Unelmista sydän vahvistuu...

Tästä kaikki alkoi :

Kevät ja syksy 2007 tontilla. Tytöt M 5v. ja E 8v.

Keväällä 2007 saimme tulevan talomme tontin. Ei mikään järvenrantatontti, mutta oikein sopiva paikka rakentaa uusia unelmia... tontin takaosassa oli soinen lähde. Koko rakennusjutun ajatteleminen osui sellaiseen ajanjaksoon elämässäni, että olin käytännössä kadottanut kykyni unelmoida yhtään mistään. Mikään ei enää kiinnostanut. Ajattelen, että minut suorastaan pakotettiin (johdatettiin) löytämään unelmani uudelleen. Kaikki kävi hyvin nopeasti, kun MrAction oli laittanut työkaverinsa yllytyksestä paperit tonttiarvontaan paria tuntia ennen määräaikaa. Kun hän illalla asiasta minulle mainitsi, sain sisälleni jännän "kutinan", etten suoraan sanoen edes yllättynyt, kun löysin postilaatikosta viikon päästä ruskean kirjekuoren kaupungin leimoilla.

Pikku hiljaa alun evvk-tilanteen jälkeen aloin päästä jutun juoneen kiinni. Sanoin miehelleni, että hommaan lähdetään siinä tapauksessa, että rakennamme myös kellarin, jonne saamme kunnon verstas- ja ateljeetilat. Vanha kotimme oli ollut oikein ihana  paikka asua,  ja kiitollisuudella muistelen siinä asumiamme vuosia. Käsitöihin ja askarteluun sopivia tiloja kuitenkin kaipasin, koska sydämeltäni olen käsityöläinen ja taiteilija (vaikkakin amatöörisellainen). Aloin nähdä rakennushankkeessa, johon meitä "ajettiin",  mahdollisuuksia uusille unelmille. Unelmien vahvistaessa sydäntä, aloin myös tajuta, minkälaisen lottovoiton olimme saaneet.

Kesälomalla 2007 piirsin ja suunnittelin jo melkoisessa  flowssa tulevia talokuvia millimetripaperille. Kaava määritteli, että talon tulee olla pastellisävyinen, harjakattoinen, kaksikerroksinen ja vaakalaudoitettu. Aumakatoksia ei sallittu. Rakennusoikeutta kahdessa täydessä kerroksessa oli 178m2. Kannustaloa piirustukseni eniten alkoivat muistuttaa, ja Kannustaloon lopulta muutenkin valmistajana päädyimme, vaikka muitakin talovalmistajia kilpailutimme. Kannustalon piirustukset ja tyyli vain miellyttivät meitä lopulta eniten.

 Rakentaminen alkoi varsinaisesti helmikuussa 2008. Päätimme, että rakennusaika ei tulisi olemaan meille mikään tiukka vuoden aikatauluun puristettu suoritus ja projekti, vaan pidemmän ajan prosessi ja osa elämää. Kolmea täyttä kerrosta ei ihan hujauksessa rakennettaisi. Tulisimme tekemään lähes kaiken sähkö- ja LVI-töitä lukuunottamatta itse talopaketin pystytyksen jälkeen. Kumpikin meistä tykkää käsillä tekemisestä ja olemme luonteiltamme sitkeän kärsivällisiä. Se, että lapset olivat jo vähän vanhempia, eikä enää ihan pikkulapsi-iässä, tekivät päätöksen mahdolliseksi. Hiljaa hyvä tulee, kuten sanotaan. Ja mihin ihmeeseen sitä tässä elämässä  on kiire,  kunhan valmista vaan syntyy ja osaa ottaa myös tekemisen osana elämää?

Olimme päättäneet, että minä jättäydyn palkkatyöstä kokopäiväisesti rakentamaan, koska määräaikainen työsuhde päättyi. Matalapalkka-alalla päätös tuntui tässä tapauksessa ihan järkevältä ratkaisulta, koska muutenkin koin tarvitsevani jaksamiseni kannalta "rakennusterapiaa". Toiset vetävät itsensä burnoutiin rakentamalla, minä taas toivuin burnoutista rakentamalla. Sain rakentaa itselleni samalla sekä henkiset että fyysiset rajat konkreettisesti uudelleen. Tämä oli hieno mahdollisuus oppia monenlaisia uusia taitoja. Työskentely tuntui turvalliselta erittäin ammattitaitoisen vastaavan rakennusmestarin ohjauksessa. Suuret kiitokset siitä Janne Airakselle!

Kotimme vuosina 2001-2008.

Syksyllä 2008 muutimme väliaikaiseen asuntoon koulun, työpaikan ja rakennuksen kannalta hyvien kulkuyhteyksien päähän. Koulun ja eskarin alettua pyrimme pitämään arjen rytmin niin normaalina kuin mahdollista lasten harrastuksineen. Käytännössä se tarkoitti, että minä hain lapset oman raksapäiväni jälkeen koulusta ja kuljetin harrastuksissa. MrAction teki toisen päivän raksalla päivätyönsä päätteeksi. Joinakin päivinä tytöt olivat rakennuksella noin seitsemään saakka illalla. He saivat jo rakennusaikana naapurustosta hyviä ystäviä itselleen. Toki väsymyksen ja tylsistymisen muistojakin tytöillä rakennusajasta on. Tuli siinä vietettyä alkuun aikamoista retki-elämää rakennustyömaakopissa...

Niinpä sitten talon rungon pystytyksen jälkeen ei kesän alkaessa ollut vaikea päättää, mitä  kesälomalla tulisimme tekemään...

 Hyvää viikonloppua kaikille toivotellen

VillaVaahtokarkki

Miksi kirjoitan?

Aloittaminen on vaikeaa.  Niin kauan olen jo harmitellut, että rakennusaikaiset muistot ovat arkistoimatta, että nyt siihen on tultava loppu. Kirjoitan aluksi takautuvasti Villa Vaahtokarkin tapahtumia rakennusajalta pikakelauksella keväästä 2007 alkaen. Villa Vaahtokarkkihan ei ole mikään virallinen talomme nimi, mutta se jäi elämään tyttömme  eskariopen kommentista, kun hän oli rakennusaikana piipahtanut vastapäisessä naapurissa ja nähnyt tulevan talomme (Kiitos Susanna!). Sillä nimellä tosin löytyy myös erään suloisen nuoren tytön blogi, joten oman blogini nimeksi en sitä voinut laittaa. Mietin jo pilke silmäkulmassa nimivaihtoehtoina myös Villa Kermakakkua tai Villa Hattaraa koska sellaiseltahan talomme näyttää. Hilpeää tyylivaihtelua tämä on modernin kivitaloasumisen jälkeen, mutta silti jotenkin enemmän minua...Siksi blogin ulkoasukin saa olla aluksi niin vaahtokarkkimaisen makea kuin mahdoillista.

Ensi sijaisesti kirjoittelen itselleni omaksi harrastuksekseni, ilokseni, ja tapahtumia arkistoidakseni, koska elämän ruuhkavuosissa pian neljän lapsen äitinä tarvitsen omia pysähtymishetkiä. Tämä on siihen mielestäni hyvä ja helppo tapa, vaikka bloggaamisen opetteluun meneekin vielä vähän aikaa. Tässä ei kuitenkaan ole koko elämäni, enkä aio käyttää siihen enempää aikaa kuin harrastuksiin yleensä käytetään. Toiseksi, viime vuosina en ole ehtinyt pitää ystäviin ja sukulaisiin niin hyvin yhteyttä kuin olisin halunnut. Tänne voin pyytää heitä piipahtamaan, jos he haluavat tietää, mitä viime vuosina olemme puuhailleet. Moni ystävä kun ei vielä ole ehtinyt kylään muuttomme jälkeen. Saa nähdä minkälaiseksi blogini lopulta muodostuu, mutta tässä vaiheessa en aio pitää sitä täysin yksityisenä. Kirjoitan siis nimimerkin takaa, vaikka useimmat tänne vierailulle tulevat ovatkin tuttuja entuudestaan, tai saattavat minut syystä tai toisesta tunnistaa.

Jossakin vaiheessa blogini  muuttuu enemmän sisustus-, käsityö- ja puutarha -aiheiseksi. (Silloin luonnollisesti ne ystävät, joita kyseiset aihealueet yksityiskohtineen eivät niin kiinnosta, voivat pitää minuun muulla tavoin yhteyttä. Facebookissa en ole ikävä kyllä kirjautuneena, enkä toistaiseksi haluakaan sinne kirjautua.) Olen saanut monelta läheiseltäni ja ystävältäni rohkaisua siihen, että ne käsillä tekemisen taidot, joita olen Luojaltani lahjaksi saanut, olisi hyvä jakaa myös eteen päin muille innoitukseksi. Siinä he ovat oikeassa. Siinä kolmas syy tarinoida. Kotiäitinä neljän seinän sisällä lahjat jäävät helposti vain omaksi iloksi, eikä se ole mielestäni suinkaan elämässä tarkoitus. Viimeisen vuoden ajan olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti käyttänyt sisustus- ja käsityöblogeja päiväkahviseuranani ja huomannut niiden olevan loputon inspiraation lähde luovuudelle. (Kumma kyllä aktiivisimpana rakennusaikana en ollut kyseisistä blogeista edes vielä tietoinen.) Minusta on hienoa, että on tällainen harrasteblogien virtuaalimaailma, jonka kautta moni kotiäiti tai muu alan harrastaja saa jaettua ideansa ja ajatuksensa muille. Toivotan siis myös muut rakentamisesta, sisustuksesta ja käsillä tekemisestä kiinnostuneet lukijat tervetulleiksi seuraamaan Villa Vaahtokarkin tarinoita!

Kevätterveisin

Villa Vaahtokarkki

p.s. Huomasin, että ennen kuin kaiken päivän tohinan keskellä ehdin julkaista tätä alkusepustustani, olin saanut tänne jo kaksi lukijaa. Olipa mukava yllätys. Lämpimästi tervetuloa!