maanantai 13. tammikuuta 2014

Nuutti joulun vei...

Vielä eilen loppiaisena jouluasustaan riisuutunut "talvipuu" jökötti ylväänä olohuoneessa. Jossakin määrin varisemista oli alkanut jo tapahtua, joten Nuutti sai viedä kuusen oksat jo eilen illalla mennessään.  Ennen joulua minun piti kuusen hoito-ohjeet tänne laittaa, mutta kaikessa kiireessä se kuitenkin jäi. Tässä ne tulevat sitten ensi joulua varten, eli näin meillä tehdään:

- Sahaa kuusen tyvestä 5 cm ja laita kuusi imemään vettä ja sulamaan viileään vesiämpäriin mieluiten viileään paikkaan noin vuorokausi ennen kuin haluat sen koristella. Kovasta pakkasesta suoraan huoneen lämpöön otettuna kuusi saa "shokin" ja varistaa neulasensa helposti, koska neulaset kuivuvat sisäilmassa nopeammin, kuin mitä ne saavat uutta nestettä umpijäässä olevasta varresta. Jos kuusessa on suojaverkko, anna sen olla vielä tässä vaiheessa paikoillaan, niin kuusen käsitteleminen ja pystytys on helpompaa.

- Kiinnitä kuusi jalkaansa ja täytä se haalealla vedellä, johon on liuotettu pari lusikallista sokeria tai vaikka hunajaa ravinnoksi.
- Huolehdi kuusen veden saannista erityisesti ensimmäisten päivien aikana, jolloin se imee sitä eniten, mutta älä päästä sitä sen jälkeenkään kuivumaan. 


Näin kuusi karsitaan joulun jälkeen, ettei koko asunto ole neulasten vallassa.
Tarvitset oksasakset ja jätesäkin, ja ei kun klipsimään. Havut levitin juuri ruusupenkin talvensuojaksi. Lopputuloksen heivaat pihalle kuivumaan kevätaurinkoon. Juhannukseksi saat siitä hyvän vaatenaulakon, kun harjaat varren teräsharjalla ja suihkutat sen spraymaalilla halutun väriseksi. Tai voit ottaa sen seuraavana jouluna uudelleen käyttöön, jos tyylisi on silloin hieman minimalistisempi. ;)

Tai koristella vapuksi, jos Nuutti olikin kiltti eikä karsintaa tarvinnut tehdä aikaisemmin.
Iloisen kitschin juhannuslookin voit kurkata täältä. :)

Eilen kumminkin aurinko pilkahti sen verran, että sai jo ihan valoisia kuvia.





Loputkin joulunrippeet saivat lähteä ja tuulahdus tulevaa kevättä on jo ilmassa, vaikka nyt nautitaankin talvesta.

Nyt yritän ajatella sen kesken jääneen karsintajutun loppuun, voi olla että menee viikonloppuun...
Ihanaa uutta viikkoa kuitenkin kaikille!

♥♥♥

VillaVaahtokarkki







19 kommenttia:

  1. Meillä kuusi heitettiin olohuoneen ikkunasta ulos :) Nopea ja vähän sotkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tapa tuokin, jos ikkuna on lähellä... jatkojalostuksen voi tehdä hyvin mös pihalla:) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Hih, ihania versioita kuusesta ja sen koristelusta! :) Kauniita kuvia sulla, kuten aina!

    VastaaPoista
  3. Meillä hävitetään kuusi samalla lailla:) Kätevää!!!
    Ihanan valoisia kuvia ja ihania tulppaaneja!!
    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tanskuliini, tuliko teidän kuusesta naulakko?
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  4. Herkistävän kauniita kuvia.. Tuo kuusen hoito-ohje oli hyvä, seuraava joulukuusemme saa tuon käsittelyn saapuessaan meille ja ehkäpä päätyy mökille vappuna tai juhannuksena.. Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna - kuusen raato käy oikein hyvin mökin pukkariin naulakoksi tai kiukaan pesään lämmityspuuksi. Huomenna kerholla toivottavasti nähdään, E jo T:tä kaipaili :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina - tuo on yllättävän hyvällä käytöllä ollut saunan pukkarissa. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  6. Meillä kuusi lähtee samalla tavalla ulos. Äidiltä opittu tapa (ja varsinkin nyt tää on näppärä tapa, kun asuu kerrostalossa. Tulee vähiten roskaa yleisiin tiloihin)

    Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Saija kuulla, että sama tapa on teilläkin käytössä :) Varistavan kokonaisen kuusen raahaaminen kerrostalossa aihauttaa kieltämättä aika paljon siivoamista ja siksi moni varmaan vaihtaakin muovikuuseen, jos ei paremmasta kuusen hävitystavasta tiedä. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  7. Löysin mielenkiintoisen blogin, taijan liittyä lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan PuistonKulmanNeitonen, mukaan mahtuu ja toivottavasti viihdyt. Iloa loppuviikkoosi!

      Poista
  8. Teillä on ollut kyllä niin kaunis kuusi! Eikä siinä vappuversiossakaan mitään vikaa ole ; ) Ja apua, meillä kuusi nököttää koristeineen edelleen olohuoneessa...ei ole varistanut yhtään, joten ei olla raaskittu sitä korjata pois. Mutta nyt auringonpaisteen myötä tuntuu siltä, että eiköhän sen ole jo aika lähteä. Nuo tulppaanikuvat on niin ihania, että seuraavalla kauppareissulla nappaan kyllä kimpun kotiin mukaan.

    Iloa ja onnea alkaneeseen vuoteen ja paljon aurinkoisia talvipäiviä teidän perheelle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi:) Nyt on kerennyt ehkä teidänkin kuusi lähteä, vai jäikö vielä talvipuuksi lumen tultua? Ja kiitos uuden vuoden ja talvipäivien toivotuksista - niistä on nyt nautittu auringon kera niin paljon, ettei täällä blogistaniassakaan ole aikaa kerennyt viettää. Ja hyvää uutta vuotta, talvipäiviä ja loppuviikkoa myös teidän perheelle!

      Poista
  9. Hauskan näköinen tuo kuusenranka ihan sellaisenaan :D Mahtava kun valoa alkaa jo olla enemmän, niin kuvaaminenkin on helpompaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka - Tuo kuusenranka on sen verran tukeva, että ehkä siitä tuleekin naulakko eteisen paraatipaikalle. Pesee mennen tullen kaikki tehdyn oloiset design-kilpailijansa;) Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  10. Voi että noita tulppaaneja!! niin kauniita !! ja olen täällä vihreänä kateudesta kun tulppuja ei saa täältä.. =( korkeintaan niitä tylsiä oransseja...

    VastaaPoista