The piano

Viime kesänä maalasin entisessä kirjasto-/työhuoneessa olleen ruman kellastuneen pianomme suhumaalilla valkoiseksi. Se päätyi valmistuttuaan takaisin samaan huoneeseen, eli nykyiseen tytön huoneeseen, koska tyttö sitä eniten tällä hetkellä soittaa. Pariovien takaa pianoa saa helposti hyödynnettyä myös perhejuhlien musiikkiesityksiin ja muuhun yhteiseen musisointiin.

Tässä vielä kuva vanhasta lookista päällään seinälle asentamaton taulukollaasi. (aargh!)

Muodonmuutos oli melkoinen ja mielestäni varsin onnistunut.

Paikkana talon ulkoseinä ja terassin oven läheisyys eivät ole pianolle aivan parhain, mutta vanhalla pianon paikalla on tytön peilauspöytä, joka sopii sille seinälle vain niin hyvin, ettei raaskittu sitä siirtää pianon tieltä.

Pieni klaffilipasto sai siis siirtyä pois pianon alta. Itse asiassa juuri eilen siirsin sen takaisin entiselle paikalleen olohuoneen puolelle, kunhan olin ensin roudannut sen tieltä yhden kirjahyllyn kellarikerroksen arkiolohuoneeseen...

Nyt sitten vähän ohjeita, jos vastaavaan tuunausoperaatioon lähdette. Ja varmistakaa sitten ihan oikeasti, ettei pianolla ole markkina-arvoa sellaisenaan. Tästä yksilöstä eroon pääseminen olisi teknisesti ollut vaikeampaa kuin uuden ostaminen, joten ei ollut mitään hävittävää. Ja koska ei ollut mitään hävittävää, lähdin kokeilemaan juttua kutakuinkin edullisimmalla maalilla, mitä kaupasta sai, koska sitä palkitsevampaahan homma on, mitä vähemmän rahaa kuluu. Käytössä olivat siis Motonetin alkydipohjaiset maalit,  3,90 €/plo.

Tarvikkeet:
n. 12 pulloa mattavalkoista suhumaalia
n. 12 pulloa maalarin valkoista (antique white) maalia

n. 3 kpl hiomasieniä  2€/ kpl/ Motonet. Pari karkeampaa pohjustushiontaan ja yksi hienompi välihiontoihin. Tällainen kulunut yksilö toimi oikein hyvin välihionnoissa.

- hyvä hengityssuojain.

- suojahanskat

 - riittävästi suojapahvia ja maalarinteippiä
- mikrokuituliinoja pölyn pyyhkimiseen
- edullisia pressuja "maalaushuoneen" tekemiseen (itse kiinnitin pressut takaterassin tolppien väliin)

 Pohjatöihin päätin käyttää aikaa tasan kaksi tuntia ja aloittaa suhuttelun sen jälkeen. Hioin siis rivakasti vanhan lakan pinnan rikki irrotetuista pianon levyosista ja rungosta. Mitään sen perusteellisempaa hiontaa en tehnyt. Ihan älytöntä olisi lähteä kaikkea vanhaa lakkaa poistamaan...
Levyosien irrottamiseen käytä apunasi akkuruuvinväännintä ajan säästämiseksi. Jos sinulla ei sellaista satu olemaan, voit voittaa sellaisen arvonnasta vaikka täältä. :) Näin pianon kanto-operaatio vaikkapa parvekkeelle onnistuu kahdelta hengeltä (minä plus mies). Tässä kuvassa maalaussuojaaminen on vasta vaiheessa, mutta käytä suojapahvia koskettimien ja pianokoneiston suojaamiseen. Pedaalit voit kääriä vaikka sanomalehteen ja kieputtaa teippiä ympärille. Muovista suojaa en suosittele, koska ohuet maalikerrokset varisevat siitä helposti ja maalihile tarttuu tuulen mukana osien uusille maalikerroksille.

Käytin pohjamaaliksi mattapintaista valkoista maalia. Käsissä suojahanskat, silmillä suojalasit, päässä suojahuivi, muutenkin suoja-asu (pitkähihainen paita ja housut, remppasellaiset) sekä vielä hengityssuojain. Eli suojaamiseen kannattaa käyttää aikaa. Aika lailla yksi purkki maalia kuluu tämän päädyn kokoiseen alaan. Tässä kuva ensimmäisen purkin testauksen jälkeen... vanha lakka ei kupli, mutta maalausjäljestä saa tulla tasaisempaa... Eli rauhallinen eteneminen maalipintaa tarkkaillen. Ei saa jättää "appelsiininkuorivaiheeseen", mutta ei ruiskuttaa liikaakaan, ettei tule valumia. Kannattaa ehkä harjoitella kuitenkin muuhun kuin varsinaiseen pintaan yksi pullollinen...

Yksi vaihe, jossa ei kannata muuten oikaista, on maalipurkin ravistelu. Sitä todellakin kannattaa ravistella! Varsinkin edullisemmassa maalissa tunnollisesti se purkissa suositeltavat kolme minuuttia, koska muuten lentää kökkäreitä.

Levypinnat oli helpompi suhutella vaakatasossa maalauspukkien päällä. Ensin siis kaksi kerrosta mattamaalia. Kevyet ja nopeat välihionnat ja huolelliset pölynpyyhinnät aina kerrosten välillä. Päälle 2-3 kerrosta kiiltävällä maalilla. Tietty enemmänkin saa suhutella, jos haluaa, mutta tämäkin määrä peitti jo ihan riittävästi. Kestävyyttä pintaan tietysti saa aina maalikerrosten lukumäärää kasvattamalla. Maalikerrosten kannattaa antaa välillä kuivua, eli koko projektiin kuluu kyllä aikaa, kun levyjä pystyy aina rajallisen määrän kerralla maalaamaan, mutta yhteen maalikerroksen suhuttelusessioon ei mene kuin muutama minuutti.

Jos maalaat kotitekoisessa "pressumaalaamossa", jossa tuuletuksena toimii oikea tuuli, niin maalaa levyt siten, että tuulen suunta on vastainen siihen suuntaan nähden mihin maalaat. Silloin maalauksesta tuleva hieno maalipöly ei lennä maalaamattoman levypinnan suuntaan, mikä tekee jäljestä epätasaisen. Seinäpressut kannattaa kiinnittää ylhäältä ja alhaalta jämäkästi, etteivät ne lentele tuoreeseen maalipintaan (kokemuksesta opittu). 

Ohut maalikerros ei tukkinut vielä pinnan kaikkia puunsyykoloja, vaikka muuten sileä ja valkoinen onkin. Ajattelin, että ohut maalikerros ei vaikuta pianon akustisiin ominaisuuksiin niitä heikentävästi. Siksi en tehnyt pianon maalausta maaliruiskullamme akryylipohjaisella kalustemaalilla, jolla muut huoneen kalusteet ruiskumaalattiin viime kesänä, vaikka sillä olisi saanut paksumman kerroksen maalia pianon pintaan.


 Kannattaa myös katsoa, että maalaa sellaiseen valon suuntaan, että maalausjälki näkyy pinnassa hyvin heijastuneena, kun sitä maalatessa katsoo alaviistosta. Silloin näkee parhaiten, että maalisuihkun jäljestä tulee tasainen. Hyvä etäisyys spray-pullolle maalattavasta pinnasta on n. 25 cm. Itse tykkäsin maalata "peruuttamalla", jolloin valmiin jäljen näki parhaiten. Tuulen pitää tulla silloin maalaajan selän suunnasta. Ja muistettava tosiasia on myös, että maalatessa käry käy, mutta hajuhaitta on vain hetkellistä ja poikkeuksellista. Suojalasit ja hengityssuojaimet ovat välttämättömät maalaamisen välittömässä läheisyydessä. Projektiin saa varata kokonaisuudessaan monta päivää, vaikka itse maalaushetkiin ei aikaa juuri kulukaan.

Nyt piano ei ole enää minkään "merkkinen", joten ajattelin kiinnittää siihen vielä uudeksi merkiksi leikkisästi jollakin tyylikkäällä fontilla "My Steinway". Vanhaa pianojakkaraa en vielä maalannut, kun etsinnässä olisi joku vähän kivemman näköinen uusi versio. Nyt tuo peilauspöydän tuoli ajaa sen asiaa, ja ne yhdessä linjakkaan pianon kanssa tasapainottavat mielestäni oikein hyvin toisiaan.

"Sisustuspianolle" kertyi hintaa suojauksineen päivineen sellaiset 100-150€, jos ajalle ja vaivalle ei hintaa lasketa.
Ei olleenkaan paha, vai mitä? ;)

♥♥♥

VillaVaahtokarkki

Pakkaspäiviä

 

Laitanpa vielä lisää pihapiirin talvikuvia edellisten jatkoksi. Suurin osa on otettu järkkärillä ja osa puhelimen kameralla. Laatu siis vaihtelee. Aika on olla hiljaa - nyt höpisen vähemmän. 

 Seuraavaksi laitan kuvia ja ohjeita spraymaalilla uudistetusta pianosta.

Raikkaita talven pakkaspäiviä kaikille!

♥♥♥

VillaVaahtokarkki

P.S. Sivupalkista voit kuvaa klikkaamalla käydä äänestämässä Raksaniksit-kisan suosikkiasi.

Haaveena rakentaminen: valitse itsellesi oikea tapa rakentaa

Jo pitkän aikaa minulla on ollut mielessä, että kokoaisin tänne blogiini vielä talon rakentamiseen liittyviä vinkkejä, koska tiedän aika monen tällä hetkellä kotiaan rakentavan tai rakentamista suunnittelevan lukevan blogiani. Oikeastaan myös heidän tarpeitaan ajatellen alun perin lähdin rakennustarinaamme täällä kertomaan. Tulevan kevään aikana ajattelin kirjoitaa tänne yhteenvedon kaikesta siitä hiljaisesta tiedosta, jota itse rakentamalla kertyi. Tulen käsittelemään kirjoituksissani rakentamisen suunnitteluvaihetta ja materiaalien valintoja, itse rakentamista, sisustusratkaisuja, sekä pihan ja puutarhan suunnittelua - kaikkea sitä, mitä olen tämän projektin aikana itse tehnyt tai oppinut. Näkökulmani on siis tee se itse -amatöörirakentajan, "downshiftaajan" ja kotiäidin. 

 Sain sopivan sysäyksen rakennusvinkkikirjoitussarjan aloittamiselle, kun blogini kutsuttiin osallistumaan Taloon.com:n järjestämään Raksaniksit-blogikilpailuun. Kilpailukirjoituksen tulee käsitellä rakentamista, remontointia tai sisustamista, ja siinä tulee olla yksi tai useampia vinkkejä ajan säästämiseksi. Tämä kirjoitus osallistuu siis nettirautakauppa Taloon.com:n blogikilpailuun. Sinulla on lukijana mahdollisuus käydä äänestämässä suosikki Raksaniksi-blogia täällä, ja samalla osallistut Bochin ammattitasoisen akkuruuvinvääntimen (arvo 479e) arvontaan. Äänestää voit vaikka joka päivä 14.2. asti ja lisätä siten arpojesi lukumäärää.

 Aloitan kirjoittamalla joitakin ajatuksia rakennustavan valinnasta. Jos sitä ei ole kauheasti ehtinyt miettiä, ja mahdollisuus kodinrakentamiseen tulee verrattain yllättäen esim. kaupungin tonttiarvonnan seurauksena, voi näistä ajatuksista olla apua, jos pitää tehdä nopeita ratkaisuja.

Mikä on sinulle tai perheellesi paras/oikea tapa rakentaa?

Nykyään on monia eri tapoja rakentaa elämäntilanne huomioiden ja rakentamisen stressitekijöitä vähentäen. Valmistaloratkaisujen myötä mm. rakentamisen jälkeiset avioerot ovat huomattavasti vähentyneet, mikä on tietysti perheiden ja koko yhteiskunnan kannalta hyvä asia. Rakennushankkeeseen ryhtyvän on hyvä pysähtyä miettimään, miksi rakentaa, ja mikä tapa rakentaa on itselle/ perheelle paras/oikea. Arvioi siis omat voimavarasi sekä ajassa, perhesuhteissa että rahassa. Millä rakennusprojektisi viime kädessä kustannat? Listaa eri vaihtoehtojen plussat ja miinukset ja tee johtopäätökset. Vinkeissäni ajattelin pääasiassa puurakenteisen talon rakentamista, koska muusta minulla ei ole kokemusta.

- Jos haluat ensisijaisesti säästää aikaa, älä rakenna itse. Valitse silloin talotehtaan valmistalo avaimet käteen -periaatteella ja  käytä tarvittaessa apunasi sisustus-, valaistus- ja pihasuunnittelun ammattilaisia. Valmistaloratkaisuissa on yleensä harkitut mutta rajalliset sisustusmateriaalivaihtoehdot, joista on helppo valita itselleen mieluisimmat. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse miettiä joka listaa, ovenkahvaa jne. erikseen. Ehkä joudut tekemään toiveittesi suhteen enemmän kompromisseja, mutta kustannukset pysyvät hallussa. Käytännössä siis rakennutat, etkä itse joudu rakentamaan.

Ajan säästäminen on erittäin järkevää, jos elää esim. hektistä pikkulapsiarkea ja epäilee voimavarojensa tai rahojen riittävyyttä pidempään urakkaan.

- Jos haluat valmistaloa yksilöllisemmän kodin ja edelleen säästää aikaa, eikä raha ole sinulle ongelma, anna ammattilaisten hoitaa rakentaminen.  Palkkaa hyvien suositusten perusteella projektiin hyvämaineinen rakennuttaja (vastaa luotettavien urakoitsijoiden hankinnasta ja valvoo työn), vastaava rakennusmestari, arkkitehti, LVI-suunnittelija, sisustusarkkitehti, sisustussuunnittelija, valaistussuunnittelija, pihasuunnittelija jne. hoitamaan homma puolestasi. Maksa viulut ja nauti lopputuloksesta. Ole kuitenkin suunnittelussa aktiivisesti mukana, jos haluat, että lopputulos heijastaa eniten sinun persoonaasi.

- Jos elätte perheenä esim. pikkulapsivaihetta, mutta haluatte osallistua rakentamiseen myös itse, valitkaa suurelementtitalo tai pitkästä tavarasta rakennettu talo vähintään vesikattoon asti asennettuna. Palkatkaa hyvien suositusten perusteella vastaava rakennusmestari ja rakentakaa haluamanne osuudet hänen johdollaan itse. Aikaa ja rahaa säästät, jos teetät LVI-työt, sähkötyöt, seinien ja sisäkattojen (kipsilevyisten) tasoitukset, yläpohjan eristyksen puhallusvillalla ja katon asennuksen urakkatyönä. Aikaa säästyy vain siinä tapauksessa, että valitset hyvämaineiset urakoitsijat vähintään kahden suosittelijan perusteella, koska huonon urakoitsijan kanssa tappelemiseen kuluu sekä aikaa, rahaa että hermoja. Käytä aikaa siis puskaradion kuunteluun. Lisäksi teetä lattiavalut alan huippuosaajilla, ettei lattioiden tasoitushiontaan kulu turhaan aikaa ja rahaa. Suosittelen ottamaan ikkunat, väliovet, paneelit ja listat ym. materiaalit talotehtaan kautta, koska niiden hankintaan ja kuljetuksiin käytetty aika kannattaa minimoida. Lisää voit säästää aikaa teettämällä sisustussuunnitelman ja pihasuunnitelman ammattilaisella.

- Jos ajan säästäminen ei ole teille tärkeintä, vaan hyväksytte pidemmän rakennusjakson osana elämää ja perhetilanne sen sallii, nautitte suunnittelemisesta, haluatte yksilöllisempiä ratkaisuja ja oppia uutta, niin harkitkaa itse rakentamista. Itse rakentamalla voi säästää rahaa, saada enemmän haluamiaan ratkaisuja ja selvitä pienemmällä lainalla, jos on käsistään taitava ja luonteeltaan sitkeä, kärsivällinen ja huolellinen. Lopputulos on itseä tyydyttävämpi, jos suunnitteluun ja haudutteluun on käyttänyt riittävästi aikaa. Kiireen ja tiukkojen aikataulujen välttäminen  ja levollinen mutta tehokkaaksi rytmitetty rakennustapa pitää stressitekijät hallussa. Siksi kaikkea ei voi aina mitata ajassa.

 Aivan pikkulapsivaiheeseen en tee se itse -rakentamista voi ainakaan suuritöisen talon rakentamiseen amatöörirakentajalle suositella, jos perheen tukiverkostot eivät ole kunnossa, mikäli haluaa saada urakan päätökseen rakennusluvan voimassaoloaikana (5 v.) lasten tai parisuhteen siitä kohtuuttomasti kärsimättä.  Jos et ole kuitenkaan rakennusalan ammattilainen, suosittelen valitsemaan turvallisesti tehtaan kuivissa sisätiloissa rakennetun suurelementtitalon vesikattoon asti asennettuna ja ottamaan rakennusmateriaalit myös telotehtaan kautta. Itse rakentajan ei kannata käyttää aikaa turhaan materiaalien hakuun.  Pitkästä tavarasta rakennettu talo kannattaa jättää suosiolla ammattilaiselle, jos haluat sen joskus tulevan myös valmiiksi, etkä halua tehdä taloa perheen hyvinvoinnin kustannuksella.

Tee se itse -rakentajan kokemuksia:

Talonrakentaminen on ollut todella monella tavalla opettavainen vaihe elämässämme. Koska emme ajan hengen mukaisesti lähteneet toteuttamaan hankettamme sillä ajatuksella, että urakka tehtäisiin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti aikaa säästäen, voin yksinkertaisesti todeta, että jos aikaa haluaa säästää, ei kannata rakentaa itse. Olemme tehneet sekä talon että pihapiirin suunnittelusta toteutukseen asti hyvin paljon itse sillä ajatuksella, että teemme tämän tässä muodossa vain kerran. Ammattilaisia käytimme talon pystytyksen jälkeen sähkö- ja LVI-töihin, sekä jonkin verran timpurin töihin. He tekivät työnsä tuntityönä, mikä sopi paremmin siihen, että saimme tehdä meille kuuluvat työosuudet joustavammin omassa aikataulussamme. Mielestämme oli järkevää suhtautua koko rakentamisurakkaan "hitaasti hyvää tulee  ja kaikki aikanaan" -periaatteella. Mitä sitä jokaisesta viivytyksestä hötkyilemään, kyllä sitä tekemistä riittää odotteluaikaankin.

Perhetilanteen kannalta aika oli otollinen rakentamiselle: lapset eivät olleet enää ihan pieniä, mutta ehtivät kuitenkin urakan päätteeksi kotiutua uuteen taloon lapsuutensa aikana. Aikataulujen suhteen emme joutuneet oikeastaan kertaakaan hermojamme menettämään. Ainoa aikatavoite oli saada urakka pihoineen viidessä vuodessa päätökseen. Näin jälkikäteen ajatellen ja kättensä töitä katsellen aika paljon siinä viidessä vuodessa ehdimmekin saada valmiiksi. Voin sanoa, että aikaansaamisen iloa ja onnistumista on koettu, ja se on yksi palkitsevimmista tunteista, joita ihminen eläessään voi tuntea. En todellakaan olisi vaihtanut näitä vuosia sohvan ääressä television tuijotteluun.

Meillä rakensivat sekä minä että mieheni, mikä tietysti tarkoitti, että olemme saaneet ehkä enemmän aikaiseksi, kuin jos vain toinen meistä olisi ollut aktiivinen rakentaja. Emme ole alan ammattilaisia, joten paljon jouduimme aiheeseen perehtymään. Jäin töistä pois kokopäiväisesti rakentamaan ja sen jälkeen olen ollut kotiäitinä viimeiset neljä vuotta. Yhtä asiaa, jota en ole täällä blogissani aikaisemmin tullut muuten maininneeksi on se, että pohjataitoina rakentamista ajatellen minulla oli teknisen käsityön aineopettajakoulutus. Työmaalla tarvittavien koneiden ja työkalujen käyttö oli jo lähtökohtaisesti siis hallussa.  Mieheni taas on luontaisesti kätevä käsistään ja oppii helposti uusia taitoja. Hän piti hienosti koko projektin eri osa-alueet hallussaan ja minä sain keskittyä kaikenlaiseen hiomiseen ja viilaamiseen. Olimme tiiminä rakentamiseen täydellinen, jos niin voisi sanoa. Omakotitalossa ja sen pihapiirissä riittää vielä tuleville vuosillekin mukavaa yhteistä tekemistä. Kodin rakentaminen on ollut meille hyvin merkityksellistä ja opettavaista ja vaikuttanut meihin myös ihmisinä paljon. Siksi siitä on myös pitkäksi ajaksi kerrottavaa.

Jos nyt vielä jokin yksittäinen seikka pitäisi mainita, mikä olennaisesti vaikuttaa tee se itse -rakentajan rakennusajan kestoon, niin se on rakennettavien kerrosten lukumäärä. Mitä useampi rakennettava kerros, sitä mutkikkaammaksi ja aikaavievämmäksi moni asia rakentamisessa muuttuu.


Raksaniksiterveisin


VillaVaahtokarkki

Tästä kuvasta pääset äänestämään, klik!

 

Terve ystävyys

Tässä tulee nyt jatkoa vuoden ensimmäisessä postauksessa aloitettuun karsimisen teemaan. Kiitos, että ilmaisitte kiinnostuksenne aiheeseen, vaikka nyt en käsittelekään materiaa, vaan ihmissuhteita. Tämä kirjoitus ei taida olla siis minkään sortin viihdettä, eli jos sitä haet ja haluat skipata, niin ole hyvä vaan. Kirjoitan nyt verrattain yleisellä ja periaatteellisella tasolla, koska en halua tämän kirjoituksen henkilöityvän kehenkään, en edes itseeni kaikissa kohdissa, vaikka kaikki liittyykin omiin kokemuksiini. Yleensä inhoan rivien välistä lukemista ja vihjailemista, mutta tällä kertaa tiedän, että niitä, joita tämä koskettaa, tietävät mistä kirjoitan, vaikka en kaikkea aivan suoraan sanoisikaan. Tärkeintä on lukijana peilata ajatuksia kuitenkin omaan elämään. Osan tästä ymmärtää ehkä vain erityisherkkä ihminen. Muille ne kohdat voivat jäädä arvoitukseksi. Jos jutusta hukkuu punainen lanka, niin kuvista se löytyy.


Haluan laittaa nyt sinut pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

Mitä asioita sydänystävät jakavat keskenään?
Minkälaiset asiat kuuluvat ystävyyteen?
Mitä asioita kaverit/tutut/hyvän päivän ystävät/naapurit kertovat toisilleen?
Minkälaiset ja milloin asiat kuuluvat mielestäsi ystävän sijasta terapeutille tai sielunhoitajalle?
Millaisissa tilanteissa ystävän ongelmat alkavat tuntua liian kuormittavilta?
Miten ilmaista toiselle rakentavasti, ettei ole käytettävissä kuuntelijana, jos ei jaksa?
Milloin ei tarvitse jaksaa?
Loukkaannutko siitä, jos ystävä ottaa sinuun etäisyyttä, eikä hän kysykään kuulumisiasi enää niin usein?
Milloin ystävyys loppuu vai loppuuko se?
Millainen ystävyys on voimaannuttavaa?

Mielelläni kuulisin näihin sinun ajatuksiasi.

Moni tuntuu keski-iän tietämillä karsivan yhteydenpitolistaltaan esimerkiksi ystäviä, joiden kanssa yhteys on jäänyt pinnalliseksi, ehkä vain joulukorttien rutiininomaiseksi lähettämiseksi. Ollaan enää tuttuja. Joku ehkä käy paraikaa läpi keski-iän tai mitä lie kriisiään, eikä kaipaa enää pinnalliseen tuntemiseen ja vähäiselle yhteydenpidolle jääneitä ystäviä, vaan haluaa antaa aikansa syvemmille ystävyyssuhteille. Joku toinen taas sukeltaa jo niin syvällä ystävänsä elämässä ja tunteissa, että haluaa päästä välillä hengittämään pinnalle ja vapauttaa sosiaalista kapasiteettiaan niihin ystäviin, joihin ei ehkä ole vuosiin ehtinyt pitää yhteyttä.

 


Ihmiset ovat hyvin erilaisia sosiaaliselta kapasiteetiltaan. Ulospäin suuntautunut voi hyvinkin hallita yhteydenpidon satoihin ihmisiin, kun taas sisään päin suuntautuvampi ihminen on varsin tyytyväinen vain muutamiin läheisiin ihmissuhteisiin. Olemme kaikki erilaisia. Sisään- ja ulospäinsuuntautuminenkin vaihtelevat vielä luonteen lisäksi elämäntilanteen  mukaan.  Ihmisiä jää luonnollisesti elämän matkan varrelle. Kohtaaminen on kestänyt lyhyen kenties merkityksellisen hetken, eikä teiden erkaneminen tai ohi kulkeminen taida kirpaista erityisemmin kumpaakaan. Tai sitten se kirpaisee todella paljon.

Ystävyyden tulee perustua mielestäni kiintymykseen, välittämiseen ja siihen, että on toisesta kiinnostunut, eikä siinä aina lasketa, meneekö yhteydenotot tasan tai että kuinka kauan viime yhteydenotosta on kulunut. Voi olla, että jossakin vaiheessa vain huomaa, että yhteydenpito ystäviin on harventunut, tai sen tiheys ei vastaa tämän ajan vaatimuksiin tai ystävän odotuksiin. Toiselle ystävälle se on ok -  jatketaan vain vuoden tai kymmenen vuoden päästä taas siitä, mihin viimeksi jäätiin, toinen ystävä taas pettyy ja pahoittaa mielensä. Kyse ei ole välttämättä aina välinpitämättömyydestä, vaan luonteen eroista. Tulkintaeroista. Tai elämäntilanteen eroista. Ehkä vastavuoroisuuden periaate ei ystävyydessä toimi, jos toinen kaipaa kuuntelijaa ja toinen tarvitsisi käytännön apua. Tai yhteydenpitovälineen käyttötottumuseroista. Toisille yhteyden pitäminen on todella helppoa ja luontevaa, kun taas toiselle elämän ruuhkavuosissa esim. puhelimeen tarttuminen tai sähköpostin avaaminen saattaa olla joka kerta voimia vaativa ponnistus, vaikka se nykyaikana hassulta kuulostaakin, ja vaikka olisikin ystävä kyseessä. Kirje pari kertaa vuodessa saattaisi hänen vuorovaikutusvälineenään toimia edelleen paremmin. Riittävän hidasta.

Itselläni tässä kohtaa elämää, kun on kaksi varsin tahtoikäistä pientä lasta, yksi murrosikäinen ja yksi esimurrosikäinen lapsi, joiden iloja ja murheita haluan kuunnella, on vain realiteetti, että minusta ei tällä hetkellä ole esim. aikuisten ystävieni pitkäaikaisten tai toistuvien murheiden ja ihmissuhdeongelmien kuuntelijaksi. Painotukset sanoilla pitkäaikainen ja toistuva, sekä tällä hetkellä. Näihin suhteisiin on yhteydenottojen karsiminen taitanut omalla kohdallani kohdistua. Lisäksi olen ottanut etäisyyttä sellaisiin ihmisiin, joiden seura ei vain muuten tunnu rakentavalta. Jokainen perheen äiti tietää, että ns. oma aika tai puolison kanssa yhteinen aika on usein lasten mentyä nukkumaan. Sitä aikaa ei  kannata voimakkaasti myötäelävänä ihmisenä käyttää kovin usein ystävän kanssa syvissä vesissä sukeltamiseen, jos haluaa itsekin vielä nukkua. Se ei ole hylkäämistä, vaan järkevyyttä. Se ei tarkoita sitä, ettenkö edelleen olisi luonteeni mukaisesti syvästi tunteva ja pohdiskeleva ja heidän elämästään muuten kiinnostunut, mutta en voi uppoutua tällä hetkellä ystäväni akuutteihin ja pitkäaikaisiin ongelmiin niin syvästi, että olisin lähimmille ihmisilleni tai lapsilleni poissaoleva.
 

 Saattaa olla on vaikea huomata, missä vaiheessa ystävyyssuhde alkaakin muistuttaa enemmän yksipuolista terapiasuhdetta. Osaan epäilemättä asian kuin asian selittää ystävän kannalta lopulta edullisesti ja myönteisesti, mutta olen todennut, että se ei ehkä olekaan parasta ystävän kannalta, joka haluaa asioihin muutosta. Jos joutuu varomaan sanomasta ystävän kannalta epäedullisia näkökulmia esim. pelätessään, että hän niistä romahtaa tai muuttuu itsetuhoiseksi, on oikea kuuntelija ammattiauttaja. 

 
Ehkä  tämä aihe on noussut pinnalle siitä syystä, että huomaan olevani siinä iässä ja elämäntilanteessa, jolloin muistan oman äitini kamppailleen samanlaisten ajankäyttöongelmien kanssa kuin minä nyt. Äitini myötäeli voimakkaasti toisten murheita, eikä riittävän ajoissa ymmärtänyt rajallisuuttaan neljän lapsen äitinä ja ottanut etäisyyttä kuormittavilta tuntuviin ihmissuhteisiin. Epäilemättä hän oli hyvä ja analyyttinen kuuntelija ja lohduttaja, mutta puheluiden jälkeen myös hyvin poissaoleva äiti. Epäilemättä hän hoisi tärkeää tehtävää tai kutsumusta, sitä en kiistä. Hän ei ikävä kyllä ehtinyt riittävän ajoissa ratkaista sitä dilemmaa, miten jakaa voimavaransa ja aikansa järkevästi työlle (potilaille, oli ammatiltaan lääkäri), perheelle ja ystäville. Hänen oli vaikea pyytää itse apua, vaikka auttaviakin ystäviä oli toki paljon. Väsyneenäkin hän auttoi aina muita. Elämän rytmihäiriöt oireilivat kuitenkin loppuunpalamisena ja pahentuneina sydämen rytmihäiriöinä. Äitini kuoli 42-vuotiaana äkillisesti sydämen katetrisaatioleikkauksen jälkikomplikaatioon. Hän oli todella nuori, mutta eli hyvin täyden elämän. Kirjaimellisesti.


Olen nyt vasta tajunnut ystävieni lapsia katsellessani, kuinka nuori 16-vuotias on muuttumaan yhdessä yössä aikuiseksi, kuten minulle kävi. Käytännössä ihan vielä lapsi. Ei sitä siinä hetkessä tule ajatelleeksi, jos itselle niin käy, mutta selviytymisvaihteelle siinä aika tehokkaasti jää. Itse jäin silloin shokkivaiheeseen, vaikkei sitä ulkopuolinen huomannut. Olen selviytyjäluonne. Suru voi koteloitua käsittelemättä hyvinkin yli kymmenen vuoden krooniseksi stressireaktioksi, jolloin ylivirittyneessä aivojen kortisolihuurussa saa kyllä paljon kaikenlaista aikaan, mutta joka kuluttaa lopulta aivojen serotoniinin loppuun. Siitä seuraa masennus. Minulle tuli se piste lopulta todella haastavien työvuosien päätteeksi. Mutta se oli hyvä asia. Niin piti käydä. Silloin jonkin oli muututtava. Suru tuli ulos ja paljon uutta on syntynyt ja tullut sen tilalle.

Iloitsen tästä hetkestä. Iloitsen elämästä. Iloitsen ystävistä. Iloitsen ammattiauttajista, jotka laittavat tarvittaessa arkea häiritsevälle vatvomiselle rajat, mutta antavat siihen oikeutetusti luvan ajallaan. Iloitsen rakentamisen "toipumisajasta". Iloitsen uusista rajoista. Sekä fyysisistä, että psyykkisistä. Iloitsen, että kaikkea ei aina jaksa, eikä tarvitsekaan. Iloitsen, että taas jaksan ja teen niitä asioita, joista pidän. Iloitsen, että elämästä voi oppia.


On vain hyväksyttävä, että jos ystävät elävät hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, ystävyyden ylläpitäminen yhtä intensiivisenä ja "syvällisenä" hektisissä ruuhkavuosissa ei välttämättä aina onnistu. Samassa elämäntilanteessa olevan kanssa kuormien vuorottainen kantaminen onnistuu kevyemmin. Pitkittyneisiin ongelmiin kannatta silti hakea tuki muualta kun suuren perheen äidiltä, jos minun kantaani kysytään. Kyllä aikuinen ystävä jaksaa odottaa kipeiden kokemusten jakamisen kenties harvoihin kahdenkeskisiin tapaamisiin, oma lapsi taas ei. Voisin sanoa olevani hyvin kiireinen ihminen perheeni suhteen, mutta tiedän, että kiireen kohde on oikea:
Oma perhe.




Hyvää uuden viikon alkua ja pitäkäähän itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!
Blogin kirjoittaminen on varsin voimaannuttavaa - kiitos siitä myös kaikille teille ♥.


♥♥♥

 VillaVaahtokarkki