Nyt kun eilisen keväisistä tunnelmista ei taas ole enää tietoakaan täällä etelässä (nyt sataa taas lunta), niin laitetanpa talvitunnelmia vielä oikein kunnolla tänne, jos tuntuu, että talvi ja hiihtoloma olivat osaltasi liian vähälumiset, eikä se kevätkään lopullisesti ota tullakseen. Lisäksi vinkkaan hyvästä lomamökistä, jos mieli haikailee Lapin maisemiin joskus vaikka vähän isommallakin porukalla. Hassua katsella näitä hiihtolomaviikon kuvia, koska eilen oli jo aivan täysin keväistä: haravoin, siistin kukkapenkkejä ja kannoin terassille pöydän kahvittelua varten. Siivosin ja tomuutin pölyisiä tekstiilejä ihan vain kevään ilosta. Mutta nyt vielä vilkaisu talvisiin Pallaksen maisemiin. Onnittelut jo etukäteen kaikille, jotka jaksavat lukea pitkän jutun loppuun asti!
Sillä kokemuksella, mitä mulla on vuosien varrelta Lapin eri hiihtokeskuksista (Ruka, Ylläs, Levi, Saariselkä ja Pallas) niin voin sanoa, että Pallas on vienyt sydämeni. Viimeksi olin käynyt siellä sen ikäisenä, mitä vanhin tyttöni nyt on. Siellä ei ollut tietoakaan siitä hiihtolomaryysiksestä, mihin muissa hiihtokeskuksissa olen törmännyt. Voi olla, että se johtuu siitä, että Pallas tuntuu tarjoavan erityisesti off road- ja telemark-laskijoille hienot puitteet, mutta kyllä siellä vähemmänkin laskeneet neljä tyttöä hyvin pärjäsi. Kävimme myös läheisellä Olostunturilla, jonka rinteet sopivat lapsille ehkä hieman paremmin. Samat liput käyvät sekä Pallaksella, Oloksella että Luostolla.
Rakastan rauhaa ja hiljaisuutta ja sitä erityisesti tältä lomalta kaipasin ja sain. Olin ensimmäistä kertaa viikon erossa pienimmistä, jotka jäivät kotiin miehen ja isovanhempien hoitoon. Hyvin heillä kaikki sujui. Illalla iloisesti skypen kautta toisillemme juteltiin ja vilkuteltiin. Voi sitä autuutta, kun sai ensimmäistä kertaa vuosiin nukkua yönsä ilman katkoja niin pitkään kuin lystää! Ja oli ihanaa viettää aikaa rauhassa välillä pelkästään isompien tyttöjen kanssa. Aika sopiva nettipaastokin tuli samalla: pari kolme kertaa vain piipahdin nopeasti facebookissa koko loman aikana, ja vaikka olisi periaatteessa ollut aikaa lueskella muiden blogeja, niin tällä kertaa voiton vei Vera Valan kirjoittama dekkari Kuolema sypressin varjossa.
Dekkarin lukemista ennenkin oli lomaan jo liittynyt melkoista jännitystä. Menomatkalla Muonioon n. 30 km ennen Kolaria jouduimme ajamaan tieltä ulos seitsemän hengen autolla ja peräkärryllä n. 70-80 km:n tuntinopeudella, kun edellä ollut lumiaura teki äkkijarrutuksen. Vaihtoehtona olisi ollut olla pelti rutussa edellä ajaneen mersun perässä. Lumi vain pöllysi tuulilasiin auton kyntäessä penkkaa, ja mitään muuta ei siinä ehtinyt tajuta, kuin että tää on nyt menoa ja huutaa: "Jeesus auta!" (joo ei tullu mieleenkään huutaa buddhaa, dalai lamaa tai muutakaan idän viisasta, vaan tää tulee kyllä niin selkärangasta...). Lopulta vauhti tyssäsi. Auto ei ollut heittänytkään kuperkeikkaa, eikä törmännyt mihinkään. Legioona tilauksesta (ja ennakkotilauksesta) saapuneita enkeleitä oli ilmeisimmin paikalla koppaamassa kiinni, koska kukaan ei edes loukkaantunut, eikä autoon tullut minkäänlaisia vaurioita! Auto jäi jumiin kyntämänsä "lumilautan" päälle. Pian paikalle saapuikin konkreettisia enkeleitä ensimmäisten autojen pysähtyessä paikalle. Pulkilla, suksilla ja sauvoilla kaivettiin autoa koko porukalla tunnin verran hangesta, jolloin lumipatja saatiin rikottua, ja auto laskeutui taas kaikkien renkaittensa varaan. Kaksi rengasta oli tukevasti pysynyt jotenkin tien puolella ja auto saatiin pienen työntöavun voimin takaisin tielle. Mielettömän hieno yhteishenki oli porukalla siinä tilanteessa. Suuri kiitos kaikille meitä auttaneille ja apua tarjonneille! Kiitollisella ja huojentuneella mielellä selviytymisestä saimme jatkaa matkaa mökille. Mulle tuli tavanomaiseen tapaan läheltä piti -tilanteen aiheuttamat säikähdyksen tunteet jälkijunassa vasta edellisenä iltana ennen kotiin lähtöä, ja kotimatkan alkupuolellakin niitä vielä kelasin. Ei ollut meidän aikamme vielä täältä lähteä.
Rakastan rauhaa ja hiljaisuutta ja sitä erityisesti tältä lomalta kaipasin ja sain. Olin ensimmäistä kertaa viikon erossa pienimmistä, jotka jäivät kotiin miehen ja isovanhempien hoitoon. Hyvin heillä kaikki sujui. Illalla iloisesti skypen kautta toisillemme juteltiin ja vilkuteltiin. Voi sitä autuutta, kun sai ensimmäistä kertaa vuosiin nukkua yönsä ilman katkoja niin pitkään kuin lystää! Ja oli ihanaa viettää aikaa rauhassa välillä pelkästään isompien tyttöjen kanssa. Aika sopiva nettipaastokin tuli samalla: pari kolme kertaa vain piipahdin nopeasti facebookissa koko loman aikana, ja vaikka olisi periaatteessa ollut aikaa lueskella muiden blogeja, niin tällä kertaa voiton vei Vera Valan kirjoittama dekkari Kuolema sypressin varjossa.
Elämää kuusen varjossa: Siskoni tyttö S ja meidän M.
Viimeinen lasku tyhjään rinteeseen auringon jo laskiessa. Lumi värjäytyi huipulla jännän violetiksi auringon säteistä.
Mökki, jossa majoituimme, oli tiloiltaan varsin hulppea hiihtolomaviikkoa ajatellen, sillä seitsenhenkinen seurueemme sai levittäytyä tilaan, jonka yöpymiskapasiteetti on mitoitettu 40 hengelle. Mökki oli aikaisemmin Suomen Vapaakirkon omistuksessa, mutta se myytiin yksityisille omistajille (osakeyhtiö) noin vuosi sitten.
Me saimme hyödyntää siskoni perheen osakasviikkoa, joka kerran 52 vuodessa osuu heille, ja jota he eivät itse ikävä kyllä voineet nyt käyttää perheen tyttöjä lukuun ottamatta. Eli suuri kiitos heille tästä lomamahdollisuudesta vielä tätäkin kautta!
Myös aittarakennuksessa on majoitustilaa.
Mökissä on suuri olohuone, jonka molemmilla puolilla on parvet. Kummallakin parvella oli muistaakseni neljä sänkyä ja iso läjä patjoja.
Tunnelma on varsin kodikas, vaikka arvannette, mikä seikka esteetikon silmään kokomäntyisessä sisustuksessa saattaa tökätä, mutta ehkä esteetikon kannattaa olla siitä lomalla välittämättä ;). Mökki saa näyttääkin mökiltä, muualla keltaisen männyn sietämisessä mulla on (oman kodin suhteen) joskus akaisemmin mainitsemani kelmeyskiintiö. Mua ei keltaisuus tällä lomalla haitannut pätkääkään, mutta yritin silti saada keltaisuuden edes jotenkin tasapainoon näissä alun perin todella värikylläisissä lähtöä edeltävänä iltana otetuissa kuvissa...
Illalla äidillä oli aikaa letitellä oman runotytön hiuksia.
Muoniosta on vain 2 km Ruotsin puolelle, joten pitihän sitä myös harrastaa vähän Ruotsin matkailua.
Jerisjärven jäällä tuli sen verran harrastettua hiihtoa liukulumikengillä, että saimme tehtyä suoran tien läheisille kunnollisille hiihtoladuille.
Näitä lumisia latuja pitkin hiihtelemme nyt kotiin...
...jossa kevät toivottaa meidät ovella tervetulleeksi.
Tämä ovikranssi on kestänyt hyvänä joulua edeltäneestä viikosta tähän asti, eli koko talven! Vasta ystävänpäivän tienoolla vaihdoin oasiskranssipohjaan keväisemmät tulppaanit. Taitava siis olet (nyt veljeni ihana kihlattu:)) Chelsea tekemään kransseja ja malttamattomana odotan tulevien häiden kukkakoristeiden näkemistä! Nyt vaan täytyy laittaa sitä ennen kukkaron nyörit tooosi kireelle, koska tän kokoisella porukalla ei ihan tosta noin vain lähdetä muuten Californiaan häitä viettelemään muutaman kuukauden varoitusajalla :).
Ihanaa kevään odotusta ja sunnuntaita kaikille toivottaen
VillaVaahtokarkin Mari
