perjantai 18. lokakuuta 2013

Sohvan pikatuunaus

Olohuoneen viimeisintä päivitystä en olekaan vielä tänne tallentanut. Viimeksi täällä taisi olla kuvia siitä kaaoksesta, joka vallitsi työhuoneen kirjahyllyjen siirryttyä tälle puolelle entisestä kirjastohuoneesta. Näissä kuvissa on vielä melko kesäinen tunnelma muutaman viikon takaa. Kirjahyllyjen lisäksi vanha mahonkinen työpöytä siirtyi olohuoneeseen tuunausta odottaneen funkkis-senkin paikalle. Sopii tuohon mielestäni yllättävän hyvin. Työtuolia tosin vielä etsiskellään. Senkki muutti kellariin odottamaan hamassa tulevaisuudessa tapahtuvaa käsittelyä ja kenties muuttoa johonkin uuteen kotiin, jos ei enää paikkaansa täältä löydä.
Olen ollut positiivisen yllättynyt kuinka toimiva on olohuoneen, työhuoneen ja takkahuoneen yhdistäminen keittiön läheisyyteen samaan tilaan. Työpöydän ääressä voi tehdä läksyjä tai vaikka bloggailla. Paljon on syksyn mittaan kuunneltu musiikkia spotifyn kautta ja polteltu takkaa. Kutimetkin tyttöjen kanssa on kaivettu esille. Kaiuttimet maastoutuvat huoneeseen yllättävän hyvin. Alla olevassa kuvassa näkyy yksi. Löydätkö sen?

Sohva sai tuossa taannoin uuden kankaan ylleen. Päätin tuunata sen pikaiseen silloin ennen niitä loppukesänä tehtyjä kotikuvauksia... kuka hullu lähtee verhoilemaan sohvaa kahta päivää ennen kuvauksia? Minä, tunnustan. Hyvä vaan, että tuli tehtyä tehokkaasti pois alta, mutta ei siinä mitään pieteettiä noudatettu nupinauloineen. Niittipyssy lauloi, ja tein istuimen ja selkänojan kangasosista irrotettavat pitkien tarranauhojen avulla. Sopii paremmin tähän elämäntilanteeseen. Ehkä sitten eläkepäivinä ehtii sitä pieteettiä verhoilussa harrastaa - tai sitten ei. Kävi todellinen tuuri, kun MrA tajusi syöttää googleen himoitsemani verhoilukankaan nimen (ihan hyödyllinen tapa minkä tahansa ulkolaisen tuotteen kohdalla...). Englannista löytyi nimittäin eBayn kautta kangaskauppa, joka myi kyseistä kangasta (L.Ashleyn Luxford stripe) n. 2-3 metrin paloina. Eipä niitä kukaan muu ollut sieltä huutelemassa, joten saimme kankaan vain 15 euron metrihintaan normaalin 80 euron sijasta. Muuten en tuota operaatiota olisi malttanut tehdä vielä pienten tahmatassuiässä... Joo, eli nyt ollaan sitten niin beigevalkoista. Taitaa olla täällä toinen huone makkarin lisäksi, jossa ei värit hypi ihan silmille, vaan alkaa näyttää nyt niin hillityltä ja hallitulta.

Pakko oli räpsäistä pari kuvaa tästä mun trash-designista... vanha postaus siitä löytyy täältä.

Tämän K-tuolin kangas alkaa vedellä myös viimeisiään. Siihenkin hankimme uuden kankaan samaisesta eBayn kaupasta, mutta se ei ole beigevalkoista. Väri paljastuu sitten joskus. Sen sijaan, huomaatteko kirjahyllykokeiluni? Siellä olisi nyt yhden välin verran sitä beigevalkoista kirjahyllytapettia, jolla aikaisemmin vain vitsailin. Jotenkin ei toimi ihan niin hyvin ainakaan suoraan lasiin kiinnitettynä kuin olin kuvitellut. Toisaalta tykkään, että kirjahylly on värikäs ja että kirjat näkyy, mutta jotenkin ne vaan hyppii tässä tilassa liikaa silmille ja tekee liian rauhattoman vaikutelman. Kirjahyllyt näkyvät nyt myös ensimmäisenä, kun kävelee ulko-ovesta sisälle. En vaan jaksaisi jokaista kirjaa erikseen alkaa naamioida, joten yritin säästää aikaa ja päästä vähän helpommalla... Josko ne tapetinpalat laittaisikin tuonne kirjojen taakse kirjahyllyn takaseinään tai johonkin erilliselle pahville vähän taaemmas?






Tässähän meinaa ihan stressi tulla, kun en ole saanut syyskuviakaan tänne purettua. Ihan kesätunnelmissa vieläkin täällä blogissa mennään. Nyt on talossa rauhallista, kun juniori ja isommat tytöt ovat syyslomaa viettämässä tahollaan. Ihanaa laatuaikaa pienen prinsessan seurassa. On hänellä vain niin ihanat jutut, vaikkei vielä juttelekaan. Ehkä ehdin pitkästä aikaa taas teidän muidenkin blogeihin seikkailemaan...
Nyt toivotan kaikille virkistävää syysviikonloppua!

♥♥♥

VillaVaahtokarkki

10 kommenttia:

  1. En löytänyt sitä kaiutinta ellei se ole tuo pieni tumma tuolla kirjoituspöydän päällä? itse inhoan kaiuttimia, meillä on sellaiset isot pysty kajarit ja mies ei suostu teintenkään niistä luopumaan, mutta kauheat hirvitykset ovat silmään katsottuna. Eilen kaadoin toisen kajarin nurin lattialle ettei niin pistäisi silmään niin kyllä vain huomasi ja ihmetteli missä se kajasri onkaan ;) Ja kokeileppa huviksesi tuohon kirjahyllyn lasiin piimää. Vaalentaa tunnelmaa ja helppo pyyhkäsitä pois jos ei tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi noita miehiä kajareineen! Miks niiden yleensä pitääkin olla niin rumia... siis niiden kajareiden:) Ei oo tuo pöydän päällä oleva juttu se meidän kajari, mut ehkä paljastan sen vähän myöhemmin, jos joku haluaa vielä veikata... Ja kiitti tosta piimävinkistä - voisin kokeilla:)

      Poista
  2. Onko tuo se ihana vihreä sohva? Kuolaan aina sen perään katsoessani kuviasi... Kaunis tuo uusi kangas, mutta ethän vaihtanut sitä ihanuutta, vaan tämä on toinen sohva, onhan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nyyh, mun täytyy nyt Kukkaiselämää sanoa, että se on se ennen vihreä sohva:( Kangas oli vaan jo niin kulahtanut ja loimilangat katkeilleet, että tänä kesänä se alkoi jo kuvissakin näkyä. Jotain oli siis tehtävä. Vihreä kangas oli kauniisti haalistunut, mutta jotenkin en osannut enää lähteä saman väriselle linjalle oikeaa sävyä etsimään, kun tuota kangasta olemme sentään jo viimeiset 17 vuotta katselleet. Olin verhoillut sen viimeksi 19-vuotiaana häittemme jälkeen. Mulla on kyllä saman vihreät silkkiverhot vielä jemmassa, jotka voisin ommella valmiiksi, jos vihreän kaipuu iskee kovin pahasti päälle... vihreä sohva oli kyllä raikkaan näköinen.

      Poista
  3. Kaunista siellä!

    En minä sitä kaiutinta löytänyt:) joten hyvin on maastoutuneena.

    Syysvalon kajastuksia viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tinttarus! Hehee - ehkä paljastan hyvin maastoutuvan kajarin sijainnin ensi postauksessa, jos kukaan ei sitä huomaa:) Suloista sunnuntaita sinne!

      Poista
  4. Kerrassaan ihanat tunnelmat olkoot sitten mitä vuodenaikaa tahansa, ja tuo sohva on aivan ihana ja niin teille sopivissa väreissä, oikein mukavaa syksyistä viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu. Tuo vaalean sävyinen sohva avartaa mielestäni kapeaa olohuonetta, jos vertaa vihreään väriin, eli sen puolesta ihan hyvä valinta, vaikka vähän hailumpi tietysti väriltään. Varsinkin joulun lähestyessä tulee sopimaan punaiseen oikein hyvin. Syksyn suloa sunnuntaihin!

      Poista
  5. Levollisen, harmonisen KAUNISTA!!♥

    No panic, ei stressiä...;D

    Ps. PIAN on blogissani arvonta, jos kiinnostaa niin käy kurkkimassa...:)

    VastaaPoista