maanantai 10. kesäkuuta 2013

Hentoa ja vaaleanpunaista


Toukokuun takaumia tässä kirjoittelen, kun yritän tätä muistojen kirjaani täyttää edes joillakin välähdyksillä positiivisella tavalla täydestä toukokuusta. Suurin osa tapahtumista tietysti jää vain omiin muistoihin.

Vietimme pikkuprinsessan syntymäpäiviä 18.5. Käsittämättömän nopeasti tämä vauvavuosi on kulunut, ja hieman haikea olo on siitä, että kenties viimeinen vauvani on nyt vuoden ikäinen taapero. Tosin pieni toukokuun tyttö taitaa olla ihan mielellään vielä koko perheen vauva  - ainakin vahän aikaa. Niin hentoinen keijuprinsessa meillä on.

"Luoksemme lensit kuin keijukainen
keskelle kevään ja kukkasien
tyttömme pieni ja hentoinen
sinua niin tänne odotettiin
 lapsi rukousten.

 
Silmät kuin keijukaisen,
laulu kuin enkeleiden,
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat,
kukkimaan autiomaat,
tyttö onnellinen.
 
 Silmiisi katson ja koukussa oon
huoleni jälleen unohtukoon.
Voi kuinka tahtoisin muistaa sen
hetkeksi vain sinut syliini sain
lapsi rukousten.

Silmät kuin keijukaisen
laulu kuin enkeleiden
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat
kukkimaan autiomaat 
tyttö onnellinen.
 
Taas ihmetellen huomata saan
sinä voit nähdä sen salatun maan
tahtoisin kanssasi löytää sen
maan  jossa on kesä loppumaton
lapsi rukousten.

Silmät kuin keijukaisen
laulu kuin enkeleiden
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat
kukkimaan autiomaat 
tyttö onnellinen."
(Pekka Simojoki ´ Tyttö onnellinen`, hieman ensimmäistä säkeistöä muutellen)
 

Päällään pikkuprinsessalla oli jo isoille tytöille aikanaan ompelemistani mekoista pienempi kukallinen silkkimekko. Kiitos vielä vuosien takaiselle Kiinan kangaskuriirille Sannalle - hyvin mekko palveli tarkoitustaan edelleen;)




Varsin vaaleanpunaisissa tunnelmissa keväistä juhlaa vietettiin...



Päivänsankarille oli kummitäti Maria leiponut kauniin kakun teemalla keväinen puutarha. Runsaat kukkakoristeet kuvastivat keväistä puutarhaamme. Kakun sisällä oli herkullista vadelma- ja suklaamoussea - nam!



 




Ja tottahan toki Villa Vaahtokarkissa piti taas vaahtokarkkeja olla...

Vaaleanpunaiset tunnelmat jatkuivat puutarhan puolella. Luulin jo, ettei yksikään tulppaani jaksa ponnistaa tänä vuonna kukkapenkistä, kun en ollut ehtinyt istuttaa syksyllä yhtään uutta sipulia. Erehdyin. Hyvin jaksoivat vielä kukkia, vaikkeivät ehkä aivan niin suurina ja pitkävartisina kuin edellisinä vuosina.

´Angelique`









Valkoiset liljatulppaanit ja pinkit lumme?tulppaanit (Hollannin tuliaisia MrA:lta) jaksoivat myös kukkia toistamiseen.






Seuraavaksi sitten vielä toukokuun tuunauksia ja DIY-juttuja, ehkä jotain muutakin, mitä mieleen juolahtaa...
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

XXX

VillaVaahtokarkki






18 kommenttia:

  1. Niin kauniisti rakennettu kokonaisuus pikku prinsessan juhlasta. Tuo Simojoen runo siinä matkassa hyvin kuvaa pikku ihmnisen ensimäistä vuotta. Niin suloinen tyttö. Kukatkin niin kauniita, samaan sävyyn kaikki. Onnea pikkuiselle ettenkinpäin lapsuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli - runo on todellakin kaunis ja se laulettiin jo vuosi sitten tytön ristiäisissä. Tosin taisi itselläni olla laulaessa silloin niin pala kurkussa, että laulaminen jäi pääosin siskon tehtäväksi:)

      Poista
  2. Kauniit muistot palasivat pikkuprinsessan juhlasta ! "Tyttö onnellinen" - säkeet ovat juuri hänelle ihanasti sopivat kaiken kaikkiaan ja kantavat varmasti tulevaisuuteen. . Ihania ovat myös ruusu-ja tulppaanikuvat, jälleen kerran! Onnellista kesää koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M-L - sanat ovat kyllä niin osuvat tälle pienelle auringolle. Kuten tiedätkin, niin hän on epäilemättä Suomen positiivisin pikkuihminen - aina niin hyvällä tuulella ja uteliaasti uusiin ihmisiin tutustumassa. Kesän onnea myös sinne!

      Poista
  3. Aivan ihanat juhlat prinsessalla!

    VastaaPoista
  4. Suloinen prinsessa ja liikuttavat säkeet. Upea kakku todella tekee oikeutta esikuvalleen. Puutarhassanne sama loisto :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nainen Talossa - Olin kyllä aivan haltioissani kakusta ja etenkin siitä, ettei sitä ollut tarvinnut itse tällä kertaa väkertää:)

      Poista
  5. Onnea suloiselle keijuprinsessalle! Teidän pergolasta tuli ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire - Teidän pitää ehdottomasti tulla tänne pergolakaffeille;)

      Poista
  6. Ihania kuvia, onpa sinulla kaunis ja kiva blogi. Tänne tulen varmasti lukemaan uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ja lämpimästi tervetullut olet uudestaan!

      Poista
  7. IHANIA puutarhakuvia taasen..ja niin suloinen syntymäpäivätyttö <3 ..täällä jännätään "minkä värisiä"lasten juhlia sitä pääsee vielä itse järjestelemään..alkaen ristiäisistä :D mutta nyt odotuksen viimeiset rutistukset..onneksi on ihania Blogeja joissa saa viettää aikaa haaveillen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rosmariini ja onnea odotuksen viimeisiin hetkiin sekä siihen loppurutistukseen:)

      Poista