tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäisen jälkitunnelmia

Palmusunnuntain jälkeen viikko sitten maanantaina minulle napsahti Sallyn blogista sisustusblogien "Naked truth" -haaste. Ennen kuin paljastan kuvia siitä, kuinka karmaiseva tilanne täällä oli silloin, tulee vielä joitain kuvia pääsiäisestä eilisen pikapostauksen jälkeen.


Kiirastorstaina päivällä saimme ihania rakkaita vieraita. Lapsilla oli mukavat leikit.
Kiitos Sanna, Viktoria ja Sinikka!
Lunta vain edelleen riittää...

Pitkäänperjantaihin kuuluivat ulkoilu, loimutettu lohi ja naan-leipä. Vieraina olivat Anssi, Miikka ja Pauliina.
Oli myös ihana laulaa illalla yhdessä koko porukalla. Kuvia kattauksesta ei ole, koska porukka oli niin nälkäistä, ettei kunnon kattauskuvia ehtinyt saada aikaiseksi...


 
 Pääsiäisen säät olivat mitä aurinkoisimmat.


 Työhuoneen krumeluurit sopivat oikein hyvin pääsiäisen (ja joulun) tunnelmaan. Jossain vaiheessa olin jo tarttumassa mustaan suhumaaliin ja maalaamassa messinkistä vanhaa lampunjalkaa, mutta taidan sittenkin pitää sen noin... kun jotain asiaa jahkailee tarpeeksi kauan, voi huomata sen jälleen olevan ihan "muodikas".



Seuraavaa postausta varten kannattaa sitten henkisesti varautua. Aiemmin joskus keittiöpostauksessa lupailin, etten sotkukuvia tule enempää näyttämään, mutta ehkä olen kuitenkin sitä tyyppiä, joka tuntee sydämessään vastuuntuntoa medialukutaidottomia kohtaan ja on valmis uhrautumaan... Eli kyseisen postauksen voi hyvin skipata, jos ei sotkuja halua nähdä.
 Niin tosiaan, blogini 1-vuotissynttäritkin hujahtivat ohi ihan huomaamatta viime viikolla. Kiitos kaikille teille rakkaille lukijoille! Teitä on silti ihanasti jaksanut kiinnostaa juttuni siitä huolimatta, vaikken kovinkaan aktiivinen bloggailija ole ehtinytkään olla. Ihan en päässyt postaus per viikko tavoitteeseeni, mut ei se mitään. Todennäköisesti jatkelen edelleen tällaisella vauhdilla, jonka olen jotenkin viikkorytmiini saanut mahtumaan, mutta seuraavat viikot tulevat olemaan melko kiireisiä, että täällä saattaa olla välillä vähän hiljaisempaa. En silti katoa mihinkään. Nyt toivottelen teille raikkaan keväistä loppuviikkoa!

XXX
VillaVaahtokarkki

P.S. Se pääsiäiskuusi oli aprillia... Samoin ystävänpäivän kuusi oli kyllä sama kuin jouluna, mutta ystävänpäivänä sitä ei ollut enää sisällä, eli juksasin;) Haluatteko nähdä vappukuusen?
 


16 kommenttia:

  1. Minäpä oikein odotan sitä postausta, sillä keittiö on mun "akilleen kantapää". Se ei vaan millään pysy siistinä ja satavarmasti on pelkästään omaa syytä :) Minähän se siellä häärään..

    Onnea blogisynttäreistä! Ja ihanan aurinkoisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos La Petitte Princesse:) Kyllä täälläkin keittiö on yksi akilleen kantapäistä, kun häärääjiä siellä on muitakin kuin minä. Mun pahion tapa on unohtaa astiani ruokapöytään...

      Poista
  2. Onnea 1-vuotiaalle! Onpa kauniit krokusservetit. En ikinä raaskisi maalata tuota kaunista lampunjalkaa mustalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kukkaiselämää! Luulen, etten itsekään ole lopulta raaskinut maalipurkkiin tarttua, kun lampunjalka ei ole ihan uudistuotantoa. Ehkä olin ajatellut, että sen maalin saa halutessaan pois jollain tökötillä, mut hyvä se on noin. Sopivana määränä kulta ja kimallus on itselleni ihan jees.

      Poista
  3. Hiphurraa, onnea 1-vuotiaalle!
    Kauniita kuvia teiltä ja ihanat oksat maljakossa : )
    Niin ja kun en vähään aikaan ole ehtinyt täällä piipahtaa,
    niin huomasin vasta nyt lastenhuone-postauksen.
    Ja se oli ihana!!! Aivan superhauska huone lapsille
    ja silti niin kaunis aikuisenkin silmään : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Mun on pitänytkin kysyä sulta, että mistä löysit omaan blogiisi koodit niille sivupalkin otsikoiden pyöreille pohjabannereille? Vähän pitäis vielä muokkailla tatä blogin ulkoasua itselle mieleisemmäksi...

      Poista
    2. Arvaa, ootkin jo kysynyt niistä palleroista : ) Kopioin tähän alle sen omaan blogiin laittamani vastauksen:

      Juu nuo pampulat on ihan omatekoisia, eli niihin ei löydy koodia : ) Tein ne muistaakseni ihan PicMonkeylla, mutta jotain kikkakolmosta siinä käytin välissä, että sain tuollaisen havunvihreän värin. Sitten vaan lisäsin tekstit ja lopulta tallensin tuohon sivupalkkiin valokuvien tapaan.
      PicMonkeylla onnistuu ainakin niin, että rajaa jostain kuvasta sopivan värisen neliön. Sitten pyöristää reunat "frames"-osiossa ja pallo on valmis! Kysy ihmeessä lisää jos haluat - näin äkkiseltään en itsekään muista ihan tarkkoja ohjeita. Ja toki tuon vois tehdä paljon ammattimaisemminkin tietysti, mutta nämä mun pallot on ihan kotipirkon tekeleitä : )

      Poista
    3. Kiitos Päivi! Mä lahopää olin jo unohtanut, että olen kysynyt sitä jo sunkin blogissa... Pitää yrittää noilla vinkeillä, kuulostaa ihan järkevälle. Ja nyt tuun kurkkaa välillä, mitä teillä on puuhailtu:)

      Poista
  4. Onnea 1-vuotiaalle. Ihania kuvia olit ottanut ja laittanut silmää ilahduttamaan. Sisustusblogit ovat ihania ja ihana katsoa nättejä koteja jne.. mutta on myös kiva nähdä toista puolta, että jos kaikki ei olekkaan aina tip top:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hilu! On tosiaan ollut jännä huomata vastaavien naked truth- postauksien kommenteista, että on niin monia, jotka blogin perusteella luulevat (tai pelkäävät), että blogistin kodissa on aina yhtä siistiä kuin blogissa. Ehkä on hyvä vähän vilauttaa todistusaineistoksi kolikon toista puolta, että ihmisiä vaan täälläkin asuu niin kutkuttavaa kuin olisikin säilyttää idealistinen illuusio ja unelma suurperheen supersiististä kodista:)

    VastaaPoista
  6. Hei toi kuusijuttu oli kyllä huippu:) Vappukuusihan on ehdoton ja älä edes ajattele juhannuskoivua....kuusihan sen olla pitää;)
    Teidän talo on muuten niiiin hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Kyllä noita kuusia koristellessa vähän hymyilytti, että on tälläkin kotiäidillä huvit:) Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  7. Tosi kauniita kuvia! Meillä on samanlainen kultareunuksinen peili, hieman vain kapeampi versio :-) Se on kirppikseltä ja olin kyllä tosi iloinen löydöstäni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimosa! Tuo meidän peili on peräisin sellaisesta maakuntahuutokaupasta, joissa miehen kanssa ahkerasti opiskeluaikoina kierreltiin. Olen huomannut, että noita saa nykyään (vielä) ihan uutenakin, mutta jotenkin on kivempi, kun on osunut vanhempi yksilö vastaan. Onnea sinun kirpparilöydöstä! Mä tein myös hyvän löydön kirppikseltä hiihtolomalla, kun löysin sellaisen vanhan kultareunaisen ovaalin peilin, mut se unohtui vielä anoppilaan. Se tulee jommankumman ison tytön kampauspöydän peiliksi. Toiselle pitäis löytää vielä jostain vastaava.

      Poista
  8. Ompas söpö neito paistattelemassa päivää! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! On tosiaan oikein kunnon kakkulat lainattu pienelle nenälle siskolta:)

      Poista