jos saman tien nakkaisi kirjan kärryyn ja opettaisi pojalle, että tästä eteenpäinkin äiti ostelee kaupasta kaikkea mitä hän keksii haluta, vinkua ja kinuta. Sen kuin vaan vinguttaa kiltisti kassalla korttia.

Ensin siis ystävällinen kehoitus "laita kirja paikalleen, se ei ole meidän kirja vaan kaupan sedän". Ei vaikutusta. Poika kävelee kirja kädessään päättäväisesti kohti kassajonoa. Vilkaisen vaivihkaa kirjan taakse ja huomaan hinnan 26.90e. Liikaa heräteostoksi, joka pitäisi antaa kumminkin heti käyttöön... Eihän sitä sitten enää voisi lahjaksikaan jemmata. Annan kirjan takaisin pojalle kehoittaen :" Vie kirja takaisin, se on kaupan sedän kirja". Ei vaikutusta. Viereisen kassajonon aikuiset alkavat seurata tahtojen taistelua kiinnostuneina. Eräs ehkä kolmenkympin korvilla oleva mies hymyilee minulle osaaottavasti. "Nyt äiti ei osta sitä", sanon.  Ei vaikutusta. Takana oleva rouva sanoo pojalle: "Tuollaisia kirjoja pitää toivoa joulupukilta." Yhdyn rouvan puheisiin: "Niin, sellaista pitää toivoa joulupukilta". Viereisen jonon nuori mies edelleen katsoo vuoroin minua vuoroin poikaa hymyillen.

Seuraavaksi turvaudun raukkamaiseen toisen puolesta puhumiseen: "Tuo setäkin on sitä mieltä, että se pitää viedä hyllyyn". Ei edelleenkään vaikutusta. Poika puristaa kirjaa entistä tiukemmin ja päättäväisemmin. Mies lähtee kuitenkin juoneen mukaan niin, että ojentaa kätensä poikaa kohti, ja hieman hämmentyneenä poika selvästikin löyhentää otettaan kirjasta ja rupeaa empimään. Kehoitan poikaa: "Kirja pitää antaa sedälle." Vastahankaisesti hän lopulta luovuttaa kirjan avuksi tulleelle miehelle, mutta samalla juoksee pettyneenä ja sydäntäriipivästi itkien hakemaan lohdutusta äidin takinliepeestä. No, siinä sitten yritän säilyttää joulumielen pettynyttä poikaa lohdutellen ja maksan ostokseni.

Siirryn vähän sivummalle ison ostoskärryni kanssa. Yhtäkkiä huomaan jonkun laittavan kärryymme muovikassin. Hämmentyneenä tajuan, että henkilö oli viereisessä kassajonossa ollut nuori mies, joka viilettää jo ulos kaupasta. Lyhyesti hän katsoo vain hymyillen olkansa yli meihin päin. Kun tajuan, että pussissa on Mahtava kulkuneuvokirja, tekee mieleni lähteä miehen perään. Isojen ostoskärryjen kanssa se on ahtaassa kaupassa kuitenkin mahdotonta. Kun pääsen kaupan oviaukon kohtaan, näen miehen yläkertaan johtavissa liukuportaissa. Hän katsoo meihin edelleen hymy kasvoillaan, johon voin vain vastata nostamalla peukkua ja sanomalla hyvin artikuloiden huuliani liikutellen: kiitos! Mies kääntää katseensa jälleen kulkusuuntaansa ja jatkaa matkaansa...
 ..mitä ilmeisimmin hän on saanut itselleen hyvän joulumielen, jota ei senteissä ja euroissa lasketa.

Hyvää mieltä ja tahtoa joulun odotukseenne!

VillaVaahtokarkki