Se on taas yksi viikko takana ja monen muun tavoin voin vain todeta, että aika kiitää. Askarteluhuoneen siivouksen ja "sisustuksen" kimpussa on mennyt tämän viikon liikenevä aikani, koska tonttujen pitäis sinne jo mitä pikimmiten päästä puuhailemaan. Epäjärjestyksessä kun ei ole ollenkaan kiva työskennellä. Laitan tähän nyt lyhyesti kuvat myös tyttö M:n ja pikkuprinsessan sängyistä. Prinsessojahan täällä vain asuu oli ikää sitten kuinka paljon tahansa;). Tyttö M:n sängyn maalasin kesällä Allbäckin pellavaöljymaalilla valkoiseksi. Myös muita muutoksia perhoshuoneeseen on tullut, joita en vain ole ehtinyt tänne raportoida. Nyt eletään sitä vaihetta, kun pikkuiset eivät nuku kuin poikkeuksellisesti samaan aikaan päikkäreitä, eli ei täällä äippä kerkee koneella istuskella. Varsinkin, kun juniorilla ei ole saanut kerhopaikkaa ja olen siis täysipäiväinen leikkikaveri kaikkien kotitöiden jäädessä toiselle sijalle.
Pikkuprinsessan
baldagiini ei ole edelleenkään ihan valmis, koska ajattelin tehdä siitä
sellaisen kruunumaisen, joten ne kruunun sakarat vielä tuosta puuttuu.
Sängystä poistettiin jo kesällä väliaikainen itse tehty pinnalaita, koska tyttö
osaa tulla hyvin sängystään pois ja pysyy siellä nukkuessaan. Meillä ei itseasiassa ole koskaan ollut pinnasänkyä (äidin esteettinen painajainen;)),
koska kaikki lapset ovat nukkuneet tässä sängyssä kehdon jälkeen. Ihan hyvin on toimeen tultu näinkin perinteisiä ajatusmalleja kyseenalaistaen. Sänky
on ollut vanhemmilla lapsilla silloin meidän sängyn ja seinän välissä, joten mahdolliset kiipeämiset ovat tapahtuneet meidän sänkyyn. Pikkuprinsessan kohdalla teimme sänkyyn irroitettavan pinnalaidan, joten sänky voitiin siirtää aikaisemmin pienten yhteiseen huoneeseen.
Alla oleva kuva on Katri Lehtolan ottama. Sitä en aikaisemmin ole tänne laittanut, koska se oli vaiheesta, jolloin huoneen nurkkaus oli täysin vaiheessa. Kaunis kuva siitä huolimatta, vaikka sängystä näkyykin laidan maalaamaton sivu, joka omaa silmää häiritsee.
Kuva Katri Lehtola |
Sänky ostettiin vanhimmalle tytölle Seinäjoen antiikkiliikkeestä vuosia sitten ja se on saanut olla alkuperäisessä kuluneessa maalissaan tähän päivään saakka (ajan puutetta, saamattomuutta jne. mutta ehkä hyvä niin, ettei ole tullut pilattua sitä ainakaan akryylimaalilla...) Vain toinen nuppi maalattiin, koska myyjä oli sorvauttanut siihen uuden nupin vanhan kadonneen tilalle.
Nyt lähden täytekakkua täyttämään kahden pienen apulaisen kera. Vanhimmalle tytölle on tulossa viisi yökyläsynttärikaveria. Mukavat viikonloput kaikille!
♥♥♥
VillaVaahtokarkki
P.S. Eräs lukija kyseli perhostapetista sähköpostitse ja unohdin tuohon kysymykseen vallan vastata muihin kysymyksiin vastaillessani... Tapetti on Laura Ashleyn, mutta se on ikävä kyllä poistunut mallistosta. Toisen huoneen tapetti on Laura Ashleyn `Esme´. Tapetteja voi kauempana asuvat tilailla osoitteesta http://lauraashley.fi
Lauran tapeteissa on mielestäni todella hyvä hinta-laatu -suhde. Voin suositella!
P.P.S. En ole kerinnyt tuota kesäistä bannerikuvaakaan vaihtaa, saatika sitä Facebook-linkkiä lisätä, joten hypätään suoraan sitten joulutunnelmiin viimeistään kuun vaihteessa:).
Aivan mahtavan kaunis sänky <3
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
ihan mahtavia nuo kaaret..
VastaaPoistaIhana tunnelma <3
VastaaPoistaKaunista tunnelmaa :)
VastaaPoistaKiitokset ihanaiset ja hyvää loppuviikkoa kaikille!
VastaaPoistaKerrassaan ihania muutoksia ja tunnelmat niin hempeän tyytömäiset, meillä ei ole tuollaisia lainkaan ;). Kauniit nuo uudet tapetit. Kyllä kelpaa prinsessoiden elellä ja olla.
VastaaPoistaKaunista!!♥
VastaaPoistaKiitos Sarppu ja Marikki:)
Poista