Kestättekö vielä kuvia talvesta? Skipattiin nimittäin kokonaan eteläsuomen loskaisa ja kurainen lumiensulamisvaihe hurauttamalla autolla koko Suomen halki Saariselälle. Ettei vain talvi loppuisi liian lyhyeen ;). Tämä postaus menee siihen kategoriaan, mihin Kesän viipyilyä puutarhassa kuului viime syyskuussa, kun jotkut jo blogistaniassa haikailivat joulun perään. Olen armoton jälkifiilistelijä, jos olette jo sattuneet huomaamaan (koko blogihan on sitä). Viime viikon hiihdimme, laskettelimme ja pulkkailimme vielä täydessä talvessa ja hyvien ystävien seurassa lumien sulaessa omasta pihasta pois. Teki oikein hyvää, kun olin siivousviikkojen aikaan harmitellut vähäistä ulkoilumäärää keväthangilla. Voi sitä riemua, kun tänään tulimme kotiin ja näimme sulaneen takapihan ja ensimmäiset krookukset!
Ensin siis hyisen viileisiin (oikeastaan oltiin koko ajan plussan puolella) talvikuviin. Edetään kuvissa Kaunispään huipulta hiihtoretken mukaisesti takaisin mökille. Lupaan, että postauksen lopussa päästään vielä kevääseen!
Hiihtoreitin varrella oli varsin mukavan näköinen hirsihuvila.
Sumuinen suojasää toi mustan ja valkoisen kontrastin kauniisti esille.
Kelottuneen männyn oksia koristivat naavatupsut --- puhtaan luonnon merkki.
Naavaa oli lähes jokaisessa puussa. Eipä näy meillä etelän puissa:(
Latu kulkee aivan käytössämme olleen mökin takaa.
Mitä luulette, kun mökkiä asutti lähes viikon neljä aikuista sekä yhteensä yhdeksän lasta?
Oikein hyvin mahduttiin:) Ja uskomatonta kyllä, loma oli todella rentouttava. Vanhimmat lapset (meidän tytöt ja ystäväperheen kutakuinkin saman ikäiset pojat) viihtyivät hyvin keskenään rinteessä. Kummankin perheen iltatähtisarjat (3v, 2v, 11kk ja 8kk) menivät mukavasti vanhempien helmoissa leikkien, ja pienimmätkin olivat jo liikuttavan kiinnostuneita toisistaan.
Keittiön kaappien etusarjat olivat paneloitu tuppeensahatulla kelomännyllä. Samaa tuppeensahattua puuta on käytetty seinissä ja katossa.
Joitakin kuvia räpsin vielä mökistä ennen lähtöä, eli sen verran sisustuspostaustakin tähän väliin... Jotenkin tuollaisessa kelomökissä männyn keltainen sävy ei minua häiritse, kun sitä tasapainottaa kelon harmaat sävyt. Makuuhuoneita mökissä oli neljä, joissa kahdessa oli parivuode, yhdessä erilliset sängyt ja yhdessä kerrossänky. Lakanat ihanasti rutulla, koska sänkyjä ei tarvinnut siivoojan takia ruveta enää petailemaan... Parviosuus oli iso ja siellä oli myös makuunurkkaus.
Kotimatkalla piti tietysti poiketa joulupukin luona kylässä.
Kotimatkan välietappi ja yöpymispaikka oli Seinäjoki, josta matka jatkui tänään kotiin. Kevättulvakuvia Jalasjärven tietämiltä.
Lähtöpäivänä 14.4. oli etupihan puolella vielä lohduton määrä lunta ja sohjoa. (Kuva tytöltä lainattu)
Kotiin tullessa näky oli jo huomattavasti keväisempi. Juniori alkoi heti kotiin päästyä tehdä kevättä vielä lisää. Tunnistaako joku, mistä nuo polulla olevat havut voisivat olla peräisin?
Takapihalla krookukset jo kukki. Ihanaa, on kevät!
Keväistä viikkoa kaikille!
XXX
VillaVaahtokarkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti