Mehukkaita epäsisustuskuvia

Keskiviikon terveisiä! Nyt on pakko laittaa välipostausta ihan reaaliajasta. Eilen oltiin ahkeria ja mehumaija porisi koko päivän. Sekamehua valmistui 18 litran pulloa. Mökkireissulla oltiin poimittu kaksi sangollista viinimarjoja, muutama litra villivadelmia, vähän juolukkaa ja mustikkaa. Lisäksi laitettiin joukkoon vuosikertamarjat pakkasesta: viinimarjoja, puolukkaa, karhunvatukkaa, mustikkaa ja mansikkaa. Nuo Ikean pullot ovat kyllä hyviä ja edullisia (1.90€) omien juomien valmistukseen.

  En tiedä mikä tarve mulle tuli taas muistuttaa kaikille, joiden ruutuaika ylittää reilusti puolitoistatuntia päivässä, että täällä beigevalkoisessa alakerrassamme (jos tekstiilejä ei huomioida) ei elämä todellakaan ole aina niin beigevalkoista.   Tuo noin puolitoista tuntia on aika, jonka jälkeen olen huomannut oman todellisuudentajuni ja medialukutaitoni alkavan hämärtyä. Alan sen jälkeen jo häilyvästii kuvitella, että joissakin kodeissa on aina ja ikuisesti vain siistiä, tai että skandinaavinen minimalimi on ainoaa tyylikkyyttä, tai että romanttinen tyyli taas aina pikkusievää ja mautonta näpertelyä, tai että kaikissa kodeissa on valkoiset ektorpit ja poivrenoir ja seldemer -tyynyt, tai että beigevalkoisuudessa ylipäätään on jotain vikaa. Hehe, sietokykyni on siis melkoisen pieni, ja siksi yritän pitää todellisuudentajustani jotenkin kiinni tekemällä kaikkea muuta kuin istumalla ruudun ääressä. Ehkä ajatus tähän postaukseen lähti Jennin hauskan sarkastisesta kirjoituksesta. En tiedä meneekö tää jo blogimaailman sosiaalipornoksi, mutta näytän kumminkin taas muutaman kuvan todellisuuden toisesta ääripäästä, vaikka tiedän, ettei tarttis. Olenhan siihen pari kertaa aiemminkin sortunut. Sulkekaa silmänne, ketkä ette halua katsoa. Lupaan sitten Katri Lehtolan ottamia sisustuslehtikuvia lähitulevaisuudessa vastapainoksi;) Ja ehkä en enää tämän jälkeen koe tarvetta todistella, että vaahtokarkin näköisessä kodissa asuu ihan tavallinen perhe, vaikka tiedän, että jotkut medialukutaidottomat  ja ennakkoluuloiset luokittelevat mutkin Jennin juuri mainitsemaan pioni-äitien joukkoon. Mulla ei ole kuitenkaan tarvetta ylläpitää erityisemmin sellaista mielikuvaa, vaikka varmasti joskus sellaisia pioni-äidin "täydellisiä" hetkiä joukkoon mahtuukin. Oon miettiny, että noi ennakkoluuloiset tai sarkastiset luokitukset on jotenkin aika hauskoja, vaikka harva niihin muotteihin kumminkaan mahtuu. Ei nihin turhan tunteellisesti kannata suhtautua, vaan pilke silmäkulmassa;)

 Mehunkeiton lomassa oli näppärä aloittaa huoneenvaihtoprojekti. Työhuoneesta tehdään viimeinkin vanhimmalle tytölle oma huone. Vuoden aikana hän on hyvin kypsynyt ajatukseen perhostapeteista ja huoneensa jakamisesta luopumiseen. Kiva saada taas oma huone ja omat jutut.

Aamulla kuvasin työhuoneestamme kuvakulman, jota en aikaisemmin ole teille näyttänyt tai kuvannut. Pianomme on nimittäin todella ruma. Mun todellakin tekis mieli tarttua suhumaalipulloon ja maalata se vaikka pinkiksi (tai edes valkoiseksi tai vaikka beesiksi, hehe). Se kun ei ole mikään Steinway.

Paitsi, että se näyttää tässä kuvassa paljon todellisuutta paremmalta, vaikken olekaan kuvaa käsitellyt... Kuvia en ikinä saanut työhuoneen historian aikana seinälle kollaasiksi, vaan ne jäivät kököttämään tuohon pianon päälle sekalaiseksi seurakunnaksi.

 Kirjahyllyjen tyhjennys oli jo alkanut...

... ja hävityksen kauhistus olohuoneessa sen mukainen. Just oltiin ennen lomareissua siivottu. Siisteydestä sai nauttia loman jälkeen siis tasan sen lyhyen hetken myöhään sunnuntai-iltana, kun tultiin kotiin, eikä lomalaukkuja ja nyssyköitä oltu kannettu vielä sisälle... Ne, jotka luitte sen Kodinrakentaja-lehden jutun, verratkaa näkymää. Arjen variaatio on melko suurta yhdenkin päivän aikana;) Tai itse asiassa tää pieni kaaos jatkuu vielä useamman päivän, jos se MrA maalaa vanhaa kaappia ja mä en ehdi järkkäilee noita rojukasoja. Aina, kun on jokin isompi projekti menossa, täällä on melko boheemin näköistä. En pysty todellakaan pitämään kaikkia palikoita kasassa, jos joku niin luulee, eikä mulla ole tarvetta kenellekään niin luulotella. Olen oppinut sietämään kaaosta, vaikka se ei olekaan luonteeni mukaista. Sotkun takia en kovin helposti suostu hermojani menettämään, mutta rajansa tietysti kaikella, ja silloin ei pienestä kiukkuenergiastakaan ole haittaa. Nyt rajat saa olla aika joustavat.

Illalla lattiaakin jo alkoi näkyä. Olohuoneen vanha kaappi siirtyi MrA:n ruiskumaalaamoon autokatokseen. Kaappi tulee sen jälkeen uuteen tytön huoneeseen. Se oli kätkenyt sisään juhlasomisteet, kynttilät jne., joita en keväällä ollut ehtinyt kunnolla järjestää ja karsia. Nyt kirppikselle lähtee taas yhtä sun toista iso läjä.

Kirjahyllyjen lasien taakse taidan hommata sellaista beigevalkoista kirjatapettia ihan vaan niiden kiusaksi, joita se ärsyttää. Ehkä kuitenkin ilman tota beigevalkoista, hehe. Kirjojen riemunkirjavat värit toisaalta pomppaavat silmille, toisaalta ovat niin kodikkaita. Sävysävyyn tai aakkostaen en niitä ala järjestellä, koska järjestys on aihepiireittäin kaikkea maan ja taivaan väliltä.

 

Illalla työpöytäkin löysi paikan olohuoneen vanhan kulahtaneen tuunausta odottavan funkkissenkin  kohdalta. Pöydän ääressä uudella paikalla nytkin tätä postausta kirjoittelen. Tuntuu toimivalta paikalta tietokoneelle keittiöpöydän sijaan. Työhuoneessa kone ei koskaan viihtynyt. Ehkä syksyn tullen koululaiset siirtyvät tekemään läksyjään vihdoinkin  keittiönpöydän sijasta tämän pöydän ääreen. Kotitoimisto on käytännöllisin aivan keittiön läheisyydessä. Huomatkaa toi ällön sininen Ikean kassi. Tai jotkuthan siitäkin väristä tykkää. Siellä on tapetit, joiden kuvia juuri laitoin yläbannerin alta löytyvälle rakentajan kirppikselle... käykää kurkkaamassa, jos kiinnostaa. Edullisesti tapetit vaikka mökistä makkariin.
 Ja rajaamalla sain tuosta yllä olevasta näkymästä ihan kelpo sisustuskuvan...

...paitsi auts... piti ottaa vielä uusiks, kun noi johdot tuolla alavasemmalla näkyivät.

 Ennen lomareissulle lähtöä mulla oli projektina myös ulkovarastomme siivous, maalaus ja hyllyjen uudelleen järjestäminen. Seinät olivat jääneet ennen muuttoa vain kipsilevypinnalle. Haluan saada varastoon joillekin kasveille talvehtimismispaikan, joten toimeen oli vaan ryhdyttävä, ja hyvä niin.

Siivous oli tooodella hidasta, koska erinäisiä muistolaatikoita jälleen löytyi. Ne keväällä näyttämäni permanenttirullat osoittautuivat nimittäin vain jäävuoren huipuksi. Muutimme ensimmäiseen asuntoomme häiden jälkeen silloin joskus vuonna miekka ja kirves, kun olin 19 v. Sen jälkeen muuttoja on ollut vain kolme ennen edelliseen kotiimme muuttoa, joka oli vuonna 2001. Motivaatiokämppään ja tähän kotiin muuttaminen olivat melkoisia paniikkimuuttamisia, jolloin en ehtinyt/jaksanut käydä läpi kaikkia tavaroita. Eli voitte kuvitella, että näin pitkällä yhteisellä hamsteritaipaleella sitä karsittavaa on vaan kertynyt, vaikka tolkuttomasti olen vuosien varrella tietty vaatetta ja tavaraa Fidaan ja kierrätyskeskukseen kärrännyt.  Mitään en ole jaksanut myydä sitten opiskeluaikaisten kahden Hietsureissun jälkeen. Tässä vielä kuvia siitä kaaoksesta.  

 Kaikkea epämääräistä rojua oli kertynyt mm. järkyttävä määrä rakennusaikaisia maalipurkkeja, jotka olivat pakastuneet ja pilaantuneet.

 

Varastoa siivotessa löytyi laatikollinen vanhoja kirjeitä ja kortteja. Jotka tietenkin pienimmät levittivät pitkin ja poikin lattiaa.  Ei taida nykyajan nuorilla tällaisia kokoelmia kertyä. Toisaalta se on aika ihanaa, että on tallessa ne mun ja rakkaani seurusteluajan kirjeetkin. Vino pino nuoruuden herkkää ja kihelmöivää ihastus- ja rakastumisvaihetta. Mun viestintä on tainnut jäädä tuolle kirjeenvaihtoajalle. Olen sielultani hidas. Tekstiviesteihin ja sähköposteihin totuttelukin vei aikoinaan todella kauan. Enkä vieläkään koe niitä omimmiksi. Olisin sopinut paremmin elämään ihan toiselle vuosisadalle... Ja Facebookissa en edelleenkään ole, vaikka nyt sitä sentään jo harkitsen. 

Tää on taitanut olla samalla totuttautumista siihen, että olen armottomasti keski-ikäistynyt, kun huomaan tonkivani 20 vuotta vanhoja seurusteluajan kirjeitä (meidän seurustelun alkamisesta tuli huhtikuussa 20 vuotta!) ja neljännesvuosisataa vanhoja ripariajan kirjeitä. Mut hei tää on kivaa olla keski-ikäinen! On ihana elää todellisuudessa, eikä median ja elokuvien luomassa epätodellisuuskuplassa, jossa tää maailma on vain kaksviivakolmekymppisten. Arki on ihanaa, mehumaija porisee ja hilloja valmistuu!:)
 Oletteko te säilöneet kirjeenvaihtojanne, tai edes vain tämän kauden satoa?

Tällaista tällä kertaa, ja tää sai nyt olla viimeinen kerta kuvin tätä sorttia - mukavaa keskiviikkopäivää kaikille!

VillaVaahtokarkki

P.S. Ei hitsit, miten saatoinkin unohtaa vielä pari parasta kuvaa:
 
Lomareissulla on poikettu mäkkärissä ja äidin esteettinen painajainen on kulkeutunut kotiin asti... ja se taatusti kulkeutuu myös energiajätteeseen huomenna. Täysin turha toimimaton kapistus, sekä lasten, että äidin mielestä. Pienin siitä pari minuuttia jaksoi iloita. Aina ei muista erikseen sanoa, että ei oteta leluja ateriaan...

... mutta tytön matkapuuhakirja kertoo kaiken oleellisen sotkunkin keskellä:)

Adalmiinan Helmessä & ystävän pihamaalla

 

Viimeisen kolmen viikon aikana olen räpsinyt yli 1700 kuvaa. Voitte varmaan  arvata, että olen runsauden pulassa, mitä niistä tänne blogiini laitan ja varsinkin millä ajalla. Nyt leikin PicMonkey -ohjelmalla ja ymppäsin tänne varsinaisen kuvaähkyn tehokkuusajattelullani.  (Ja tehokkuus on ainakin joissakin asioissa mielestäni ahneutta ;)). Pahoittelen, että teidän lukijoiden kannalta tämä tapa ei ole ehkä mieluisin, koska osaa kuvista saa nyt tihrustaa oikein toden teolla. Varsinkin ystäväni piha olisi ansainnut kunnon kokoiset kuvat, mutta postauksesta olisi tullut kilometrin mittainen. En osannut laittaa kollaasien leveyksiä ihan kohdalleen. Jostain luin, että jos kuva on 600 pikselin levyinen, se ei kuluttaisi blogin kuvatilaa käytännössä ollenkaan, mutta ei se oikein toiminut tuossa pitkässä kollaasissa. Yritin maustaa postausta vielä muutamalla suuremmalla kuvalla tuonne sekaan.

Lähden tällä kertaa liikenteeseen niistä kuvista, joita napsin paimiolaisesta sisustusliikkeessä vieraillessani ystäväni luona. 

Poikkesimme ystäväni kanssa vanhasta tavarasta kiinnostuneen sisustustajan unelmakohteeseen eli Adalmiinan Helmeen. Vanhaan navettarakennus on täynnä ihania aarteita. Jostakin syystä kamerani etsimeen hakeutui liikkeestä useampikin kaunis valaisin. Mitään en varsinaisesti ollut etsimässä  tai hakemassa, eikä mitään sen suurempia heräteostoksiakaan tullut tehtyä, mutta muutamaa juttua jäin kyllä hauduttelemaan. Kellarikerroksen rouheampiin tunnelmiin monikin juttu olisi sopinut.

Tällaisella vanhalla kahvimyllyllä tekisi mieli jauhaa itse paahdetut kahvipavut ja hauduttaa niistä kunnon nokipannukahvit. Olen tässä viime viikolla saanut maistaa yhtä ja toista "ennen vanhaan" elämystä, joista voin kertoilla toiste sitten lisää. Ja sitten myös saatte tietää, miksi tänä kesänä vanhojen tavaroiden liikkeet ovat minun osaltani jääneet ihan perustellusti lähinnä kuvauskohteiksi.

Adalmiinan Helmessä lumoutui jo pelkästään tavaroiden silmiähivelevän kauniista esillepanosta ja tunnelmallisesta valaistuksesta.

 

Pitihän pikkuprinsessan päästä kokeilemaan, onko patjan alla herne... ihan jo senkin vuoksi, että liikkeen nimen osat löytyvät myös pikkuprinsessamme nimestä. (Sandaalit olivat sitten justiinsa kaupasta haetut ja käyttämättömät - muuten en häntä tuonne varsin arvokkaan pellavapäväpeiton päälle olisi ne jalassaan päästänyt.) 

Tästä vanhasta ikkunanpokasta saisi vaikka upean sängynpäädyn tai peilin. Tuonne taakse esimerkiksi kaunis silkillä päällystetty ja pehmustettu ohut vaneri vain kiinni - olis aika chic...

Uutta ja vanhaa säilytysratkaisua sulassa sovussa esim. päivän posteille.

Kaikenkaikkiaan Adalmiinan Helmi oli mainio retkikohde, kun aivan lähellä on vielä eläintila, jossa lapsetkin viihtyvät. Siellä on muun muassa seepra-aasi ja paljon muitakin kivoja eläimiä. 

Sisustusretkemme päätteeksi kuvailin vielä ystäväni pihamaata. Harmillisesti kävi amatöörimäinen moka, etten ollut ladannut kamerani akkua ennen reissua ja se päätti kesken kaiken tietysti simahtaa. Onneksi Lumia 920:n hyväksi osoittautunut kamera pelasti pälkähästä ja sain sillä räpsittyä loput kuvat. 

 

  

Pihamaalla on paljon luonnonkalliota. Kissankellot kukkivat kauniisti kallion koloissa. Tontilla on myös lähdepohjaan kaivettu lampi lumpeenkukkineen. 

  
Ystäväni oli juuri tuunannut tytölleen vanhan 70-luvun leikkimökin. Vanha tummanvihreä maali oli vaatinut kuulemma ylleen neljä uutta maalikerrosta.

Etualalla oleva hiekkalaatikko on tehty tontilta kaatuneiden puiden rungoista.

  Oliko ystäväni takapihalla todellakin keskellä kesää lunta?

 Ehei, vaan mielettömän hieno vaalea kallio, joka paljastui metsän alta, kun kaksi vuotta sitten tapaninpäivän myrskyssä heidän tontiltaan oli kaatunut 50 puuta. Näky myrskyn jäljiltä oli ollut kuin mikäkin sodan jälkeinen taistelutanner. Juurakoiden raivauksen jälkeen kallio raavittiin esille ja pestiin. On aika upea ilmestys, vai mitä?

Nyt toivottelen kaikille rentouttavaa ja aurinkoista sunnuntaita!

XXX

VillaVaahtokarkki

Ystävän kodissa

Onnistuin vähän sössimään tämän postauksen julkaisussa, kun se livahtikin jo kerran tänne keskeneräisenä. Se siitä puhelinpostauskokeilusta... hädissäni tulin sitten poistaneeksi ja tuhonneeksi koko tekstin kuvineen, enkä osannutkaan sitä enää palauttaa. No, ei kun uusiksi meni, mutta harmittaahan se tietysti, että aikaa siihen hujahti. Ja näköjään noinkin lyhyessä hetkessä aika moni ehti tulla tänne kurkkaamaan turhaan, kun linkkikuvakkeet olivat näköjään päivittyneet muissa blogeissa tämän postauksen mukaisiksi...

Tein yllärivierailun ystäväni luokse Paimion suuntaan. Innostuin leikkimään sisustuslehtikuvaajaa heidän  kodissaan, vaikka häntä tietysti hieman stressasi, etten sen kummemmin ruvennut paikkoja stailaamaan. Ja mitäs sitä stailata, kun ei ole mitään stailattavaa. Niin kaunis koti heillä on. Sain luvan julkaista ottamiani kuvia teidän muidenkin iloksi.

Eteisestä avautuu avara näkymä asuntoon. Lattia on tummaksi petsattua siperianlehtikuusta. Kauniin sirot kattokruunut on tilattu Italiasta.

Riviera Maisonin tilavassa astiakaapissa säilytetään kauniita juhla-astioita.

Olohuoneen ruokailutilassa pöydän yllä on aidosti vanha belgialainen kristallikruunu. Pöytä on RM.n mallistosta.

Saunan yhteydessä on viihtyisä pukeutumistila. Kuka muuten arvaa, mitä tyynyjen takana lukee? Käänsin ne tahallani toisin päin, että sen verran kuitenkin stailasin;)

Saunoja voi ripustaa vatteensa kauniiseen vanhaan naulakkoon (kunnostettu).

Ikkunapeili on hankittu Adalmiinan Helmestä, josta taidan laittaa tänne lisää juttua kuvien kera myöhemmin.

 Tytön huoneessa oli mukavat leikit ja suloinen keijukoristeinen peili.

Olohuoneen puolella oli vielä toinen upea ja aito belgialainen kristallikruunu, joka olisi itseasiassa myynnissä. Alla kuvia valaisimesta upeine yksityiskohtineen.

Jos kyseinen kaunotar on etsinyt juuri sinun kotiasi, laita rohkeasti tiedustelu sähköpostiini, niin voin välittää myyjän yhteystiedot.

Tällä erää päättelen tähän, kun aika on vähän kortilla, mutta taidan laittaa vielä tälle jutulle jatkoa ystäväni kauniista pihapiiristä...

Kesäistä uutta viikkoa teille kaikille!

XXX

VillaVaahtokarkki