tiistai 27. maaliskuuta 2012

Miksi kirjoitan?

Aloittaminen on vaikeaa.  Niin kauan olen jo harmitellut, että rakennusaikaiset muistot ovat arkistoimatta, että nyt siihen on tultava loppu. Kirjoitan aluksi takautuvasti Villa Vaahtokarkin tapahtumia rakennusajalta pikakelauksella keväästä 2007 alkaen. Villa Vaahtokarkkihan ei ole mikään virallinen talomme nimi, mutta se jäi elämään tyttömme  eskariopen kommentista, kun hän oli rakennusaikana piipahtanut vastapäisessä naapurissa ja nähnyt tulevan talomme (Kiitos Susanna!). Sillä nimellä tosin löytyy myös erään suloisen nuoren tytön blogi, joten oman blogini nimeksi en sitä voinut laittaa. Mietin jo pilke silmäkulmassa nimivaihtoehtoina myös Villa Kermakakkua tai Villa Hattaraa koska sellaiseltahan talomme näyttää. Hilpeää tyylivaihtelua tämä on modernin kivitaloasumisen jälkeen, mutta silti jotenkin enemmän minua...Siksi blogin ulkoasukin saa olla aluksi niin vaahtokarkkimaisen makea kuin mahdoillista.

Ensi sijaisesti kirjoittelen itselleni omaksi harrastuksekseni, ilokseni, ja tapahtumia arkistoidakseni, koska elämän ruuhkavuosissa pian neljän lapsen äitinä tarvitsen omia pysähtymishetkiä. Tämä on siihen mielestäni hyvä ja helppo tapa, vaikka bloggaamisen opetteluun meneekin vielä vähän aikaa. Tässä ei kuitenkaan ole koko elämäni, enkä aio käyttää siihen enempää aikaa kuin harrastuksiin yleensä käytetään. Toiseksi, viime vuosina en ole ehtinyt pitää ystäviin ja sukulaisiin niin hyvin yhteyttä kuin olisin halunnut. Tänne voin pyytää heitä piipahtamaan, jos he haluavat tietää, mitä viime vuosina olemme puuhailleet. Moni ystävä kun ei vielä ole ehtinyt kylään muuttomme jälkeen. Saa nähdä minkälaiseksi blogini lopulta muodostuu, mutta tässä vaiheessa en aio pitää sitä täysin yksityisenä. Kirjoitan siis nimimerkin takaa, vaikka useimmat tänne vierailulle tulevat ovatkin tuttuja entuudestaan, tai saattavat minut syystä tai toisesta tunnistaa.

Jossakin vaiheessa blogini  muuttuu enemmän sisustus-, käsityö- ja puutarha -aiheiseksi. (Silloin luonnollisesti ne ystävät, joita kyseiset aihealueet yksityiskohtineen eivät niin kiinnosta, voivat pitää minuun muulla tavoin yhteyttä. Facebookissa en ole ikävä kyllä kirjautuneena, enkä toistaiseksi haluakaan sinne kirjautua.) Olen saanut monelta läheiseltäni ja ystävältäni rohkaisua siihen, että ne käsillä tekemisen taidot, joita olen Luojaltani lahjaksi saanut, olisi hyvä jakaa myös eteen päin muille innoitukseksi. Siinä he ovat oikeassa. Siinä kolmas syy tarinoida. Kotiäitinä neljän seinän sisällä lahjat jäävät helposti vain omaksi iloksi, eikä se ole mielestäni suinkaan elämässä tarkoitus. Viimeisen vuoden ajan olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti käyttänyt sisustus- ja käsityöblogeja päiväkahviseuranani ja huomannut niiden olevan loputon inspiraation lähde luovuudelle. (Kumma kyllä aktiivisimpana rakennusaikana en ollut kyseisistä blogeista edes vielä tietoinen.) Minusta on hienoa, että on tällainen harrasteblogien virtuaalimaailma, jonka kautta moni kotiäiti tai muu alan harrastaja saa jaettua ideansa ja ajatuksensa muille. Toivotan siis myös muut rakentamisesta, sisustuksesta ja käsillä tekemisestä kiinnostuneet lukijat tervetulleiksi seuraamaan Villa Vaahtokarkin tarinoita!

Kevätterveisin
Villa Vaahtokarkki

p.s. Huomasin, että ennen kuin kaiken päivän tohinan keskellä ehdin julkaista tätä alkusepustustani, olin saanut tänne jo kaksi lukijaa. Olipa mukava yllätys. Lämpimästi tervetuloa!

14 kommenttia:

  1. Blogin pitäminen on terapeuttista ja ihanaa puuhaa! Saa muistot, kuvat ja mietteet talteen! On aina mukava aloittaa ihan uuni tuoreen blogin seuraamista :) Ja aivan mielettömän kaunis talo teillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -M-! Oli mukava saada sinut etsimmäiseksi lukijakseni tänne blogiini. Nyt kello huitelee jo ties mitä (tän blogin aika-asetukset taitaa olla vielä vähän sekaisin), mutta tulen varmasti vastavierailulle blogiisi, kun on paremmin aikaa.

      Poista
  2. Hei Loistavaa, että vihdoin olemme saaneet tämän monitaitoisen rouvan pitämään blogia, tätä on odoteltu ;)
    Löysit muuten kivan blogitaustan, kehtaatko jakaa linkkiä?
    T. Ystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ystävä! Blogitausta löytyy bloggerin omasta valikoimasta ulkoasun suunnittelutyökaluista muistaakseni ´kuviot´-nimikkeen alta. Mun pitää perehtyä vielä tohon linkkauksen jaloon taitoon tarkemmin:)

      Poista
  3. Olipa mieluinen yllätys tämä blogisi. En meinannut malttaa odottaa työpäivän päättymistä päästäkseni kurkkaamaan tänne. Koetin kirjautua ja laittaa kuvanikin mutta en onnistunut.Kuva oli liian suurta tiedostoa...no,pitää päästä selville näistä, mutta HIENO juttu tämä.
    Talo on aivan ihastuttava talvisessa iltapäiväauringossa ja pihan kesäruusut kutsuvat kesän odotukseen ihanasti.
    Lämpimät halit! = ) terv. Seisissai

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seisissai, lämpimät halit sinnekin ja ihana, että pääsit tervehtimään minua tänne blogini ensimmäisenä päivänä! Toivottavasti onnistut lataamaan profiilikuvan. Kesän puutarhajuttujen odotuksesta kärsimättömänä kitkin tänään jo kukkapenkkejä, mitä roudalta ja isolta mahaltani pystyin...

      Poista
  4. Näyttääpäs blogi tyylikkäältä heti alkuun! Ihanat kuvat talosta ja täällä on niin kivan vaahtokarkkimaista!
    Bloggaaminen on tosi kiva harrastus. Itse olen saanut blogeista paljon lisäpontta kaikelle kauniille elämässäni. :) Lisään blogisi blogilistalleni, jos sopii?
    Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire! Tulen varmasti jatkossa kyselemään sulta neuvoja bloggaamiseen liittyen, jos sopii, kun olet aiheessa jo varsinainen konkari. Ja sopii ilman muuta, että lisäät blogini listallesi. Tervetuloa lukijakseni!

      Poista
    2. Saapi mielellään kysyä. Toivottavasti osaan auttaa kun vasta ihmettelen niin montaa asiaa vielä itsekin. Laitan blogisi listalleni. :)

      Poista
  5. Hei! Tosi kiva,että aloitit blogin ! Tiedänpä varmasti, että on tulossa vaikka mitä kivaa VillaVaahtokarkin tuntumasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M-L: Siitä, että Villa Vaahtokarkki on ylipäänsä olemassa, kuuluu iso kiitos myös sinulle! Jahka saan ensin nämä raksa-ajan tarinat kirjattua, niin pääsee myös muihin juttuihin. Tervetuloa ja terveisiä!

      Poista
    2. Onpa mielenkiintoista lukea ja nähdä VillaVaahtokarkin historiaa ihan tontin mylläämisestä lähtien ! Sinun luovuutesi näkyy kyllä jo tässä blogin rakentamisessakin , saati sitten itse talonrakennuksen aikana - - Haliterveiset!

      Poista
  6. Löysin sattumalta tänne. Tämä teksti oli aivan kuin minun ajatuksistani tullut. En vain saa sitä tekstin muotoon näin hyvin kuin sinä sen teit. Liitynkin heti lukiaksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi :) Tervetuloa vastavierailulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tytteli, mukava että löysit tänne ja liityit lukijakseni. Tulen mielelläni vastavierailulle:)

      Poista