Aivan ensimmäiseksi kiitän kaikkia teitä ihania pöytäpulmapostaukseen kommentoineita! Teidän lukijoiden näkemyksistä oli paljon apua pähkäilyyni. Tämä on ehdottomasti blogin kirjoittamisen parasta antia, että voi saada apua muilta samoista asioista kiinnostuneilta. Tervetulon toivotus myös kaikille uusille lukijoille! Tässä postauksessa ajattelin pitää ensimmäisen arvontani, koska jotenkin tulin niin hyvälle mielelle siitä, että moni on tänne blogiini jo löytänyt, vaikka vasta alle 30 postausta olen ehtinyt tänne rustata. Tämä on tainnut ainakin tähän asti olla sellainen blogi, jonka ehtii yhden kahvitunnin aikana läpi kahlata:)
Ompeluhuoneen pöydällä on pitkään pyörinyt pätkä Burberryn silkkikangasta, jonka alkuperäisen käyttötarkoituksen olin ehtinyt jo unohtaa, joten valmistin siitä yllä olevassa kuvassa näkyvän sydännauhan teitä lukijoitani ajatellen. Jos voittaja ei voi jostain syystä sietää kyseistä nova - ruutukuosia, niin sen voi sitten pakata vaikka joululahjaksi jollekin, joka tykkää:) Arvonnan pidän tällä kertaa niille, jotka ovat tuonne sivupalkkiin itsensä vakituiseksi lukijaksi kirjanneet. Myös teillä bloglovinin tai blogilistan kautta vakituisesti juttujani lukevilla on mahdollista jättää puumerkki tähän postaukseen, niin pääsette siten mukaan arvontaan. Annan teille noin viikon verran aikaa huomata tämä postaus ja ilmaantua tunnistettavalla nimimerkillä varustautuneena tuonne kommenttilaatikkoon. Ja tietysti mukaan pääsevät myös ne, jotka kirjautuvat lukijaksi ennen ensi viikon torstaina 13.12. suoritettavaa arvontaa. Siten saan palkinnon vielä postitettua hyvin ennen joulua. Sydännauhassa on kymmenen sydäntä, joiden korkeus on 8cm ja leveys 5.5cm.
Nyt kuitenkin menemme vilkaisemaan sinne "kotiäidin konttoriin", josta olen varmaan ties kuinka monta postausta sitten jo maininnut...piti ehtiä tämäkin postaus jo eilen laittaa, mutta enpä sittenkään kerinnyt, kun oli vielä kaikenlaista säädettävää.
Yläkerran aulasta makuuhuoneen oven vierestä on kulku kodinhoito- ja pukeutumistilaan, jossa on koko kuusihenkisen perheemme vaatehuolto ja -säilytys. Tunnelma kotiäidin konttorissa on varsin kesäinen ympäri vuoden. Tämä on tila, jossa Lauran yltiöromanttiset ruusut saavat kukkia verhoissa ja sulostuttaa muuten niin puisevaa pyykinpesua.
Jo talon suunnitteluvaiheessa syksyllä 2007 törmäsin siihen, että juuri missään valmistaloissa ei kodinhoitohuonetta ole laitettu yläkertaan makuuhuoneiden yhteyteen, tai edes vaatesäilytystilojen läheisyyteen. Tämä voi tietysti johtua kustannussyistä, ettei haluta tehdä pesutiloista erillistä vesieristettyä tilaa yläkertaan, tai sitten vain suunnittelijoina on henkilöitä, jotka eivät ymmärrä, kuinka paljon kodinhoitotilassa tulee aikaa lopulta vietettyä. Usein kodinhoitotila on saunaosaston yhteydessä tuomassa pesutiloihin klähmäistä tekstiilipölyä tai alakerrassa täysin irrallaan vaatesäilytystiloista, jolloin perheen pyykinpesijä joutuu mielestäni aivan turhaan kuskaamaan pyykkejä ympäri taloa eri huoneisiin ja eri kerrokseen. Vanhassa kodissamme kodinhoitohuone oli tyypilliseen tapaan hämärä ja putkimainen, vaikka ei sentään suoraan pesutilojen yhteydessä. Tiedän, että sekin oli jo ylellisyyttä, koska vanhemmissa taloissa ei ole välttämättä minkäänlaisia kodinhoitotiloja.
Nyt kuitenkin, kun pääsin itse suunnittelemaan, oli kotiäidin työhyvinvointi suunnittelussa ensisijalla. Halusin koko tekstiilihuollon tuuletusparvekkeella yläkertaan makuuhuoneiden läheisyyteen niin, että vuodevaatteet on helppo puistella niitä maahan likaamatta. Tämä tarkoitti sitä, että yläkertaan oli saatava mahtumaan neljä suurehkoa huonetta kylpyhuoneen lisäksi (huomioiden, että rakennusoikeus rajoitti talon pohjapinta-alaa niin, että neliöitä ei ollut tuhlattavaksi asti). Sekä makuuhuoneesta, että kodinhoitohuoneesta on käynti parvekkeelle. Suunnittelin vaatesäilytyksen samaan valoisaan tilaan pesukoneen ja pyykinkuivaajan kanssa, jolloin pyykin voi viikata suoraan kuivurista askeleen päässä oleviin kaappeihin. Inhoan pyykinpesua, joten halusin tehdä siitä itselleni niin mukavaa kuin mahdollista. Koska vaatesäilytys on kodinhoitohuoneessa, makuuhuoneissa ei tarvita kiinteitä komeroita. Makuuhuoneiden tavaroiden säilytykseen löytyy mielestäni esteettisempiä, käytännöllisempiä ja helpommin liikuteltavia kalusteita kuin komerot. Lisäksi makuuhuoneet mukautuvat paremmin muuttuviin huonejärjestelyihin ilman kiintokalusteita ja lattialle jää myös lastenhuoneissa tarvittavaa leikkitilaa. Nyt meillä on juuri saatu valmiiksi lastenhuoneiden uudelleenjärjestely, kun isot tytöt ovat siirtyneet molemmat E:n perhoshuoneeseen.
Jo talon suunnitteluvaiheessa syksyllä 2007 törmäsin siihen, että juuri missään valmistaloissa ei kodinhoitohuonetta ole laitettu yläkertaan makuuhuoneiden yhteyteen, tai edes vaatesäilytystilojen läheisyyteen. Tämä voi tietysti johtua kustannussyistä, ettei haluta tehdä pesutiloista erillistä vesieristettyä tilaa yläkertaan, tai sitten vain suunnittelijoina on henkilöitä, jotka eivät ymmärrä, kuinka paljon kodinhoitotilassa tulee aikaa lopulta vietettyä. Usein kodinhoitotila on saunaosaston yhteydessä tuomassa pesutiloihin klähmäistä tekstiilipölyä tai alakerrassa täysin irrallaan vaatesäilytystiloista, jolloin perheen pyykinpesijä joutuu mielestäni aivan turhaan kuskaamaan pyykkejä ympäri taloa eri huoneisiin ja eri kerrokseen. Vanhassa kodissamme kodinhoitohuone oli tyypilliseen tapaan hämärä ja putkimainen, vaikka ei sentään suoraan pesutilojen yhteydessä. Tiedän, että sekin oli jo ylellisyyttä, koska vanhemmissa taloissa ei ole välttämättä minkäänlaisia kodinhoitotiloja.
Nyt kuitenkin, kun pääsin itse suunnittelemaan, oli kotiäidin työhyvinvointi suunnittelussa ensisijalla. Halusin koko tekstiilihuollon tuuletusparvekkeella yläkertaan makuuhuoneiden läheisyyteen niin, että vuodevaatteet on helppo puistella niitä maahan likaamatta. Tämä tarkoitti sitä, että yläkertaan oli saatava mahtumaan neljä suurehkoa huonetta kylpyhuoneen lisäksi (huomioiden, että rakennusoikeus rajoitti talon pohjapinta-alaa niin, että neliöitä ei ollut tuhlattavaksi asti). Sekä makuuhuoneesta, että kodinhoitohuoneesta on käynti parvekkeelle. Suunnittelin vaatesäilytyksen samaan valoisaan tilaan pesukoneen ja pyykinkuivaajan kanssa, jolloin pyykin voi viikata suoraan kuivurista askeleen päässä oleviin kaappeihin. Inhoan pyykinpesua, joten halusin tehdä siitä itselleni niin mukavaa kuin mahdollista. Koska vaatesäilytys on kodinhoitohuoneessa, makuuhuoneissa ei tarvita kiinteitä komeroita. Makuuhuoneiden tavaroiden säilytykseen löytyy mielestäni esteettisempiä, käytännöllisempiä ja helpommin liikuteltavia kalusteita kuin komerot. Lisäksi makuuhuoneet mukautuvat paremmin muuttuviin huonejärjestelyihin ilman kiintokalusteita ja lattialle jää myös lastenhuoneissa tarvittavaa leikkitilaa. Nyt meillä on juuri saatu valmiiksi lastenhuoneiden uudelleenjärjestely, kun isot tytöt ovat siirtyneet molemmat E:n perhoshuoneeseen.
Vaatteiden säilytykseen käytimme Ikean PAX-kaappirunkoja koreineen, koska koreja ja muita sisusteita on helppo hankkia itse lisää tarpeen vaatiessa. Jotenkin en rakennusvaiheessa jaksanut vielä loppuun asti miettiä, minkä verran säilytystilaa ja -systeemejä millekin tarvitaan, joten tämä ratkaisu osoittautui todella hyväksi. Peililiukuovet kaappirunkojen eteen tilattiin toisesta yrityksestä mittatilauksena huonekorkeuden mukaisiksi.
Ovi tuuletusparvekkeelle
Tämä komero oli oikeastaan pakko sijoittaa näin keskelle huonetta, koska en halunnut tinkiä luonnonvaloa tuovista ikkunoista, jotka rikkovat yhtenäiset seinäpinnat aika tehokkaasti. Eli tietty ikkunattomiin kellaritiloihin tehdyssä pukeutumishuoneessa on se etu, että kaappitilaa saa tolkuttomasti enemmän ja lattian keskiosaan jää avarammin tilaa. Nyt sai käytettävät neliöt miettiä tarkkaan, kun niitä ei ollut käytettävissä kuin noin 12m2. Peililiukuovilla saa sentään vähän luotua avaruutta, ja pukeutumistilassa ne ovat muutenkin perustellut. Ulko- ja kausivaatteiden säilytykseen meillä on oma "arkieteinen" tai vaatehuone keskikerroksessa sillä paikalla, jossa useimmiten näkyy olevan valmistalomallien kodinhoitotila. Arkieteiseenkin laitettiin varaus pesukoneelle ja lattiaan vesieristys, jos joskus tulee tarve muuttaa yläkerran kodari tavalliseksi huoneeksi tai vaikka ylellisen suureksi kylpyhuoneeksi, kun kerran vesieristyksetkin on paikallaan:). Kuvia yritin laittaa mahdollisimman monesta eri kuvakulmasta, että tilasta saisi edes jonkinlaisen käsityksen.
Ilmanvaihtokoneen paikkakin oli syynä tilaa jakavalle poikittaiselle komerolle. Se oli myös syynä sille, että tämä postaus viipyi, koska halusin saada tehtyä koneen alta tulevalle kondenssiveden letkulle ja -astialle viimeinkin suojakotelon. Aikaisemmin kondenssivesiletku roikkui rumasti ja tiputteli vetensä talvella suoraan lattianpesuämpäriin... Alla näkyy paremmat kuvat tästä esteettisestä haitasta. Koneen alle kiinnitettiin hylly, jonka hyllykiinnikkeisiin askartelin vielä pikkuprinsessan vaatteille sopivan vaatetangon jostakin yli jääneestä verhotangonpätkästä.
Pikkuprinsessan hoitonurkkaus. Pöydällä äidin ja isän perintökenkiä odottamassa käyttäjäänsä ja ystävältä saadut suloiset NoaNoan tossut.
Hoitopöydän päällä olevan mobilen rungon askartelin rakennusajalta jääneestä reikäraudasta parin pop-niitin ja spraymaalin avulla. Tarkkasilmäinen erottaa varstaamme hienot naisellisen vaaleanpunaiset kaapinovet (a 5€ / Ikea) spraymaalipurkin takaa :)
Aikaisemmassa postauksessa kerroin inhokkiväriyhdistelmästäni... äitinä en kuitenkaan voi aivopestä lastani ajattelemaan samoin, joten annan hänelle sentään mahdollisuuden oppia pitämään kyseisestä väriyhdistelmästä. Kuva on hoitopöydän yläpuolella olevan kaapin pohjalevystä.
Näkymä hoitopöydän viereisestä ikkunasta... ja sitten käännös ympäri.
Kaappien asennuksen yhteydessä huomattiin, että yläkerran ikkunoiden korkeus lattiasta onkin vain 80 cm, mikä aiheutti pyykkikaapin ja viereisen pöytäkaappilinjan eritasoisuuden...
Näkymä makuuhuoneen oven suunnasta.
Kulku takaisin aulaan. Oven takana vielä liinavaatekaappi, jonne pääsy toimisi mielestäni paremmin, jos ovi aukeaisi toiselle puolelle seinää tai jopa aulan puolelle. Tässä asiassa olemme olleet A:n kanssa erimielisiä, eikä emäntä ole saanut tahtoaan läpi :). Takana näkyy M juniorin kanssa järjestelemässä pienten valtakuntaa joulutunnelmissa.
Pikkusohvalla istuskelevat minua ja MrA:ta esittävät nuket, jotka ystävämme ompelivat meille aikoinaan kihlajaislahjaksi. Huomatkaa harvennut hiuskuontaloni. Kuvastaa kieltämättä hyvin sitä sulkasatoa, jonka imetys on saanut viimeaikoina aikaan hiusten varistessa hyvää vauhtia :). Onneksi on silti ollut, mistä varista.
Eiköhän nyt kuitenkin ole aika jo painaa julkaise-nappia, mutta sitä ennen vielä laitan yhden kuvan arpajaispalkinnosta loppuun, ettei pääse aivan unohtumaan tämän sepostuksen päätteksi. Ihanaa talvista viikonloppua teille kaikille!
|
xxxxx
VillaVaahtokarkki
Aaaaahhh... ehkä joskus minullakin on iiiisoooo kodari... :) Aivan ihanat tilat sinulla! Koko talo ;)
VastaaPoistaMutta, osallistun myös arviontaan! :D
Kiitos Rinttu ja toivon, että haaveesi iiisoosta kodarista toteutuu;) Levollista viikonloppua sinne!
PoistaAivan mahatava kodari. Ja vielä tosi järkevästi yläkerrassa makuuhuoneiden yhetydessä.
VastaaPoistaOlen tietty mukana arvonnasssa.
-Tuija-
Kiitos Tuija :) Kodarista on niin lyhyt matka makuuhuoneisiin, että jos haluaa pukea omassa huoneessa ja omassa rauhassa, voi hakea vaatteet ihan hyvin myös sinne. Pääasia, ettei mun tarvii ravata;) Tää on tätä kotiäidin työn tehostamista, kun se tuntuu olevan kaikissa työpaikoissa nykypäivänä pelin henki;)
PoistaMahtavat tilat teillä on ja paljon säilytystilaa!
VastaaPoistaja mukana arvonnassa, tottakai!
Kiitos mummeli ja mukavaa viikonloppua!
PoistaOooh, mikä ihana valtakunta sinulla siellä♥ Oma kodinhoitotila kurkkii tuolla ja osoittaa nyt mieltään:) kun kuulee, miten huokailen näiden kuvien äärellä;)
VastaaPoistaHuokaillessani tässä tipautan yhden onnenarvan mukaan ja haaveilen ihanasta palkinnosta♥
Kiitos Tinttarus - Toivottavasti sun kodarin mielenosoitus ei kestänyt pitkään;) Haaveilevaa ja levollista viikonloppua sinulle!
PoistaVoi kuinka kaunista teillä on :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa. Nova-ruutukuosi on yksi lemppareistani :)
Mukavaa joulun odotusta!
Kiitos Minna! Kiva, jos palkinto olisi mieluinen. Arpaonnea toivottelen!
PoistaArvonnassa mukana :) Kodari ei varmaan koskaan voi olla liian iso.
VastaaPoistaJuu kodariin ja pukeutumishuoneeseen tosiaan saisi kulutettua neliöitä vaikka kuinka, jos se olisi mahdollista. Arpaonnea toivotan!
PoistaAivan ihana blogi sinulla! Täältä saa kyllä hyviä vinkkejä ja inspiraatiota!
VastaaPoistaHenna
Kiitos Henna ja kiva kuulla jos jostakin inspiroidut - silloin tämä täyttää tarkoitustaan:) Ihanaa viikonloppua sinulle!
PoistaTodella mahtavat kodinhoitotilat, mutta upea on sinun kotisikin, niin kaunis, todellinen vaahtokarkki. Tepa Seinäjoelta
VastaaPoistaKiitos Tepa Seinäjoelta! Elämässä pitää olla vähän vaahtokarkkia mieltä piristämässä, ettei liian totiseksi mene;) Mukavaa viikonloppua sinulle!
PoistaTulin juuri sopivasti seikkailemaan tänne, juurikin mietittiin kuinka uudet pyykkikoneet saatais mahtumaan ja ilmankierto riittäväksi. Kiitos kovasti ja paljon, sain taas uusia ideoita.
PoistaT.anne
Ps.arvonnassa mukana
Kiitos Anne - kiva, jos sait ideoita:) Pesutornin ympärille piti tosiaan jättää tuollaisia aukkoja, että koneiden tuulettuminen toimii.
PoistaAiheutat minulle taas ihastuksen huokauksia. Olen tainnut omassa blogissani "ääneen" valitella talomme puutetta, kun vanhassa talossa ei ole kodinhoitotilaa ollenkaan ja pyykki pestään ikävästi kylppärin nurkassa....tiedän kaiken siitä tekstiilitöhnästä joka nurkassa.
VastaaPoistaSinun kodinhoitohuoneesi on unelma, onneksi olkoon <3.
Ja ihana arvonta, kerrassaan kaunis palkinto. Iloista viikonloppua!
Kiitos Nainen Talossa:) Muistan myös lapsuuden kodista, kuinka ikävää tekstiilitöhnä oli pesutiloissa. Ja silloin jouluvalmisteluihini kuului varmaankin n.11-vuotiaasta tytöstä lähtien, että halusin pestä koko sauna- ja pesutilan huolella ennen joulusaunaa. Pikkuvelikin muistaa olleensa saunanpesutouhussa mukana n. 3-vuotiaasta lähtien. Se oli meidän yhteinen joulurituaali. Ehkä nämä kodariunelmani juontuvat jo siltä ajalta:)Onni on ollut saada nyt itse vaikuttaa talon toimivuuteen, mutta tosiaan pesutiloista erillinen kodari ei ole itsestään selvyys kaikissa taloissa. Ihanaa 2. adventtia ja onnea arvontaan!
PoistaOlipa taasen mukava pistäytyä blogissasi.Olen tosi iloinen kanssasi siitä, että kaiken monenmonituisen ja -vuotisen rakentamisurakoinnin jälkeen saatte kaikin nyt nauttia kauniista talosta ja ympäristöstä.Nyt on aikaa suunnata luovuus uusille ulottuvuuksille, tämä blogisikin on jo aikamoinen luovuuden luomus plus sitten mitä muuta tuleekaan jatkossa . . .teiltä kaikilta . . .? Toivotamme oikein hyvää viikonloppua! ML,R
VastaaPoistaKiitos M-L :) Luovuus pääsee ehkä viimein uusille urille, kun viimeisetkin rakentamiseen liittyvät säädöt on tehty. Tänään on ollut kiva puuhailla "pukinpajassa" ja askarteluhuoneessa lasten kanssa koko porukalla. Ihanaa 2. adventtia sinne!
PoistaIhania kuvia, upea kodinhoitohuone...kaunis ja valoisa, mikä on tuolla puuhastellassa...
VastaaPoistaXx
Kivalta näyttää :) Ja on ihanaa, kun arki (huolto) toimii kotona. Osallistun arvontaan!
VastaaPoistaIHANA kodinhoitohuone, mutta oliko sauna alakerrassa. miten olet järjetänyt puhtaiden ja likaisten vaatteiden kulun kerrosten välillä. Mietin erilaisia järjestelyitä itsekkin, kun vihaan puhtaan ja likaisen pyykin ees taas kuskaamista. Olen samaa mieltä, että on hullua kuskata vaatteita makuuhuoneisiin kun ne tuodaan pesutilan läheisyyteen joka tapauksessa. :-)
VastaaPoistaSauna on kellarikerroksessa. Pyyhkeet ja laudeliinat olen oikeastaan kuskannut saunaan mennessä tuolla Pentikin punoskassilla, joka näkyy tuossa pikkuprinsessan vaaterekin alla, ja takaisin tullessa pyykit tulee samalla kassilla ylös. Eli enempää kuskaamista ei sitten tulekaan. Aika usein sitä kulkee yläkerrasta saunatiloihin jo valmiiksi kylpytakissa, niin pyykit jäävät jo silloin kodarin pyykkikoriin. Tosin on mulla saunan pukkarissa myös pieni rottinkinen pyykkikori, jonka pyykkipussin voi napata mukaan, jos ei kaikkia pyykkejä halua tuohon kassiin saunasta tullessa laittaa.
PoistaIhana koti :) Mistä olet löytänyt pikku prinsessan hoitonurkkaukseen tuon hoitoalustan ja suojakankaan, ihanan väriset? :)
VastaaPoistaKiitos Henna:) Hoitoalustan pohjana on itseasiassa vain melamiinipäällysteinen hyllylevyn pala, jonka päälle taittelin pehmusteeksi jonkun peiton ja päälle kääräisin Laura Ashleyn vaaleanpunaista Polka dot -kangasta, jota sattui olemaan aika runsaan pituinen pätkä varastossa (joskus olen nähnyt tuota ihan Eurokankaassakin myynnissä). Päällä Ikean ruusu- ja ruutukuosiset keittiöpyyhkeet. Ruusupyyhkeen alla on vielä muovifrotee suojana.
VastaaPoista