En olekaan näyttänyt vielä yhtään kuvaa blogissani askarteluhuoneesta, joka on kellarikerroksessa. Nyt kun aivot vielä jäivätkin työstämään sitä viime postauksesta poisjäänyttä osiota, niin laitan tähän muutaman marraskuussa otetun kuvan, joiden laadussa tosin ei ole hurraamista. Tuolloin olin saanut erilaiset askartelumateriaalit viimein järjestykseen. Tila sinänsä on ollut käytössä jo yli vuoden, vaikka tähän asti se olikin ollut aina enemmän tai vähemmän luovan kaaoksen vallassa. Ja tonttujen jälkeen sinne jäi uuden luovan kaaoksen jäljet...
Voisin sanoa, että tämä tila on ollut unelma, jota ilman koko VillaVaahtokarkkiakaan ei olisi olemassa. Kunnon harrastetilat olivat tekijä, jotka innostivat koko rakennusurakkaan lähtemiseen, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Muutoin olisimme olleet ihan tyytyväisiä vanhaan kotiimme. Tämän ja verstastilan vuoksi olimme valmiita räjäyttämään kalliota kutakuinkin pari sataa kuutioita. Suoraansanottuna aika räjäyttävää intohimoa kaikkea käsillätekemistä kohtaan. ;)
Takaseinällä näkyvät peiliovet kätkevät sisälleen kankaat, langat, paperirullat jne. Seinissä on valkoinen maali, sävynä Tikkurilan Kalla.
Hyllyinä huoneessa on Lundian hyllyjä 3 kpl, joita MrA:n työpaikalta poistettiin. Tänne ne kelpasivat vallan mainiosti. Maalasimme ne edelliskesänä valkoisiksi maaliruiskulla. Pohjaksi telasin pienellä vaahtomuovitelalla tartuntapohjamaalin. Hyllyn päädyssä pappani siskon Kyllikin vanha rottinkikäsilaukku noin 70 vuoden takaa. Se pitäisi kiinnitysmekanismin osalta kunnostuttaa suutarilla, kun on muuten aivan muodikas edelleen.
Siivouksen yhteydessä telailin Ikean vaneriset lehtikotelot ja laatikkolokerikot raikkailla itse sekoitetuilla pastelliväreillä. Askarteluhuoneeni ei saa olla liian harmoninen väreiltään, muttei liian räikeäkään, vaan sillä tavalla sopivasti aisteja stimuloiva. Kumminkin kotoisa, että siellä viihtyy.
Ylähyllyillä tyttöjen tekemää taidetta muutaman vuoden takaa...
Toisella ylähyllyllä kaikenlaisia askarteluun ja käsitöihin liittyviä kirjoja.
Ikean säilytyslaatikoissa erilaiset tarvikkeet ja materiaalit ovat helposti saatavilla, mutta pölyltä suojattuna.
Päällä oleva neulatyyny on ensimmäinen koulussa tehty ompelutyöni. Eihän tuollaista nyt sentään voi tavaroista karsia;) Korin alla tytön tekemä kanavatyö.
Pimeässä ilman jalustaa otettu kuva, josta suosiolla otin väriä reilusti pois, kun se olisi muuten ollut ihan keltainen. Vanha keittiönpöytämme lasikannella antaa askarteluun reilusti tilaa. Huoneen järjestys on jo marraskuusta ehtinyt vaihtua sen verran, että pöytä on nyt verstaan puolella ja tässä tilassa on lasikantinen pukkijalkapöytä, joka tekee tilasta avaramman. Uusia kuvia en ole ehtinyt ottaa. Neliöitä tässä huoneessa on n. 12 m2.
Tilaan saatiin vain kaksi hyvin pientä ikkunaa tuomaan luonnonvaloa. Muuten valaistukseksi suunnittelin suosiolla kaksi pitkää loisteputkivalaisinta. Keskellä kattoa on vielä varaus tavalliselle kattovalaisimelle, jos huone vaihtuisi muuhun käyttöön. Nyt siitä kohtaa riippuu oksankäkkyrä ledivaloineen plus pari käpyä pojan käpyaskartelujen jäljiltä. Nurkassa roikkuu tytön tekemä "pilvenpiirtäjä". Ompelupöytä on Lyyti-mummun peruja. Otin vanhan Kayserin siitä irti ja tein siihen irrotettavan kannen vanerista ja ylijäämälistoista. Mietin, maalaisinko tuon laatikonkin vielä valkoiseksi...
Nyt Kayser-kone koristaa ylähyllyä. Saahan sen tuolta tarvittaessa käyttöön, jos vaikka kesken hektisen ompelutuokion sattuu sähkökatko tulemaan. ;)
Hyllyllä on muutakin vintage-esineistöä...
... kuten tämä äitini ensimmäinen nahkakäsilukku seurusteluajoilta isäni kanssa. Aika symppis. Jotain sielläkin voi säilyttää.
Rukin värttinässä (vai lapa?) Lyyti-mummon joskus pulavuosina kehräämää ohutta pellavalankaa.
Ikean maalatun vanerilokerikon latikoista puuttuvat viela vedinnupit. Tytön huoneen tapetoinnista jääneillä tapetin palasilla päällystin mm. Pringles-purkkeja, laatikoita ja alemman kuvan sydänrasian.
Vanhassa peltirasiassa, jonka muistan jo lapsuudestani, säilytän nappeja.
Seinälle laitoin vanhan ikkunan pokan, jonka taakse voi laittaa vaikka lasten piirrustuksia. Siivet somisteena taitavat tehdä siitä jo maalaisromanttisen kliseen, mutta mitäpä tuosta, jos kivalta näyttää.
Kuva portaikon seinustaan päin. Siihen muurattiin muutama lasitiili, joiden kautta tilaan tulee myös jonkin verran luonnonvaloa. Etualalla muuan ikuisuusprojekti ;).
Maalaustelineen taulukehyksissä isoimman tytön maalaus neljän vuoden takaa.
Kuvakulma verstaan ovelle päin. Pöydän lasin alle laitoin pari Lyytimummon vanhojen lankakerien sisältä löytynyttä sanomalehden palasta. Lisää niitä tulee sitä mukaa, kun lankoja käytän. Turun Sanomista vuodelta 1953 löytyi mm. tällaisia ilmoituksia:
Tuon leninkiliikkeen materiaalit ainakin minua miellyttäisivät.
Vieläköhän tuo huvilatila Kemiöstä olisi kaupan? Jostain kumman syystä numero ei vastaa...
Leppoisaa viikonloppua kaikille!
♥♥♥
VillaVaahtokarkki
Ihana tila sulla! Pitääkin näyttää kuvat isännälle, et tämmönen tulee mullekkin kellariin!! Harmi vaan et meijän portaikko on tehty jo osittain, joten lasitiiliä sinne ei enää saa (vai saako?). Huvilatilan yhteydenotto osoite on meijän naapurissa :D
VastaaPoistaSaija
Kiitos Saija:) Kellarin neliöt kannattaa käyttää hyödyllisesti, joten ilman muuta innostutat isännän askartelihuonehankkeeseen! Jos portaikon seinä on harkkotiiltä, niin kyllähän niitä saa halutessaan rälläköityä. Varsinkin jos tekee lasitiilillä vaikka sellaiset pystysuuntaiset pitkät ikkunat portaikkoa myötäillen niin luulen, että vielä onnistuisi.
PoistaKiva yhteensattuma tuon ilmoituksen yhteydenotto-osoitteen kanssa:) Mukavaa uutta viikkoa sulle!
Jestas, mikä aarreaitta!
VastaaPoistaSaanko tulla teille askartelemaan :D
Kiitos La Petite Princesse:) Täällä on noita askartelijoita tulossa jo jonossa, et laitan sut sinne jonon jatkoksi;) Mukavaa uutta viikkoa sinulle!
PoistaIhana, kateellinen....wau !!!
VastaaPoistaKiitos Willla-Helmi:)
PoistaIhanan näköinen harrastetila! ja miten paljon tilaa! :)
VastaaPoistaItsellä tulossa huomattavasti pienempi askartelunnurkkaus. Tällähetkellä siinä vaiheessa että kaikki askartelukamat on isoissa kasoissa ja pari hyllyä olen saanut seinälle kiinnitettyä. Eli pitkä mata tuollaiseen järjestykseen :)
Kiitos Elli - Kivan ja toimivan saa varmasti pienemmästäkin tilasta, kun jaksaa asiaan paneutua. Hyllyjä ja kaikenlaisia säilytyspurkkeja jne. saa olla kyllä paljon, mutta tuli mieleen, että pieneen tilaan voi laittaa seinille vaikka pieniä nimikoituja säilytyskasseja ja pussukoita riviin roikkumaan eri materiaaleille, jos itse hyllyjä laatikoineen ei saa riittävästi tilaan mahtumaan. Koukut vain paneelin pätkään kiinni ja paneeli parilla ruuvilla seinään. Iloa oman arkatelunurkkauksesi suunnitteluun ja toteutukseen ja hyvää uutta viikkoa!
PoistaPitäisköhän sun tulla meillekin vähän järjestämään. Täällä olisi sen sortin askarreltavaa... Ihana tila, mahtavaa panostusta siihen mistä tykkäätte :).
VastaaPoistaKiitos Nainen Talossa:) - Tän järjestyksen luomiseen tarvittiin kyllä sitkeyttä ja loppurutistus menikin silloin marraskuussa pikkutunneille, mutta nyt kyllä nautitaan ja tarkoitus on kyllä jakaa tätä iloa myös ystävien käyttöön:)
PoistaIloa uuteen viikkoon!
Voi ihana miten tilava, kyllä tuolla kelpaa puuhailla! :)
VastaaPoistaKiitos St.Brigitten - kelpaa kyllä puuhailla:)
PoistaMukavaa uutta viikkoa sinulle!
Hieno ja kotoisa tila askarrella. Mukavaa lauantaita!
VastaaPoistaKiitos Kukkaiselämää ja mukavaa uutta viikkoa sinulle!
PoistaNyt kyllä kateus nosti päätään! Määki haluun tollasen huoneen! Aivan mahtava tila :)
VastaaPoistaKiitti Sofie - askarteluhuoneen unelma toteutukoon elämässäsi!:)
PoistaMukavaa alkavaa viikkoa sinulle!
Mahtavaa, kun on kunnon tilat tarvikkeita ja laatikoita varten. Kyllä tuolla kelpaa puuhata kaikenlaista! Lasten tekemät työt ovat kullan arvoisia :)
VastaaPoistaKiitos Marianne N - tässä tilassa on onneksi seinätilaa, että voi enemmänkin lasten taidetta esille vielä laittaa. Iloa sinulle uuteen viikkoon!
PoistaOi,mikä askartelu/ompeluhuone...vähän on kyllä kade:)
VastaaPoistaKiitos PikkuBertta ja mukavaa uuden viikon alkua sinulle! :)
PoistaIhanaa, kun on tuollainen tila, jossa voi säilyttää kaikki sälät ja askarrella! Mistä olet hankkinut sen keraamisen talon tuolla joulupostauksessa? Se on aivan ihana!! :)
VastaaPoistaNo huomasin jo, ei ollutkaan keramiikkaa ;) Harmi kun hajotitte! Oli kyllä niin näköinen, että!!!!
PoistaKiitos Jatta - Olisi kyllä ihan hyvä idea sinänsä toteuttaa tuo talo keraamisena, niin ei tarvitsisi sitä enää hajottaa;) Mukavaa uutta viikkoa sinulle!
PoistaTuollainen kunnon kokoinene askartelu- ja ompeluhuone olis kyllä niin ihana.
VastaaPoistaKiitos Marika V ja toivon unelmiesi kunnon kokoisesta askarteluhuoneesta joskus toteutuvan!:)
PoistaHyvää alkavaa viikkoa sinulle!