Jo pitkän aikaa minulla on ollut mielessä, että kokoaisin tänne blogiini vielä talon rakentamiseen liittyviä vinkkejä, koska tiedän aika monen tällä hetkellä kotiaan rakentavan tai rakentamista suunnittelevan lukevan blogiani. Oikeastaan myös heidän tarpeitaan ajatellen alun perin lähdin rakennustarinaamme täällä kertomaan. Tulevan kevään aikana ajattelin kirjoitaa tänne yhteenvedon kaikesta siitä hiljaisesta tiedosta, jota itse rakentamalla kertyi. Tulen käsittelemään kirjoituksissani rakentamisen suunnitteluvaihetta ja materiaalien valintoja, itse rakentamista, sisustusratkaisuja, sekä pihan ja puutarhan suunnittelua - kaikkea sitä, mitä olen tämän projektin aikana itse tehnyt tai oppinut. Näkökulmani on siis tee se itse -amatöörirakentajan, "downshiftaajan" ja kotiäidin.
Sain sopivan sysäyksen rakennusvinkkikirjoitussarjan aloittamiselle, kun blogini kutsuttiin osallistumaan Taloon.com:n järjestämään Raksaniksit-blogikilpailuun. Kilpailukirjoituksen tulee käsitellä rakentamista, remontointia tai sisustamista, ja siinä tulee olla yksi tai useampia vinkkejä ajan säästämiseksi. Tämä kirjoitus osallistuu siis nettirautakauppa Taloon.com:n blogikilpailuun. Sinulla on lukijana mahdollisuus käydä äänestämässä suosikki Raksaniksi-blogia täällä, ja samalla osallistut Bochin ammattitasoisen akkuruuvinvääntimen (arvo 479e) arvontaan. Äänestää voit vaikka joka päivä 14.2. asti ja lisätä siten arpojesi lukumäärää.
Aloitan kirjoittamalla joitakin ajatuksia rakennustavan valinnasta. Jos sitä ei ole kauheasti ehtinyt miettiä, ja mahdollisuus kodinrakentamiseen tulee verrattain yllättäen esim. kaupungin tonttiarvonnan seurauksena, voi näistä ajatuksista olla apua, jos pitää tehdä nopeita ratkaisuja.
Mikä on sinulle tai perheellesi paras/oikea tapa rakentaa?
Nykyään
on monia eri tapoja rakentaa elämäntilanne huomioiden ja rakentamisen
stressitekijöitä vähentäen. Valmistaloratkaisujen myötä mm. rakentamisen
jälkeiset avioerot ovat huomattavasti vähentyneet, mikä on tietysti
perheiden ja koko yhteiskunnan kannalta hyvä asia. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on hyvä pysähtyä miettimään, miksi rakentaa, ja mikä tapa rakentaa on
itselle/ perheelle paras/oikea. Arvioi siis omat
voimavarasi sekä ajassa, perhesuhteissa että rahassa. Millä rakennusprojektisi viime kädessä kustannat? Listaa eri vaihtoehtojen plussat
ja miinukset ja tee johtopäätökset. Vinkeissäni ajattelin pääasiassa puurakenteisen talon
rakentamista, koska muusta minulla ei ole kokemusta.
- Jos haluat ensisijaisesti säästää
aikaa, älä rakenna itse. Valitse silloin talotehtaan valmistalo avaimet
käteen -periaatteella ja käytä tarvittaessa apunasi sisustus-,
valaistus- ja pihasuunnittelun ammattilaisia. Valmistaloratkaisuissa on
yleensä harkitut mutta rajalliset sisustusmateriaalivaihtoehdot, joista on
helppo valita itselleen mieluisimmat. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse
miettiä joka listaa, ovenkahvaa jne. erikseen. Ehkä joudut tekemään toiveittesi suhteen enemmän kompromisseja, mutta kustannukset pysyvät
hallussa. Käytännössä siis rakennutat, etkä itse joudu rakentamaan.
Ajan
säästäminen on erittäin järkevää, jos elää esim. hektistä
pikkulapsiarkea ja epäilee voimavarojensa tai rahojen riittävyyttä
pidempään urakkaan.
- Jos haluat valmistaloa yksilöllisemmän
kodin ja edelleen säästää aikaa, eikä raha ole sinulle ongelma, anna ammattilaisten hoitaa rakentaminen. Palkkaa
hyvien suositusten perusteella projektiin hyvämaineinen rakennuttaja
(vastaa luotettavien urakoitsijoiden hankinnasta ja valvoo työn), vastaava rakennusmestari,
arkkitehti, LVI-suunnittelija, sisustusarkkitehti,
sisustussuunnittelija, valaistussuunnittelija, pihasuunnittelija jne.
hoitamaan homma puolestasi. Maksa viulut ja nauti lopputuloksesta. Ole kuitenkin suunnittelussa aktiivisesti mukana, jos haluat, että lopputulos heijastaa eniten sinun persoonaasi.
- Jos elätte perheenä esim. pikkulapsivaihetta, mutta haluatte osallistua rakentamiseen myös itse, valitkaa suurelementtitalo tai pitkästä tavarasta rakennettu talo vähintään vesikattoon asti asennettuna. Palkatkaa hyvien suositusten perusteella vastaava rakennusmestari ja rakentakaa haluamanne osuudet hänen johdollaan itse. Aikaa ja rahaa säästät, jos teetät LVI-työt, sähkötyöt, seinien ja sisäkattojen (kipsilevyisten) tasoitukset, yläpohjan eristyksen puhallusvillalla ja katon asennuksen urakkatyönä. Aikaa säästyy vain siinä tapauksessa, että valitset hyvämaineiset urakoitsijat vähintään kahden suosittelijan perusteella, koska huonon urakoitsijan kanssa tappelemiseen kuluu sekä aikaa, rahaa että hermoja. Käytä aikaa siis puskaradion kuunteluun. Lisäksi teetä lattiavalut alan huippuosaajilla, ettei lattioiden tasoitushiontaan kulu turhaan aikaa ja rahaa. Suosittelen ottamaan ikkunat, väliovet, paneelit ja listat ym. materiaalit talotehtaan kautta, koska niiden hankintaan ja kuljetuksiin käytetty aika kannattaa minimoida. Lisää voit säästää aikaa teettämällä sisustussuunnitelman ja pihasuunnitelman ammattilaisella.
- Jos ajan säästäminen ei ole teille tärkeintä, vaan hyväksytte pidemmän rakennusjakson osana elämää ja perhetilanne sen sallii, nautitte suunnittelemisesta, haluatte yksilöllisempiä ratkaisuja ja oppia uutta, niin harkitkaa itse rakentamista. Itse rakentamalla voi säästää rahaa, saada enemmän haluamiaan ratkaisuja ja selvitä pienemmällä lainalla, jos on käsistään taitava ja luonteeltaan sitkeä, kärsivällinen ja huolellinen. Lopputulos on itseä tyydyttävämpi, jos suunnitteluun ja haudutteluun on käyttänyt riittävästi aikaa. Kiireen ja tiukkojen aikataulujen välttäminen ja levollinen mutta tehokkaaksi rytmitetty rakennustapa pitää stressitekijät hallussa. Siksi kaikkea ei voi aina mitata ajassa.
Aivan pikkulapsivaiheeseen en tee se itse -rakentamista voi ainakaan suuritöisen talon rakentamiseen amatöörirakentajalle suositella, jos perheen tukiverkostot eivät ole kunnossa, mikäli haluaa saada urakan päätökseen rakennusluvan voimassaoloaikana (5 v.) lasten tai parisuhteen siitä kohtuuttomasti kärsimättä. Jos et ole kuitenkaan rakennusalan ammattilainen, suosittelen valitsemaan turvallisesti tehtaan kuivissa sisätiloissa rakennetun suurelementtitalon vesikattoon asti asennettuna ja ottamaan rakennusmateriaalit myös telotehtaan kautta. Itse rakentajan ei kannata käyttää aikaa turhaan materiaalien hakuun. Pitkästä tavarasta rakennettu talo kannattaa jättää suosiolla ammattilaiselle, jos haluat sen joskus tulevan myös valmiiksi, etkä halua tehdä taloa perheen hyvinvoinnin kustannuksella.

Tee se itse -rakentajan kokemuksia:
Talonrakentaminen on ollut todella
monella tavalla opettavainen vaihe elämässämme. Koska emme ajan hengen
mukaisesti lähteneet toteuttamaan hankettamme sillä ajatuksella, että
urakka tehtäisiin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti aikaa säästäen,
voin yksinkertaisesti todeta, että jos aikaa haluaa säästää, ei kannata
rakentaa itse. Olemme tehneet sekä talon että pihapiirin suunnittelusta
toteutukseen asti hyvin paljon itse sillä ajatuksella, että teemme
tämän tässä muodossa vain kerran. Ammattilaisia käytimme talon pystytyksen jälkeen sähkö- ja
LVI-töihin, sekä jonkin verran timpurin töihin. He tekivät työnsä tuntityönä, mikä sopi paremmin siihen, että saimme tehdä meille kuuluvat työosuudet joustavammin omassa aikataulussamme. Mielestämme oli järkevää
suhtautua koko rakentamisurakkaan "hitaasti hyvää tulee ja kaikki aikanaan"
-periaatteella. Mitä sitä jokaisesta viivytyksestä hötkyilemään, kyllä sitä tekemistä riittää odotteluaikaankin.
Perhetilanteen kannalta aika oli otollinen rakentamiselle: lapset eivät olleet enää ihan pieniä, mutta ehtivät kuitenkin urakan päätteeksi kotiutua uuteen taloon lapsuutensa aikana. Aikataulujen suhteen emme joutuneet oikeastaan kertaakaan hermojamme menettämään. Ainoa aikatavoite oli saada urakka pihoineen viidessä vuodessa päätökseen. Näin jälkikäteen ajatellen ja kättensä töitä katsellen aika paljon siinä viidessä vuodessa ehdimmekin saada valmiiksi. Voin sanoa, että aikaansaamisen iloa ja onnistumista on koettu, ja se on yksi palkitsevimmista tunteista, joita ihminen eläessään voi tuntea. En todellakaan olisi vaihtanut näitä vuosia sohvan ääressä television tuijotteluun.
Meillä rakensivat sekä minä että mieheni, mikä tietysti tarkoitti, että olemme saaneet ehkä enemmän aikaiseksi, kuin jos vain toinen meistä olisi ollut aktiivinen rakentaja. Emme ole alan ammattilaisia, joten paljon jouduimme aiheeseen perehtymään. Jäin töistä pois kokopäiväisesti rakentamaan ja sen jälkeen olen ollut kotiäitinä viimeiset neljä vuotta. Yhtä asiaa, jota en ole täällä blogissani aikaisemmin tullut muuten maininneeksi on se, että pohjataitoina rakentamista ajatellen minulla oli teknisen käsityön aineopettajakoulutus. Työmaalla tarvittavien koneiden ja työkalujen käyttö oli jo lähtökohtaisesti siis hallussa. Mieheni taas on luontaisesti kätevä käsistään ja oppii helposti uusia taitoja. Hän piti hienosti koko projektin eri osa-alueet hallussaan ja minä sain keskittyä kaikenlaiseen hiomiseen ja viilaamiseen. Olimme tiiminä rakentamiseen täydellinen, jos niin voisi sanoa. Omakotitalossa ja sen pihapiirissä riittää vielä tuleville vuosillekin mukavaa yhteistä tekemistä. Kodin rakentaminen on ollut meille hyvin merkityksellistä ja opettavaista ja vaikuttanut meihin myös ihmisinä paljon. Siksi siitä on myös pitkäksi ajaksi kerrottavaa.
Jos nyt vielä jokin yksittäinen seikka pitäisi mainita, mikä olennaisesti vaikuttaa tee se itse -rakentajan rakennusajan kestoon, niin se on rakennettavien kerrosten lukumäärä. Mitä useampi rakennettava kerros, sitä mutkikkaammaksi ja aikaavievämmäksi moni asia rakentamisessa muuttuu.
Raksaniksiterveisin
VillaVaahtokarkki

Hyvä postaus, paaaljon asiaa!
VastaaPoistaKiitos Tarja ja tuun nyt kyllä lukemaan heti sun postauksen, kun en oo vielä kerenny, mutta huomasin sen myös osallistujien joukossa. Onnea kisaan!!
PoistaTosi hyvä postaus ja tosi hieno idea kirjoittaa omista rakennuskokemuksista ja niistä mitä pitää ottaa huomioon.
VastaaPoistaKiitos Laura ja iloa pakkaspäiviisi!
PoistaTosi hyviä vinkkejä! Meidät on luultavasti luotu remontoimaan vanha talo... Kunhan se löytyy ensin :)
VastaaPoistaKiitos Micu:) Vanhan remontoiminenkin on tietysti tapa rakentaa ja se vaihtoehto tästä uudisrakentamisen listalta jäi nyt puuttumaan. Siinäkin on variaationsa kuinka perusteellisesti homman joutuu tekemään alusta alkaen. Yleensä taitaa purkuhommiin mennä sama aika kuin uudessa perustusten tekemiseen ja elementtiseinien pystytykseen eli sikäli ajallisesti varmaan samaa luokkaa kuin tee se itse-rakentaminen, jos tekee siis itse. Toivottavasti löydätte sen teille tarkoitetun vanhan talon. Kiehtovaa odottaa, milloin se löytyy ja taatusti seurailen sitten sitä projektianne:)
PoistaIhania pakkaspäiviä sinne!
Tätä oli tosi kiva lukea, kiitos! Teillä on kyllä tosi kaunista :)
VastaaPoistaKiitos Susanna<3 Kuulaan aurinkoisia pakkaspäiviä sinne teille!
PoistaHyödyllisiä ja ajattelemisen arvoisia vinkkejä. Tämän rouva rönsyilijän ,ja herra ammattirakentajan projekti jatkuu lisäajan turvin :) Onnea kilpailuun! Ja tokikin käyn äänestämässä!
VastaaPoistaKiitos Villa Bohemian - Teillä onkin projektia sen verran, kun on oman lisäksi toinenkin, että hyvä on lisäaikaa hakea. Teille rakentaminen on ilmiselvästi elämäntapa, josta nautitte. Mekin nautittiin sen verran, etten yhtään ihmettelisi, jos joskus vuosien päästä rempattais vaikka jostakin Ranskasta joku ihana vanha talo... unelmia on hyvä heittää ilmoille. Tuo muuten kirjoituksesta unohtuikin, että kyllähän sitä lisäaikaa saa, jos ajoissa pyytää. Ja kiva, jos kävit äänestämässä:)
VastaaPoistaIloa teidän rakentamiseen ja kauniita pakkaspäiviä myös (jos ne eivät rakentamista haittaa)!
Kauniin raikkaita kuvia -onneksi sielläkin paistaa taas aurinko! Käyn toki äänestämässä :)
VastaaPoistaKiitos Matkatar <3
PoistaNiin kaunista♥
VastaaPoistaOnnea kisaan!!
Kiitokset Tinttarus♥
PoistaOlipa mielenkiintoista lukea ajatuksiasi rakentamisesta. Todella hyvä huomio se, että ulkopuolisesta työtä ostettaessa kannattaa tarkistaa, onko suositukset kunnossa. Omassa projektissamme saimme kyllä huomata sen, ettei ulkopuolisen toimiin esim. aikataulujen suhteen voi paljon luottaa. Meillä rappusten valmistuminen viivästyi, vaikka olimme ajatelleet, että juuri siinä säästäisimme tällä kertaa aikaa ja hermoja.. Muutto viivästyi niiden takia! :D
VastaaPoistaKiitos Satu - kurjaa, jos teillä muutto venyi rappusten tekijän vuoksi. Meillä tais tulla silloin siinä oman osuuden tekemisessä kiire rappusten osalta. Yleisesti ottaen rakennuksellamme ammattilaisten hoitamissa jutuissa aikatauluissa oli sen verran ilmaa, ettei onneksi taarvinnut kellekään hermostua. Yksi ratkaiseva tekijä siinä oli tietty se, että asuttiin väliaikaisasunnossa, jossa asumisen kustannuksia ei haluttu ruveta miettimään miinuksena kokonaisbudjettiin, vaan oltiin siinä just niin kauan kuin tarvitsi.
PoistaVoi vitsit miten en ole aiemmin löytänyt blogiisi.. no onneksi nyt löysin :) Mielettömän kaunis talo teillä! Ja talvinen piha näyttää todella kauniilta <3 Laitanpa blogisi oitis omalle blogilistalle niin muistan toistekkin tulla :)
VastaaPoistaKiitos Jonna ja kiva kun tänne löysit. Ihme myös, etten itse ole ennen sinuun blogiin löytänyt... ilmeisesti sitä sen verran vähän on ehtinyt täällä blogistaniassa seikkailla, että on tainnut jäädä vähän liiankin pieniin piireihin pyörimään ;)
PoistaHienos postaus ja todellista asiaa. Ihana talo teillä ja pihapiiri on varsin upea. Kiva löytö tämä sinun blogi!
VastaaPoistaKatja
willalemmelle -blogista
Kiitos Katja ja kiva, että tänne löysit, tervetuloa. :)
PoistaEnsimmäisenä on aivan pakko kehua tuota väriä, millä talo on maalattu. Todellakin vaahtokarkin värinen! Aivan mahtava. Meillä on oman talon rakentaminen edessä, vielä on hakusessa sopiva rakennuspalvelu. Tässä alamme kilpailutuksia tekemään jonkin ajan kuluttua. Hienosti paistaa tuo aurinkokin teille, on kaikki kyllä niin kauniisti laitettu.
VastaaPoistaHyvä teksti. Meillä kuljetuspalvelu etsinnässä. Päädyimme siihen, että itse rakennamme. Ei sillä niin kiire ole. Kivalta näyttää.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuo teidän talo on niin kaunis, ihana hattaramainen väri. Meillä alkaa rakentaminen ensi vuonna. Nyt vielä etsitään kuljetuspalvelua ja muita, jotta saadaan sopimukset tehtyä. Paljoa ei enää puutu. Ihana tonttikin löytyi tässä kesällä. https://www.kuljetusnuikka.fi/kuljetuspalvelut
VastaaPoistaMinun tuttava on aloittamassa rakentamisen. Hän on miettinyt, että pitäisi ehkä jonkinlainen määrälaskentaohjelma hankkia materiaalien tilausta varten. Ei tulisi sitten ylimääräisiä hankintoja, ja välttyy siltä ettei mitään menisi hukkaan. Hieno talo teillä, upea maali.
VastaaPoistaAivan ihana pihapiiri sekä talo teillä. Rakastan etenkin tuota väriä, se on hieman erilainen kuin mitä yleensä näkee. Meillä on alkamassa uudisrakentaminen, ja olen siitä projektista todella innoissani. Paljon saa päätöksiä tehdä materiaalien ja muiden suhteen, mutta se on ehkä se oma hauskuutensa projektissa, kunhan ei ole liian vaikeaa tehdä valintoja.
VastaaPoista