sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Toisena adventtina



 Tämän joulufiilistelijän saldo on ollut täällä blogin puolella vähän köyhää, kun olen ollut niin laiska kuvaaja. Kaikenlaista projektia ja touhua lasten kanssa on koko ajan meneillään, mutta miten sitä saisikin pysäytettyä itsensä välillä edes muutaman räpsyn ottamiseen...Vielä kerkesin toista adventtia toivottelemaan edes muutaman kuvan kera.



Tytöillä on nallekalenteri, jonka ompelin itselleni vuosia sitten abivuotenani, kun asustelin silloin jo omillani. Muistaakseni inspiraatio ja ohje tuli Uudet käsityöt -lehdestä. Tosin nallet eivät tällä hetkellä varastoi koko adventinajan yllätyksiä pussiinsa, koska täällä on muuan pieni mies, joka pistäisi herkut parempiin suihin. Niinpä pitää äidin muistaa ladata kalenteri joka ilta uudelleen:)   



 

Tässä vielä ennen julkaisematon 1. adventin kuva.

Sitten tämän päivän ohjelmaan...

 Arvaako joku mitä yhteistä on yllä näkyvillä pikkupöllöillä?
Vihjeeksi annan, että kuvan pöllöjen yhtenevyydet liittyvät jotenkin loving white -blogiin.
Kävin tyttöjen kanssa kässäkerholaisten joulumyyjäisissä tekemässä joitakin ihania löytöjä.

Elämän kevät -blogin Kamomilla oli leiponut ja koristellut kauniita pipareita.
Apinalandian Nonnan pöydästä tarttui mukaan nätti henkari, jossa oli kiva idea.
 

Näille kaikille löytyi mieleinen käyttötarkoitus, jonka paljastan myöhemmin. Myyjäisistä niin mielellään haluaisi vaikka mitä, mutta silti piti pitää pää kylmänä, että mitä oikeasti tarvitsee. Mielelläni silti ostan muidenkin käsin tekemää, kun itse tiedän paljon käsitöitä tekevänä hintojen olevan kohdallaan. Nyt on saatu taas muutama uniikki sisustuksellinen söpöläinen Villa Vaahtokarkkia somistamaan:) Mukavaa viikon alkua kaikille!


XXX

VillaVaahtokarkki

12 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia! Ja toi henkari on tosi ihastuttava kukkineen kaikkineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu - Nonna oli osannut tosiaan värkkäillä ihstuttavia henkareita:)Pitänee vielä virkkailla omista varastoista löytyvät henkaritkin samaan teemaan sopiviksi.

      Poista
  2. Täällä ihastelemassa kuvia ja tunnelmia. Nuo punaiset ruusut sopivat niin hyvin havujen pariksi. Laitoin sinulle viestiä juuri tulemaan sähköpostitse.
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! Taitaa tulla noista havuista ja punaisista ruusuista teema joulupöydän kattaukseenkin, niin saa pöydän sopimaan verhoihin. Käyn kurkkaamassa mailin :)

      Poista
  3. Ihania löytöjä olet tehnyt - vaan mitä muutakaan voi noilta naisilta odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania löytöjä tosiaan käsistään näppäriltä naisilta:)

      Poista
  4. Suloisia hankintoja ja tyylikäs adventtikynttiläasetelma. Iloista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Nainen Talossa ja iloa myös sinun viikkoosi!

    VastaaPoista
  6. Kamera on ollut täälläkin viime aikoina vähän liikaakin piilossa... Kivat ostokset olet tehnyt! Edellisessä postauksessa esittelemäsi kodinhoitohuone näyttää kovin käytännölliseltä ja mikä tärkeintä äidin toimiston kohdalla, kauniilta :) Mukavaa loppuviikkoa ja joulun odotusta!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anna G! Pitää tässä varmaan molempien tsempata ja kaivaa kamera esiin ahkerammin:) Mukavaa loppuviikkoa ja joulun odotusta myös sinne!

    VastaaPoista
  8. Tämä postaus lämmitti kovasti mieltä näin aamun pöpperössä! Kiitos!

    Nyt on tosiaan se hetki, että kuvaaminen jää vähemmälle, kun ei niitä valoisan hetkiä oikein ole! No, kohtahan se päivä taas pitenee ja sitten kuvataan lisää paremmassa valossa.

    ps. Teillä on sitten kaunista!

    VastaaPoista
  9. Kiva, jos mieltäsi lämmitti. Ilo oli minun puolellani :)!

    VastaaPoista