Vyötärölle olen etsinyt yksityiskohtaa varten vielä sopivan levyistä norsunluun väristä organzanauhaa, johon saisin pujoteltua luonnonvalkoisia helmiä. Nauhan päät saisivat ulottua kukkien (H&M) kohdalta lähes helman alareunaan asti. Pikkuprinsessan puvusta vielä sopiva kukkanen puuttuu. Yksi keskikokoinen puku on vielä vähän olkaimien osalta fiksailtavissa, mutta sitten kaikki viisi mekkoa ovat valmiina.
Isommille tytöille asuihin sopivat kengät ovat löytyneet itse asiassa jo kauan ennen kuin häistä tai kihlauksesta oli edes tietoakaan. Uskossa tuleviin häihin olin napannut ne joskus mukaani alennusmyynnistä ja nyt ne ovat juuri sopivat:) Pienelle prinsessalle ostin suloiset satiiniballeriinat H&M:stä. Kovasti olen yrittänyt metsästää isommille tytöille kauniita boleroita hihattomien mekkojen kaveriksi, mutta yhtä kaunista boleroa kuin pikkuprinsessalle (Monsoon) en vain löytänyt. Onneksi löysin sopivat huivit (edelleenkin henkkamaukasta) hartioita lämmittämään. Huivien hapsuille ehkä teen vielä jonkin muodonmuutoksen...
Kuvassa oleva kaappi on muuten ehkä tähän asti paras sisustuslöytömme. MrA bongasi sen netistä samalla kertaa pienen valkoisen klaffilipston kanssa ja maksoimme siitä huimat 60e. (Luit oikein: hinnasta ei puuttunut nollaa.) Olisin kovasti halunnut kaapin yläkertaan tyttöjen huoneeseen, mutta se ei mahdu portaikosta. Jos E siirtyy jossakin vaiheessa kirjastohuoneen puolelle, kaappi siirtyy silloin sinne uudeksi kalusteeksi. Kaapissa säilytän tällä hetkellä kynttilöitä, sisustussomisteita ja vierasvuodevaatteita.
Portaikosta pitää ottaa joku kerta vielä kunnon kuvat päiväaikaan, mutta laitan tämän kuvakulman siitä huolimatta tänne...
Loppuun vielä satunnainen otos lauantai-illan hämyssä otettuja kuvia:
Kas kas... täällä ei edelleenkään kesä meinaa lähteä sisustuksesta: poimin puutarhasta vielä ruusuja ja hortensioita. Myskimalvatkin vielä kukkivat täydellä terällä. Toivottavasti tajuavat alkaa talvehtimisen...Syksyisemmät verhot olisi olemassa, mutta näkojään laitan tänä vuonna suoraan jouluverhot seuraavaksi.
Yllätin pienet rakkaat lauantai-illan puuhissaan takan edessä. Enpä siitä takanloimotuksesta tajunnut kuvaa ottaakaan...
Tuskailen teknisten vaikeuksien kanssa näitä päivityksiä tehdessäni. Nytkin kuvat ja teksti pomppivat jotenkin kummasti tässä tekstiä kirjoittaessa kursorin mukana enkä tiedä mistä se johtuu. Kursoria on vaikea saada pysähtymään tekstissä oikeaan kohtaan, jos haluaa korjata typovirheitä. Teksti vain karkaa kursorin kohdalta taas toiseen kohtaan. Eilen illalla sain päivityksen jo lähes valmiiksi, mutta aamulla kuvat näkyivätkin jotenkin kummallisesti vain pieninä rivivälikuvakkeina. Esikatselussa kuvat näkyivät oikein, mutta en silti uskaltanut tekstiä julkaista, koska en ollut varma näkyisivätkö kuvat enää lopullisessa versiossa blogin puolella. Siispä poistin kuvat ja takkusin taas aikani saadakseni ne uudelleen paikoilleen... Jostain syystä blogger ei osannut hakea kuvia kollaasit-kansioista, johon ne olen yleensä tallentanut sopivaan kokoon. Osaisiko joku ihana lukijani kertoa, miten saisin kuvat jotenkin helpommin sopivan kokoisiksi kuin vain muuttamalla ne kollaasiksi? Jotenkin mulla on sellainen tunne, että teen tätä blogia nyt jotenkin ihan liian vaikealla tavalla... Todella turhauttavaa, kun tämä tietotekninen osaamiseni riitä ei tämän viruksen sotkeman koneeni kanssa räpeltämiseen. Jotakin tarttis asialle tehdä ja nopeasti... No jupinat sikseen ja toivottelen teille kaikille ihanan leppoisaa sunnuntaiaamua!
VillaVaahtokarkki
Oi kuinka kauniit mekot! Ihanat! :)
VastaaPoistaKiitos Mari:)
PoistaMinäkin tuskailen välillä tekniikan kanssa enkä valitettavasti osaa auttaa. Mutta onneksi sait tämän ihanan postauksen kuitenkin tehtyä! Kauniit mekot ja ihana koti. Tuo kaappi on todellinen löytö. Haluaisin myös hankkia kattokruunuja nykyisten valaisimien tilalle. Meillä vielä miehen kanssa neuvotellaan sopisivatko kruunut sisustukseen ;). Näytän kyllä sinun kuvasi esimerkkinä tyylikkäistä kruunuista :).
VastaaPoistaMullakin oli ensin kynnys lähteä tällaiselle bling-bling -linjalle, kun en ollut aikaisempaan asuntoomme kristallia voinut kuvitellakaan, mutta sitten kun löysin L.Ashleyn pienet ja kevyet kristallipendantit, annoin homman lähteä ihan lapasesta ja nyt niitä on sitten vessoja myöden. Niin se maku vaan voi muuttua...Epäilemättä teidänkin ihanan talon tyyliin kristallikruunut sopisivat, eli jatka vain miehesi mielen pehmittämistä:)
PoistaVoi miten taitava olet! Ihanat ihanta mekkoset! En valitettavasti minäkään osaa auttaa teknisissä ongelmissa. Viettäkää iloiset häätjuhlat!
VastaaPoistaKiitos Tuire -- On ihanaa päästä pitkästä aikaa häihin. Kahden- ja kolmenkympin välillä olimme noin kolmissakymmenissä häissä, eli aika hyvä repertuaari erilaisista häistä tuli nähtyä ja tunsin silloin jopa pientä hääuupumusta. Nyt taas juhlitaan hymyssä suin lähes 200 ihmisen voimin:)
Poistaaivan ihanat nuo mekot..onpa sulla ollut hommaa niissä. mutta kannattaa se kun lopputulos on noin upea.
VastaaPoistatuoo iso kaappi on oikea unelma, voi että mikä löytö. rakastan vanhoja huonekaluja.
herttaiset lapsoset kun viihtyvät niin hyvin yhdessä. pienokainen myös.
mukavaa iltaa sinnepäin!
Kiitos M! -- Mekkojen suhteen tosiaan voisi päästää itsensä helpommallakin, jos löytyisi sopivat puvut valmiina, mutta halusin sovittaa puvut häiden teemaväreihin sopiviksi. Niitä voi onneksi käyttää hyvin myös muissa juhlissa. Aurinkoista alkuviikkoa sinne teille!
PoistaSuloiset <3 Meillä on ensi kesänä (vasta) lähisukulaisen häät ja innoissani ostin jo meidän tytöille mekot, kun näin kauniit. Toivottavasti mahtuvat vielä ensi heinäkuussa... Olin vaan niin intona :.)
VastaaPoistaKiitos Marsa -- Sinulla kävi tuuri, että löysit tytöillesi jo sopivat mekot. Kun tekee tuon tapaisia löytöjä, on kyllä aina innoissaan. Kiva kun kommentoit, piipahdanpa vastavierailulle heti kun ehdin:)
PoistaTosi hienoa, kaikilla viidellä morsiustytöllä ihanat juhlapuvut! Sinulla olikin noissa aikamoinen urakointi,mutta varmaankin mieluista ja haastavaa puuhaa taidoillesi. Hääjuhlatunnelman kaunis osuus- ja tytöille ikimuistoinen kokemus! Onnellista hääjuhlaa morsiusparille ja teille kaikille !
VastaaPoistaKiitos M-L -- Tämä on tytöille varmasti näitä once in the life time -kokemuksia. Sanon terveisesi myös M:lle ja P:lle! Terveiset myös sinne:)
PoistaEn malta odottaa, että saan yhden noista päälleni! (onnentyttö) :-D
VastaaPoistaYlihuomenna sitten testaillaan, onko puku sopiva. Toivottavasti:) Nähdään
PoistaTodella ihastuttavat mekot!! Olet kyllä taitava. Varsinkin tuo pienin kaikista on niin suloinen pikkuisine kenkineen :)
VastaaPoistaKiitos marsipaanipossu ja kiva kun löysit tänne! Tulen mieluusti vastavierailulle lähiaikoina:)
PoistaOmpa ihastuttavat mekot kerrassaan ja kauniita kuvia muutenkin täällä! :) Mukavaa viikkoa sinne!
VastaaPoistaKiitos Ruususuun äiti ja mukavaa loppuviikkoa myös sinne!
PoistaVoi miten kauniit mekot!
VastaaPoistaKiitos Jaana:) Raikkaan aurinkoiset pakkasaamun terveiset täältä sinne!
VastaaPoistaIhanat morsiusneitojen asut!
VastaaPoistaHuomasin jossain tämän hauskan bloginimen ja piti kurkistaa, olikin niin mukava blogi että jäin lukijaksesia heti eka käynnillä!
Kiitos mummeli ja tervetuloa mukaan lukijaksi:)
PoistaSuloiset mekot! Olet tosi taitava. Ja toi kaappi.. Mikä aarre! Mukavaa uutta viikkoa!
VastaaPoistaKiitti Sally, nyt on veljen ynnä vaimonsa häät onnellisesti vietetty ja iloinen mieli...tosin kaikesta häähössötyksestä vähän lepäilen, ettei vielä uutta päivitystäkään ole tänne saanut aloitettua, mutta enköhän tässä pikapuoliin taas virkoa:)
VastaaPoistaaw ihanat mekot!
VastaaPoista