maanantai 1. joulukuuta 2014

Adventin aika / Advent Time

Niin se joulu taas joutuu vauhdilla, vaikka itselläni on edelleen sellainen olo, että juurihan se joulu vasta oli. Olen varmaan sanonut näin ennenkin, mutta tämä viimeinen vuosi tuntuu kuluneen sellaisella ennätysvauhdilla, ettei ainakaan pitkästymään ole päässyt. Tänä vuonna en tule pitämään joulukalenteria blogissani, sillä elämässä on juuri sen verran touhukas vaihe meneillään, etten taida ehtiä edes kameraan tarttua. Bannerin kuviinkin päätyi nyt viime vuonna otettuja kuvia (no voi höh, mitä alisuoriutumista ;))... Täällä blogissa tulee todennäköisesti olemaan siis aika hiljaista menoa edelleen. Vielä en laita lappua luukulle sentään kokonaan, vaikka nyt on ollut sellaisiakin ajatuksia välillä mielessä. Viime vuoden kalenteriin voit kurkata täältä, jos joulutunnelmiin haluat virittäytyä.

Vielä parempi tapa joulutunnelman saamiseksi on lähteä kuuntelemaan joulun kauneimpia lauluja joulukonserttiin. Itse aion suunnata nyt seuraavana keskiviikkona Munkkivuoren kirkkoon. Siellä esiintyy kaksi heleä-äänistä sopraanoa, joista toinen on monitaitoinen lapsuuden ystäväni Maria. Hänen taiteiluaan leipojana saikin seurata tänä syksynä Koko Suomi leipoo -ohjelmassa, jos satuitte katsomaan. Nyt on siis mahdollisuus päästä kuulemaan tätä mestarileipuria diplomilaulajan roolissa. Alle laitan konsertin mainosesitteen, josta näkee vielä tarkemmat tiedot konsertista, mikäli kiinnostuit. Kenties näemme siellä :).

Edit: Hei ja huomasin, että Marialla on joulukalenteri ja varsin makoisa sellainen täällä.

I've been so busy that I think it's going to be still quite quiet here in my blog... Somehow I feel it was just a little while ago I took last Christmas's decorations away... and now it's Christmas soon again! I'm not going to keep an Advent calender this year. If you want to look at my last year's Advent calendar you'll find it here. (Here is a Christmas concert advertisement. My dear friend Maria Kuivinen is singing there in Munkkivuori church on next Wednesday. I'm going to go there and get some Christmas feeling!)









4 kommenttia:

  1. Eläpä nyt edes harkitse lopettamista (tää on just niin hyvä blogi kun vaan olla voi)! Eihän sitä nääs tiedä vaikka ensi vuodesta tulisi kuinka verkkainen ja sitten sulle iskisi armoton tekemisen puute ;D Päivitä kuule blogiasi just sellaista tahtia kun tuntuu itestä hyvältä. Kauniita kuvia humoristisella tekstillä höystettynä jaksaa odotella kauemminkin.. :)

    VastaaPoista
  2. Välillä blogin voi antaa senkin hiukan huilata, jos siltä tuntuu. Niin minä olen nyt jo pidemmän aikaa tehnyt. Sitten kun tuntuu siltä, ja ehtii, niin postailee omassa tahdissaan.

    Ihanaa Joulun aikaa sinulle!

    Ja kiitos blogi-vinkistä! Kirjauduin heti lukijaksi. ;)

    VastaaPoista
  3. Joo, kiirettä on pitänyt. Mukavaa joulun odotusta ja itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  4. Eipä tämä blogin pitäminen saa mitään pakkopuurtamista ollakaan! Kukin päivitelköön juuri niin tiuhaan tai harvakseltaan, kun voimia ja intoa riittää! :) Ja sinä sentään olet saanut bannerin vaihdettua, vaikkakin viimevuotisin kuvin. Minulla on ollut sama banneri vähintään vuoden, ellei pidempäänkin. :) Tuo piparkakkutalo on niin upea! Minunkin on kyllä pakko tehdä jonakin vuonna meidän talon pienoisversio piparista. Tavoite voisi olla vaikka kymmenen vuoden sisällä :D

    VastaaPoista