Ullakolla

Täällä olen värkkäillyt ritarikatoksen ohjepostausta, muttei sen tekeminen olekaan sujunut ihan käden käänteessä, vaikka päätin, etten rupea ottamaan siitä mitään pedagogista stressiä... tämähän on vain kuitenkin mun blogi. Siispä laitan tämän luonnoksena olleen postauksen tähän väliin, että pääsen taas käyntiin. Nämäkin kuvat kun ovat odottaneet blogiarkistoihin pääsyä jo tovin. Postaus on pitkä kuin nälkävuosi, mutta eipä se taida haitata, koska osa kuvien sisällöstä kertoo myös nälkävuosien ajoista...

 

 Kesällä poikkesin  Paimion Adalmiinan Helmessä (postaus retkestä täällä), mutta syy, miksi minun oli helppoa jättää silloin moni kaunis vanha esine ostamatta, oli se, että vanhoja aarteita löytyy myös mieheni isän lapsuudenkodin ullakolta ja aitoista. Siellä voi palata menneeseen aikaan ja tunnelmoida ullakon kelmeässä valossa, roudaamatta kaikkea tavaraa kuitenkaan kotiin asti. Ullakot ovat viehättäneet minua jo pienestä tytöstä asti, ja niille olen kavunnut aina kuin mahdollisuus on tullut.

Ullakolla on kaksi vuosikymmeniä käyttämättömänä ollutta kamaritilaa, jotka olisi joskus kiva laittaa kuntoon pienenä kesäpuhteena...

...mutta sitä aikaa odotellessa tyydyin vain tutkailemaan toistaan kiehtovimpia talonpoikaisromanttisia esineitä.



Vanha Katekismus tarjoaisi nyt heti alkuun kunnon pläjäyksen päivän sanaa...





...skipatkaa, ketkä ette kestä tai tunnista näitä tuhteja sanoja ´synti´ tai ´parannus´, jotka eivät tunnut nyky aikana kovinkaan muodikkailta, mistä saa noin niin kuin yleistäen sellaisen vaikutelman, ettei mitään ei pitäis katua...





... ja opillisiin kysymyksiin en ota kantaa, kun niistä on turha kiistellä...

... juu, ei elä ihminen pelkästä leivästä, mutta nyt kun on siitäkin kiitetty, niin siirrytään tutkailemaan sitä materiapuolta...

Vanhan astiakaapin yläosa on kiinnitetty seinään hyllyksi ja sinne on kertynyt jos jonkinlaista tavaraa ajalta, jolloin mitään ei heitetty pois...


... kuka tunnistaa Arabian astiat ja vuosiluvun?

Hyllyssä oli myös varsin trendikkään näköinen pariton kenkä. Puhdistettuina tuollaisilla vintagekengillä voisin hyvinkin tepastella syksyisen kaupungin katuja vielä näin n. 70 vuotta myöhemmin, jos ergonomiaa ei tarvitsisi miettiä.

Tässäkin kehdossa olisi ollut mahdollisuus lapsiamme nukuttaa.

Toinen kamareista on lähes tyhjillään. Nuo lattialankut taatusti narisevat.

Tuo pinnatuoli kelpaisi varmasti useallekin lukijalle... Itse maltoin sen jättää (ainakin toistaiseksi) paikoilleen. Tuolle ovellekin löytyisi varmasti käyttöä. Eikö olekin ihana!

Aulatilassa oli kiinnostava kokoelma erilaisia lasipulloja.

 Maistuisiko mustikkamehu?...




... tai kenties talousspri? ;)

Fazerin vanha laatikko kätki sisäänsä vanhoja koulukirjoja.

Tätä kirjaa luki aikoinaan muuan mieheni Svante-niminen sukulainen, joka lähti Suomen Joutsenen mukana maailman meriä kiertelemään... Hänen kauniilla käsialallaan kirjoittamat matkapäiväkirjansa ovat edelleen tallessa.

 

Eihän vanhoja hyviä nahkakenkiä nyt pois viitsi heittää... ties vaikka joskus vielä tarttis. Noista saattais puhdistamalla saada vielä ihan käyttökelposet. Ja löytyihän sieltä suosikkikengällenikin pari.

Olisivat nyt ihan in... kiilakorkoa ja luonnonmateriaaleja. Maltoin jättää tällä kertaa kuitenkin ullakon somisteeksi.

Ja pihapiirin vanhassa aitassa oli myös kaikenlaista kiehtovaa. Valoa ei juuri nimeksikään kuvaukseen, niin kuin ei ullakollakaan, mutta suurilla iso-luvuilla sai otettua kohisevia kuvia.

 Ja nämä tuolit ynnä vanhan Jopon lähtivät mukaan "kaupunkihuvilamme" kalustoksi. Ettei vain tekeminen pääsisi loppumaan noita tuunatessa. Tosin jo täällä postauksessa totesin, että ovat vähän liian tunnelmallisia jo noinkin, joten ehkä tämä talvi löysäillään ja annetaan olla vain tuollaisina.

 

Loppuun vielä tietokilpailukysymys, jonka voittajalle mainetta ja kunnia;) : kuka tietää, mikä tämä alla oleva esine on?

Aurinkoa viikkoonne!



VillaVaahtokarkki